Horsemanshippia itä-blokissa

Dáriuksen pesupaikkaongelman tultua jälleen ajankohtaiseksi tulin muistelleeksi aikaamme Unkarissa. Kun lähdin ensimmäistä kertaa Dáriuksen kanssa maastoon kahden muun ratsastajan kanssa, he kysyivät meneekö Dáriusz veteen. Kysymys tuntui kummalliselta – Suomessa olin tottunut olettamaan, että totta kai jokainen hevonen menee ongelmitta veteen, ja vesikauhuinen polle on harvinainen poikkeus. Kyseisellä maastoretkellä kävi ilmi, että ei, Dáriusz ei tosiaankaan mennyt veteen. Minun epäonnistuttuani tehtävässä, seurueen miehet halusivat rehvakkaasti yrittää ja vaihdoimme hevosia, mutta eivätpä onnistuneet hekään.

Viime syksynä Dáriusz totutettiin veteen, sillä valmentajan tallin lähellä oli tarkoitukseen juuri sopiva, kymmenenisen metriä leveä, kirkasvetinen puro. En ota tästä kunniaa itselleni, vaan M hoiti homman pari ensimmäistä kertaa (kauan joutui hänkin yrittämään), minkä jälkeen vesistöylitys sujui minunkin kanssani. M:lla ratsutuksessa olleen, ystäväni K:n hevosen kanssa hän joutui yrittämään vielä kauemmin.

Itse asiassa, kun ratsastin Unkarissa ensimmäistä kertaa maastossa, ei käytössäni ollut hevonen myöskään suostunut menemään veteen. Kaksi seurueen miestä sitten huputti ja talutti sen puron yli. Kyseinen hevonen oli myynnissä, kun se kuulemma oli vähän hankala. Eräällä toisella vaellustallilla yksi hevonen piti hoitaa ja satuloida käytävällä, koska karsinassa se kävi kaikkien ihmisten päälle. Piti siis saada hevoselle nopeasti riimu päähän ja ulos karsinasta käytävälle.

Samoin muistan, kun pyysin ensimmäisellä tallilla, että sinne tuotaisiin vesipisteeseen vesiletku, jotta voisin pestä hevosen. Silloin minulta kysyttiin eikö Dáriusz pelkää vesiletkua ja olenko varma voiko sen sitoa johonkin kiinni ulos… Jälleen oli ymmälläni miksei voisi, mutta kokeilu osoitti kysymyksen aiheelliseksi. Ei puhettakaan, että Dáriusz olisi suostunut seisomaan sidottuna ulkosalla, ja vesiletku oli hirvitys. Pesimme hevosemme erään ystäväni kanssa siten, että toinen piteli riimunnarusta ja toinen pesi hevosta sienen ja vesiämpärin kanssa.

Aluksi tuntui hämmästyttävältä miten ihmiset saattoivat arvata hevosestani nämä käsittelyongelmat, kunnen pidempään maassa asuttuani tajusin, että on oletusarvo, että mikään tällainen ei hevosen kanssa onnistu.

Ystäväni K:n hevonen olisi tarvinnut etujalkoihinsa suojat, mutta hevonen pelkäsi suojien laittoa niin, ettei sille voitu laittaa niitä. Ammattilainen M ratkaisi ongelman 10 minuutissa, eikä suojien laitto parin kerran jälkeen enää ollut ongelma eikä hevonen mennyt espanjalaista käyntiä ne jalassa 😉

Yhden perheen kaikki hevoset piti kengittää rauhoitettuna. Dáriuksen kengityskäytöstä käytiin vieressä hämmästelemässä, kun se oli niin rauhallinen, ettei edes tarvinnut kiinni pidellä. Yksi ratsastaja oli joutunut luopumaan kisahaaveista, kun hevonen ei suostunut menemään traileriin, joten he kilpailivat vain kotitallin kisoissa.

Moni hämmästeli myös sitä, että menin tuulisella säällä ratsastamaan – tämä kun oli monelle kuulemma sula mahdottomuus. Dáriuszkin kyllä kyttäili aikansa, mutta tottui nopeasti ja käyttäytyi moitteettomasti tuulisella ulkokentällä. (Kokonaan oma lukunsa oli tietysti muut olosuhdehaitat, jotka estivät ratsastuksen ja jopa tallille tulon: kylmä, kuuma, sade, lumi, pakkanen, ehkä sataa, huomenna sataa, itikoita jne)

Yhden hevosta ei voinut sprayata ötökkä- tai hoitosuihkeilla, yhdellä ei voinut lähteä maastoon kun se pelkäsi kaikkea, useampikin pelkäsi eläinlääkäriä jne. Myös Dáriusz pelkäsi suihkeita aluksi, mutta tottui nopeasti. Nykyään se menee siis veteenkin, vaikka mielummin kiertää vesilätäköt, ja Suomeen mukana matkusti enää pesupaikkakammo.

