Kohtauksia pesupaikalla

Blogia pidempään seuranneet saattavat muistaa jo aikaisemmin pesupaikalla käydyt taistot. Dáriuksen kanssa kaikenlaiset toimenpiteet sujuvat, paitsi tämä yksi: pesupaikalle meno ja siellä olo.

Palasimme Suomeen talven kynnyksellä, joten pesupaikkaharjoittelu on tullut ajankohtaiseksi vasta nyt kurakelien koitettua. Tänään hevosen jalat olivat sen verran kuraiset, että tuumasta toimeen, tuuppimaan hevosta kohti vesiletkua.

(Pesupaikka-ongelmassa on yhdistynyt aiemmin myös ulkosalla sidottuna oleminen, johon onnistuin totuttamaan Dáriuksen noin 5 viikossa juuri ennen Suomeen tuloa. Jossain vaiheessa olin myös saanut hevosen seisomaan rauhallisesti pesupaikalla niin kauan kunnes otin vesiletkun käteen ja laitoin veden valumaan. Unkarin tallilla oli siis vain ulkopesupaikka, jonka puomi oli varsin hutera…)

Tallillamme on sisäpesupaikka, jonne ei ole maailman helpoin tehtävä laittaa hevosta. Sinne pitää käytännössä peruuttaa. Pesarin keskiosa on kallistettu, jotta vesi valuu hyvin lattiakaivoon, joten hevonen voi vierastaa myös epätasaista ja vähän viettävää alustaa.

Ensin yritin ns hyvällä, tuloksetta. Aina kun olin saamassa hevosen takaosan pesupaikan reunalle, Dáriusz kääntyi tallin käytävälle tai jonnekin muualle. Muutaman kerran se yritti syliin ja säntäsi läheiseen tyhjään karsinaan – siitä se ei selvinnyt ilman rangaistusta. Vihdoin sain hevosen sen verran hollille, että sain toisen seinäketjun riimuun kiinni, eikä sen jälkeen enää mennytkään kauaa, kun sain Dáriuszta aseteltua sen verran, että myös toisen puolen ketju ulottui riimuun (kiitos apukäden, joka sattui olemaan paikalla ja kiinnitti toisen ketjun riimuun kun itse pidättelin hevosta paikallaan.)

Siinäpä Dáriusz sitten steppasi järkyttyneenä ja harmistuneena tovin, ennen kuin asettui. Leivänpalat kelpasivat palkkioksi ja se mutusti niitä hermostuneena.

Hevonen rauhoittui ja alkoi seistä ihan nätisti, joten siitä palkkioksi en enää viitsinyt järkyttää sitä vesiletkulla, vaan pesin jalat pesusienellä, ongelmitta. Vielä vähän aikaa annoin Dáriuksen seisoskella pelottavassa paikassa, ja sitten vein sen karsinaansa rauhoittumaan, ennen kuin laitoin sen valmiiksi juoksutusta varten.

Pesupaikka-saaga siis jatkuu, ja harjoituksia on syytä jatkaa säännöllisesti. Seinissä olevat ketjut ovat kuulemma todella tukevat, joten niitä hyväksi käyttäen homma pitäisi onnistua: kun saan hevosen toiselle puolelle kiinni, se ei enää voi sinkoilla mihin sattuu eikä tule syliin.

Ruuna ei ollut komentamisesta moksiskaan, päin vastoin, jälleen kerran se oli normaalia pupuilevampi ja hörisevämpi, kun sille oli näytetty kuka käskee ja kuka tottelee. Sen johtajuutta on muuten taas viime päivinä haastettu tarhassa, ja se on aiheuttanut jo tutuksi tulleita ongelmia ratsastaessa ja käsiteltäessä. Nyt kuitenkin tunnistan kyseisen käytöksen, ja tänään käyty keskustelu tallin omistajan kanssa vain vahvisti epäilyni oikeiksi. Tarhakaveri on taas kiusannut ja haastanut, se muun muassa jää roikkumaan Dáriuksen riimuun, eikä D pääse otteesta irti kun jytkyniskainen suokki tarraa kiinni kuin takiainen.

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s