Empiiriset kokeilut ovat osoittaneet, että henkilökohtaiseksi pakkasrajakseni ratsastukseen on muodostumassa – 15 C. Dáriusz asuu tallissa, joka on melkein meren rannassa, joten pienemmätkin pakkaslukemat tuntuvat tuulen ja kosteuden takia paljon purevammilta. Hevonen ei kylläkään ole ollut moksiskaan pakkasesta, pakkasraja on asettunut tuohon pelkästään ratsastajan mukavuudenhalun takia.
Kun on liian kylmä, oma kroppa jäykistyy, jolloin hevonenkin jäykistyy, jolloin on enää ihan turha ratsastaa ”kunnolla”. Arin kohtani on sormet – kaikki muu pysyy siedettävän lämpimänä kovassakin pakkasessa, mutta käsille en ole löytänyt tyydyttävää ratkaisua. Eli hanskoja, joissa pysyisi lämpimänä, ja joista ohjat ei luisuisi. Toistaiseksi paras ratkaisu on ollut RSL:n toppahanskat ja niiden päällä villatumput alkuverkan ajan. Hallussani on Roecklin nahkaiset ratsastuskintaat 30 vuoden takaa – mutta niiden karvasisus on littaantunut niin, etteivät ne enää lämmitä.
Dáriusz on sen verran vanhaksi päässyt humputtelemaan pää taivaissa, että se ei juuri koskaan ala itse hakea kuolaintuntumalle. Se on alussa melko tyhjä edestä, eli kun sormet eivät saa ohjien toisesta päästä mitään ”vastusta”, ne tönkköytyvät pakkasessa nopeasti, vaikka kuinka yrittäisi tehdä tiheään puolipidätteitä. Alkuverkassa olen muutenkin pitänyt tärkeimpänä saada hevonen liikkumaan reippaasti eteen, viis pään asennosta tai tuntumasta.
Joskus kirjoitin siitä, kuinka Unkarin kiduttava viikkokausia jatkunut helle opetti minulle rentoutta (kun ei jaksanut jännittää yhtään ylimääräistä). Nyt taas tuntuu, että pakkanen on opettanut minulle puolipidätteiden tärkeyden. Ratsastajana kädet on muutenkin heikoin osa-alueeni, joten olen nyt oikein keskittynyt siihen, että sormet liikkuvat, ohjasote on napakka, kyynärkulma joustava. Kun jännityn, käteni helposti sojottavat suorana ja liian alhaalla (saksalaisen remonttiratsastuskoulukunnan peruja). Ohjasote taas on ollut aina löperö: muutamia sormiani on aikoinaan murtunut, joten joku kipumuisto aiheuttaa sen, etten purista kaikkia sormia kunnolla nyrkkiin. Vasen pikkurilli on niin heikko, että hanskojen kulumista näkee, että se todellakaan ei puristu nyrkkiin kunnolla.
Tänään pakkasta oli meillä ”vain” -11 C, ja ihme ja kumma, sormeni eivät palelleet ollenkaan: Dáriusz hakeutui poikkeuksellisen hyvin kuolaimelle, joten ehkäpä pakkasen pakottama aktivoitumiseni puolipidätteiden tekemiseen on tepsinyt 😉
PS Otan vastaan vinkkejä oikeasti lämpimistä talviratsastushanskoista.