Me suomalaiset usein väheksymme omia hevostaitojamme ja kuvittelemme, että muualla, esimerkiksi Keski-Euroopassa kaikki on paremmin. Minäpä väitän, että meillä suomalaisilla on luonnostaan hyvät edellytykset hevosten käsittelyyn. Suomalaisen luonteen hyveisiin kun kuuluu tunnetusti rauhallisuus ja sisukkuus. Toki monella pinna palaa, jopa minulla, muttei taatusti yhtä helposti kuin tulisemmilla ja lyhytjänteisillä unkarilaisilla. Tuntui, että Unkarissa ei viitsitty nähdä vaivaa, kun tuli ongelma eteen, oli se sitten käsittelyyn tai ratsastukseen liittyvä. Joitain ongelmia taas ratkottiin pelkällä väkivallalla. Koska maalla on myyttinen hevosmaan (perusteeton) maine, unkarilaisen on vaikea pyytää apua hevosongelmiinsa. Eikä osaavia ammattilaisia ihan joka kylästä löydykään, hyvä jos edes läänistä.

Minun perspektiivini on toki pääasiassa peräisin suomalaisista ratsastuskouluista, joissa hevosilla ei yleensä ole käsittelyongelmia. Toisaalta lapsuuteni ja nuoruuteni tallilla oli lähes pelkästään raakoja puolalaisia, joilla oli tullessaan jos mitä käsittelyongelmaa. Mutta niinpä vain ne totutettiin ja opetettiin toimiviksi ratsastuskouluhevosiksi.

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Horsemanshippia itä-blokissa

  1. Laura sanoo:

    Hah haha! Somalaisella sisulla meni minunkin elikkoni ensimmäiseen vesilätäkköön. Akoi kapella metsäpolulla nikotella, ettei matka jatku, mutta sisuuntunut äiteepä hyppäsi alas selästä ja lenkkarit jalassa talutin hevosen varmaan 15 kertaa lätäkön läpi, kiipesin selkään ja vielä muutaman kerran edes takaisin. Ei ole tarvinnut toistoja tästä harjoituksesta 😉

    Järveen se on oppinut menemään ensin toisen perässä, mutta sittemin myös ensimmäisenä. Hieman se arastelee rantaan lyöviä aaltoja – ei meinattu päästä kuivalle maalle! Mutta varsinkin jos on kirkas vesi niin kahlailee mielellään. Paarman puremat palleissa on paras motivaattori..

    • ferrugo sanoo:

      Tuo veteen meno oli meilläkin aika selvä juttu sen jälkeen, kun siitä pelottavasta purosta oli kertaalleen kahlattu. Pesupaikkakäytös sen sijaan kehittyy – tänään ei tainnut mennä kuin minuutti tai korkeintaan kaksi keskustellessa mennäänkö sinne vai eikö mennä. Mentiin 😉 Olen myös huomannut, että kun hevonen on hyvässä hoidossa, eli sillä on säännölliset rutiinit ja hyvä hoito, sille on älyttömän paljon helpompi opettaa tällaisia stressaavia uusia asioita, kun ei tarvi stressata koska päiväheinä tulee vai tuleeko ollenkaan.

  2. Liisa sanoo:

    Tämä oli erinomainen kirjoitus! Ainahan meillä suomessa vähätellään omaa osaamista ja mietitään että muualla on enemmän hevostaitoa. Ulkomailla asuminen lisää kyllä perspektiiviä asiassa kuin asiassa!

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos! Ulkomailla asuminen kliseisesti saa näkemään oman kotimaan uusin silmin, ehkäpä etenkin hyvässä. Aivan suotta väheksymme itseämme tässä(kin) asiassa…

  3. ulla sanoo:

    Todella mukavaa luettavaa. Noin viikko sitten löysin blogisi, nyt alusta alkaen luettu 🙂 Uusia päivityksiä innolla odottaen 🙂

    Niin ja hevonen on mullakin, mut kaikki noi muutkin jutut oli mielenkiintoista luettavaa!

    • ferrugo sanoo:

      Kiitoksia! Olenkin ajatellut, kiinnostaako tämä blogi enää ketään, kun tämä on nyt ”tavallinen” suomalainen hevosblogi eikä expat-blogi tia hevostelua ulkomailla -blogi. Kiva että uusia lukijoita kuitenkin tulee kyytiin!

