Taaksepäin on eteenpäin

Vielä puolisen vuotta sitten Dáriusz ei osannut peruuttaa (oikein) – se ei osannut myöskään myödätä edes pysähdyksessä. Osittain tämä johtui hampaista, mutta todennäköisesti vielä enemmän koulutuksen puutteista.

Pysähdys ei selvästikään ole koskaan ollut Dáriukselle työtä tai mikään tehtävä, vaan lepohetki. Ja lepohetken aikana voi vaikka kakata, tarkkailla ympäristöä, hinkata kutisevaa otsaa etujalkoihin tai pyöritellä korviaan ympäristön äänien mukaan.

Peruutus sen sijaan on ollut ainoastaan rangaistus. Näin Unkarissa niin paljon sitä, että ”väärin” tehnyttä hevosta peruututettiin tuhatta ja sataa turpa taivasta kohden, etenkin ns esteratsastajat tuntuivat tätä tekevän. Dáriuszkin olisi auliisti peruuttanut miten paljon vaan, pää korkealla.

(Käynti ei myöskään tyypillisesti ole Unkarissa askellaji, vaan se on se vaihe, kun soitetaan kännykällä tai poltetaan tupakka. Dáriuksen käynti oli alussa aika onneton.)

Lähtökohta oli siis hmmm, haasteellinen. Unkarissa M antoi ohjeeksi, etten peruuta askeltakaan, ennen kuin Dáriusz osaa myödätä edes pysähdyksessä, mikä oli työlästä hänellekin, ammattilaiselle. Vuodenvaihteen hammashoidon jälkeen hevonen on mennyt eteenpäin todella nopeasti – sen jälkeen olen lopettanut joka ikisen ratsastuksen siihen, että vaadin myötäystä pysähdyksessä, ja vasta sen jälkeen nousen satulasta. Toisinaan on saanut seisoskella pitkäänkin, etenkin jos maneesin ulkopuolelta on kuulunut joitain jänniä ääniä, joiden kuuntelemiselta ei ole voinut keskittyä mihinkään muuhun.

Ensimmäiset peruutusharjoitukset olivat aika epätoivoisia. Dáriusz ymmärsi kyllä hyvin nopeasti, että jahas, taaksepäin, mutta se ryntäsi, nosti pään pystyyn ja peruutti hallitsemattomasti reilusti enemmän kuin ”hevosenmitan” tai ”4 askelta”. Siis sen tutun ”rangaistusperuutuksen”. Sain yhden tai puolitoista askelta peruutettua peräänannossa, ja niitä seurasi valtaisat kehut. Apuohjia en ole Dáriuksella käyttänyt yhtä ainutta kertaa, vaikka houkutus oli suuri helpottaa tehtävää gramaaneilla.

Sen sijaan kumarruin satulassa reilusti eteenpäin ja käytin ohjia sivuohjamaisesti, ja tästä se lähti – Dáriusz peruutti hienosti peräänannossa, kun melkein makasin sen kaulalla unkarilaisia kansanlauluja hyräillen eikä sillä ollut muita vaihtoehtoja 😉 Sieltä aloin pikkuhiljaa nostaa omaa vartaloani ylemmäs ja ohjasotetta normaalille korkeudelle kädet sievästi vierekkäin eikä hevosen kaulan molemmin puolin.

Olen melkein aina tehnyt peruutusharjoitukset ratsastuksen lopuksi, loppuravien jälkeen, jotta olen voinut hypätä alas satulasta heti onnistuneen suorituksen jälkeen ja lopettaa siihen. Viimeksi asian hoksaamiseen ei enää mennyt monta minuuttia, ja uskalsin jopa yrittää saman toistamista ennen kiitosta ja lopettamista. Dáriusz toisti tehtävän kaksikin kertaa ja siihen lopetin, nousin satulasta kentän pisteessä X. Se tuntui jo vähän siltä, että ”ai jaa tällai, siis daa, ihan helppoa” 😉 Mitään suoritusvarmuutta ei kuitenkaan vielä ole, joten kisaradat saavat vielä tovin odotella (saavat tosin odottaa muistakin syistä), sillä Suomessa peruutus tuntuu kuuluvan jokaiseen Helppo C -ohjelmaan. M oli tästä aikoinaan vilpittömästi hämmästynyt, että niin vaikea liike on helpoimmassa luokassa. (Esim. Saksassa peruutus tulee paljon myöhemmin.)

Vaikeinta on ollut saada Dáriusz keskittymään hiljaa seisomiseen, ja ensimmäiset onnistuneet kahden askeleen peruutukset sainkin suoraan käynnistä, en pysähdyksestä. Tällaisessä harjoituksessa – ylipäätään minkä tahansa uuden asian kouluttamisessa hevoselle – oma perusluonteeni on eduksi. Ei meinaan pinna pala. Ei se pala ihmistenkään kanssa, ja olen mielestäni osannut edetä tässä tehtävässä hevosen ehdoilla. Olen myös äärettömän sinnikäs – minulle ei ole mikään ponnistus istua satulassa tyynen rauhallisena ja odottaa, että hevonen alkaa keskittyä. En hermostu, mutta teen hevoselle selväksi, että emme lähde maneesista, ennen kuin tehtävä on onnistunut (siinä harjoituksen vaiheessa) tyydyttävällä tavalla.

Olen perfektionisti, joten haluan aina täydellistä – onneksi olen osannut olla armollisempi hevoselleni kuin mitä usein olen itselleni – en ole vaatinut heti täydellistä, jos jokainen suoritus on kuitenkin ollut aina parempi kuin edellinen.

M opetti minulle ratsastuksen lisäksi niin paljon muuta – muun muassa sen, että minä voin kouluttaa omaa hevostani. Ei, en ole ammattilainen, mutta minulla on ammattilaisia apunani, ja yllättävän pitkälle pääsee maalaisjärjellä, pitkällä pinnalla ja kysymällä osaavammilta neuvoa.

Mainokset
Kategoria(t): hevoset, Unkari Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Taaksepäin on eteenpäin

  1. Anu sanoo:

    Onneksi olkoon! Urakka kuulosti juuri niin vaikealta ja aikaavaativalta kuin se varmasti on ollutkin, mutta onnistuitpa. Hienoa työtä! Siitä ekasta kouluradasta (sis. peruutus ;)) sitten joskus olisi mukava saada video blogiin. Jookojooko!

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos 🙂 Ihan valmista ei vielä ole, mutta edistys on ollut huimaa, joten siitä pitää olla iloinen.

      Jos vaan saan jonkun videoimaan, niin varmasti tulee! Jahka kesä joskus tulisi, niin saisi ihan treneistäkin kuvaa tai jopa liikkuvaa kuvaa kentältä, maneesi on niin toivoton kuvauspaikka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s