Köszönöm hogy vagy nekem

Olen aprikoinut usein, miksi kukaan on myynyt pois sellaisen hevosen kuin Dáriusz. Se on terve ja ehjä, sillä on kapasiteettia niin kouluun kuin esteille, se on todella nopea oppimaan, se ymmärtää puhetta, sillä on uskomattoman hyvä työmoraali, se käyttäytyy hyvin ja se on kaunis.

Tapasin Dáriuksen entisen omistajan viime keväänä, kun hän oli kisoissa tallilla, jossa Dáriusz silloin asui. Olin jo etukäteen facebookissa toivottanut tervetulleeksi moikkaamaan. Juttelimme kaikenlaista, mutta en saanut kysytyksi, miksi hän myi hevosen. Ehkä en halunnut kysyä. Ehkä en olisikaan halunnut tietää.

Tämä entinen omistaja oli saanut Dáriuksen 14-vuotiaana ensihevosekseen. Siis 6-vuotiaan, kookkaan orin. Ihan tavallista Unkarissa. Dáriusz oli hänellä kolmisen vuotta, ja kisatuloksia ratsukolta löytyy kolmelta kaudelta. Ensimmäiset kaksi ovat sujuneet kuin silkkiä vaan, kolmannella kaudella tie on noussut pystyyn B2-kategoriassa eli 110 cm:n radoilla, joista ei ole enää tullut puhtaita ratoja.

Alaikäisen kilparatsastusharrastus on tietenkin ollut vanhempien rahoittamaa, ja rahaa perheellä tuntuu olevan, päätellen esimerkiksi eksoottisiin kohteisiin suuntautuneista pitkistä lomista tai viikonlopuista Saksan isoimmilla hevosmessuilla (facebook kertoo…) En tiedä, mutta luulenpa, että Dáriuksen myynnistä ovat päättäneet ihan jotkut muut kuin tuolloin 16-vuotias tyttö. On tavallistakin tavallisempaa, että hevosia tulee ja menee, niillä kilpaillaan pari kautta 90 – 100 cm:n luokissa, ja menestys loppuu 110:een. Silloin menee hevonen vaihtoon, mitäpä sellaisella hevosella tekisi, jolla ei enää pääse isommille esteille.

Unkarissa ei olla vielä niin pitkällä, että siellä osattaisiin tai haluttaisiin nähdä vaivaa menestyksen eteen. Suurin osa sikäläisistä estehevosista on niin huonosti ja puutteellisesti koulutettuja ja ratsastettuja, että lahjakkaillakaan hevosilla ei ole mitään asiaa esteille 110 cm:sta ylöspäin. Kun perusratsastus on puuttellista, ei hevosen takapään lihaksisto voi kehittyä sellaiseksi, että sillä ponnistettaisiin korkeampien esteiden yli. Tai ehkä kukaan ei ole tullut ajatelleeksi, että hevosen hampaat kaipaisivat hoitoa?

Kun tämä entinen omistaja kävi tervehtimässä Dáriuszta, ei ollut epäilystäkään, etteikö hevonen olisi ollut hänelle rakas. Hän oli ilahtunut, kun hevonen oli niin hyvässä kunnossa. Kun olimme palanneet Suomeen ja julkaisin facebookissa ensimmäisen kuvan Dáriuksesta vesisateisessa Suomessa, hän kommentoi miten onnellinen on, että Dáriusz on päässyt niin hyvään paikkaan.

Tyttö on syystä iloinen – Dáriusz oli jo joutunut ns kiertoon. Hevonen oli myyty toiselle tytölle, jolla Dáriusz ei ollut vuottakaan, ennen kuin se päätyi jobbarille. Jolta minä se löysin. Noin vuoden verran sen vaiheista siis on pimeää minun ja tämän entisen omistajatytön välillä. Kun Dáriuksesta tuli minun hevoseni, se oli lihakseton ja epäluuloinen, joten sanomattakin on selvää, että kovin hyvissä oloissa se ei ole ollut. Entinen omistaja totesi, että Dáriusz ei ole pikkutytön hevonen, mutten tiedä viittasiko hän kenties myös itseensä.

Monta vuotta Dáriusz kuitenkin vietti teinitytön kisahevosena ja sitä rakastettiin aivan varmasti vähintään yhtä paljon kuin sitä rakastetaan nyt. Tyttö on tehnyt hevosesta youtube-videon, ja päättää sen sanoihin ”köszönöm hogy vagy nekem” eli ”kiitos, että olet minun”. Samat sanat lausuin tänään Dáriukselle, kun se ensimmäistä kertaa peruutti puhtaasti peräänannossa niin monta askelta, etten niitä enää ehtinyt laskea.

