Uusi yritys

Pura, putsaa, kokoa! (Vinkki: pullbackista kannattaa otta kuva ennen sen purkamista...)

Pura, putsaa, kokoa! (Vinkki: pullbackista kannattaa ottaa kuva ennen sen purkamista…)

Ensimmäisestä koulustartista selvittiin hengissä ja tavoite (hyväksytty rata) saavutettiin, mutta paljon jäi hampaankoloon, joten uusi yritys on vuorossa lauantaina. Ohjelmana on sama tuttu K.N. Special. Matkaan lähdetään taas Maijan ja Papun kanssa, ja nyt ei tarvitse jännittää kaikkia niitä ”ulkokilpailullisia” asioita.

Sanna pitää meille tänään rataharjoitukset, ja yksistään olen harjoitellut sitä pirullista laukka – käynti -siirtymistä sekä hionut ravipätkiä. Laukat menivät kuitenkin kutosen arvoisesti, joten niiden parantaminen vaatisi jo melkoisesti ja olin ihan tyytyväinen laukkaosuuksiin. Sen verran varmistelin laukannostoja railakkailla avuilla, että pari kertaa arvosteluun tuli laukoista ”ryntää”, joten nyt hieman maltillisemmat avut riittänevät.

Laukka – käynti -siirtymiseen Sanna antoi jo viimeksi hyvän vinkin: ratsastaa diagonaali loppuun asti sillä ajatuksella, kuin olisi menossa seinää päin, ja näin onnistuin eilen tekemään: Dáriusz meni loppuun asti hyvää laukkaa, ei vaihtanut eikä rikkonut raville, vaan siirtyi heti uralle päästyään käyntiin. Eipä sillä ollut vaihtoehtoja, tai olisi se tietysti voinut hypätä aidan yli… Koska viimeksi tuli nolla, nyt lienee lupa odottaa parannusta. (Sanna oli tosin sitä mieltä, että laukanvaihdon ja ravin kautta käyntiin siirtyminenkin on kyllä periaatteessa tehtävän esittäminen, vaikkakin huonosti, ja oli sitä mieltä, että nolla ei ehkä ollut täysin linjassa seuratason arvosteluperiaatteiden kanssa.)

Raviosuuksissa auttaa yksinkertaisesti rohkeampi ratsastaminen paremmassa tempossa. Viimeksi hipsuteltiin mummoravia ja hevosen muoto jäi aika pitkäksi ravissa. Viime kisojen jälkeen Dáriusz on myös ensimmäistä kertaa päässyt jyvälle ravin lisäämisestä niin ettei se vain ala kipittämään pää pystyssä, vaan oikeasti lisää tuntumaa vasten. Yli sadan lähtijän joukossa Dáriusz edustaa ainoana Unkarissa syntyneitä, pitänee vinkata sille, että pitää vihervalkopunaista lippua korkealla!

Tavoitteeksi voisi asettaa prosentin parantamisen 53,2 %:sta, vaikka nyt ollaankin aluekisoissa. Nyt ei kuitenkaan itseä jännitä läheskään niin paljon kuin viimeksi, vaan odotan kisoja innostuneesti.

Suurin murhe on kaapissa väljentynyt kisatakki – se on mystisesti muuttunut ainakin numeroa liian suureksi. En ole tietoisesti laihduttanut, mutta kesälomalla hoikistun aina ihan itsestään. Ensi viikolla on edessä paluu erinomaisen työpaikkaruokailun pariin, joten takki muuttunee sopivaksi taas talvea kohden.

Kategoria(t): hevoset, kilpaileminen Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s