      • Tiiti sanoo:

        Kyllä kiinnostaa, vaikken ees oo hevosihmisiä! Lähinnä heppakammoinen ja muutaman kerran käynyt ratsastamassa viimeisen parin vuoden aikana hyvän ystävän rohkaisemana. En silti vieläkään innostu muista kuin tästä yhdestä tutusta hevosesta. 😀 Silti oon seurannut jo pitkään blogiasi ja jatkan seuraamista kyllä! 🙂

        • ferrugo sanoo:

          Kiitos 🙂 Kiva kuulla lukijoilta ”ilmoittautumisia”, kun lukijamääristä päätellen väkeä käy kuitenkin aika paljon enemmän kuin vain omat tuttuni ja vakilukijat/kommentoijat. Kesällä toivottavasti ehdin kirjoittaa enemmän, ja saan lisää kuvia ja jopa videoita tänne 😉

  4. heidi sanoo:

    Taas saan huomata että oma käsitykseni unkarilaisten hevosten hyvästä koulutuksesta on ollut selvästi todellisuutta parempi. Zalaszentlászlón tutulla tallilla kun hevoset menivät korvaansa lotkauttamatta mistä vain maastossa, niin veteen kuin ohi vaikka mistä melunlähteestä. Esimerkki: Odottelimme pääsyä tien yli kun ohi rymisteli auto jonka täysin romu perävaunu paukkui mennessään niin kamalalla äänellä että itsekin säikähdin. Ehdin jo valmistautua siihen että kohta mennään ja lujaa. Hevonen ei edes päätään nostanut. Myöskään lähes jokaisella pihalla rähisevät ja joskus irti ollessaan hevosten jalkoihin juoksevat koirat (ja joskus muutkin eläimet) eivät aiheuta ”kohtausta”. Veteen mennään ilman ongelmia ja hevoset jopa nauttivat päästessään viilentämään itseään kuumalla päivällä jokeen. Vaihteleva maasto ei tuota ongelmia ja voi luottaa siihen että hevonen tietää mistä parhaiten pääsee jos maasto on vaikeakulkuista. En myöskään ole nähnyt hevosten käsittelyssä ongelmia tallissa. Pesupaikalle kaikki menevät luonnollisestikin aivan normaalisti. Minkäänlaista aggressiivisuutta en ole hevosissa nähnyt.

    Onhan tuo surullista että isossa hevosmaassa yleinen hevosten käsittelyn taso on heikko. Luulen muuten että ylipäänsä pohjoismainen osaamisen taso on keskivertoharrastajien tapauksessa usein parempi kuin sellaisissakin tunnetuissa hevosmaissa kuin Saksa. Pohjoismainen ratsastuskoulukulttuuri kun ei taida olla ihan yleinen muualla maailmassa, ainakin olen lukenut että hämmästyttävää kyllä juuri esim. Saksassa ratsastuskoulujen taso on usein hyvin heikko. Tämä johtaa siihen että oma hevonen ostetaan heti kun vain mahdollista. Unkarissakin ilmeisesti ihmiset hankkivat oman hevosen hyvinkin heikoilla tiedoilla niistä.

    • ferrugo sanoo:

      Ehkä sulla on käynyt huippuhyvä ja mulla huippuhuono tuuri… tosin sen verran monesta paikasta mulle tuli kokemuksia ja kertomuksia, että olen surutta yleistänyt. Kurjin oli maneesitalli, jossa ihan ok puitteista huolimatta ei osattu hommaa ollenkaan eikä oikeasti välitetty asiakkaiden hevosista. Hevosen elämä on siellä ollut stressaavaa, joten ei ihme, että uusien asioiden opettelu siellä oli vaikeaa. Nyt Suomessa pesupaikkaongelmat ovat taakse jäänyttä elämää, ja esim maastossa Dáriuksen saa menemään lutakon yli vaikka se vieläkin vesistöylityksiä vähän puhisee.

  5. Unkarilaisesta horsemanshipistä ollaan tekemässä kansainvälistä vientituotetta. Blogiasi luettuani olin revetä, kun näin tämän uutisen: http://www.napi.hu/magyar_gazdasag/fidesz_magyarorszag_europa_legnagyobb_lovaskozpontja_lehet.559874.html . Fidesz-puolueen tiedottaja Gabriella Selmeczi on mennyt ilmoittamaan, että Unkarin kulttuuriin syvään juurtuneella hevosharrastuksella on paitsi kansallista myös taloudellista merkitystä. Hevosturismia tullaan kehittämään, ratsastus lisätään kansalliseen opetusohjelmaan (kuulemma jo kahdessasadassa peruskoulussa tarjotaan lapsille ratsastuksen opetusta), ja ammattikoulutukseen on lisätty linjoja, jotka valmistavat esimerkiksi kengityssepän tai ratsuretkioppaan ammattiin.
    Eipä tässä muuten mitään, mutta vähän vain mietin, miten Unkari nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kykenee oikeasti sijoittamaan tällaisen alan kehittämiseen. Jotenkin arvelisin, että tämä ei ole mikään helppo rahasampo vaan todella taitoa ja pitkäjänteisyyttä vaativista hankkeista olisi kysymys, joten nykyisten vallanpitäjien meiningillä vähän arveluttavalta tuntuu…

    • ferrugo sanoo:

      Niin tyypillistä… much ado about nothing. Brändihän on äärimmäisen onnistunut, kun muu maailma on ostanut käsitteen Unkarista hevosmaana, minäkin uskoin siihen. Ja unkarilaiset uskovat siihen vilpittömästi itsekin, etenkin ne, jotka eivät ole olleet missään tekemisissä hevosten kanssa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s