This entry was posted in hevoset, Unkari, yhteiskunta. Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Köszönöm hogy vagy nekem

  1. Piitu sanoo:

    Voi, tuli ihan kyyneleet silmiin, kun luin tuon lopun. Tänään tulee tasan kuukausi siitä, kun sain talliin näin aikuisiällä ensimmäisen oman hevosen, n. 20 vuotta sen jälkeen kun junnuna jouduin luopumaan puolikkaasta omasta hevosesta. Täällä ollaan yhteisen matkan alussa vasta, mutta toivottavasti siitä tulee pitkä, ja saamme kokea samanlaisia yhteisiä onnistumisia! Pienin askelin mennään, ja välillä taaksepäinkin, sen olen jo huomannut! Mitään kiirettähän meillä ei onneksi ole.

    • ferrugo sanoo:

      Jokainen matka on erilainen, jokainen hevonen on erilainen. Ja upeinta on oivaltaa, että vielä määränpäätäkin arvokkaampaa on se matka. Onnea, ymmärrystä ja herkkyyttä yhteiselle matkallenne!

  2. heidi sanoo:

    Oikeassahan tuo entinen omistaja on, Dáriusz on päässyt hyvään kotiin. Minustakin sinä vaikutat juuri sellaiselta omistajalta joka oikeasti rakastaa hevostaan ja haluaa sen voivan hyvin. Tämähän ei tarkoita vain sitä että osaa huolehtia siitä vaan myös sitä että oikeasti haluaa nähdä vaivaa ymmärtääkseen hevostaan. Tätähän eivät kaikki hevosenomistajat suinkaan tee, ihminen voi olla hyväkin ratsastaja ja tietää hevosista paljon mutta olla vailla todellista kiiinnostusta siitä miten hevonen mitkäkin asiat kokee. Monelle riittää että se tekee mitä käsketään.

    Olen myös miettinyt tuota kuvaamaasi perusasioiden laiminlyöntiä unkarilaisessa (este)ratsastuksessa. Kun olen joskus katsonut paikallisia kisatuloksia niin siellähän näyttäisi olevan paljon sellaisia luokkia joissa on tyyliarvostelu. Tuostahan saisi sen käsityksen että siisti ja oikea ratsastus olisi siellä suuressa arvossa eikä vain se että pääsee puhtaasti radan läpi ties miten. Mitenköhän noita sitten oikein arvostellaan vai onko se vain pieni joukko oikeasti hyviä ratsastajia joka niihin luokkiin osallistuu?

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos – itse ajattelen aina, että kaikkihan samalla tavalla hevosiaan rakastavat, mutta mitenköhän lienee? Joillekin ei tunnu syntyvän erityistä kiintymyssuhdetta, vaan hevosesta on helpompi luopua, niitä tulee ja menee. Tätä juuri Unkarissa oli häkellyttävän paljon, että nuorella ihmisellä oli ehtinyt olla parikymppiseksi jo vaikka kuinka monta hevosta.

      Tyyliluokkia Unkarissa on käytännössä kaikissa liiton B-kategorian kisoissa (eli 80/90 – 125 cm) nuorille ratsastajille 100 ja 110 cm:n korkeuksissa. Niihin osallistuminen vain ei ole pakollista nuorille, vaan voi osallistua saman korkeuden avoimeen luokkaan. No, käytännössä tämä johtaa siihen, että kaahottajat eivät parin kokeilun jälkeen enää osallistu tyyliluokkiin, kun ovat jääneet luokan hännille (esim hyvästä ajasta ja pienestä virhepistemäärästä huolimatta). Tunsin itsekin useita tällaisia ratsastajia.

      Tyyliluokkien pisteissä 4 – 5 pistettä on ihan normisuoritus, ja näkyy niitä alempiakin pisteitä joka kisassa. Yksi ystäväni myös epäili tyyliarvostelujen puolueettomuutta, että esim liiton puheenjohtajan (joka on monissa kisoissa kilpailun johtaja) valmennettavat saisivat hyviä pisteitä tuomareilta. Tähän en ota kantaa, tosin kyseinen herra kiinnittikin tyyliin ja esim hyppyasentoon huomiota (olin itsekin hänen valmennettaviaan.) Mutta tällainen epäileminen on tyypillistä Unkarissa joka asiassa, eikä ehkä aina perusteetta😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s