Ensimmäinen katrilli

Katrilliratsukko toivottaa kaikille tämän blogin lukijoille iloista joulua!

Katrilliratsukko toivottaa kaikille tämän blogin lukijoille iloista joulua!

Dáriusz osallistui (todennäköisesti) elämänsä ensimmäiseen katrilliin. Näin ainakin päättelen siitä hösellyksestä, mitä se esitti ensimmäisissä harjoituksissa. Ihan kuin se olisi ajatellut, että ”tämmöistäkin voi tehdä, onpa tosi jännää”!

Varsinainen esitys meni kuitenkin ihan hyvin. Edellä meni sen verran ihana tamma, että sen perään piti höökiä, vaikken ollut mitään apuja vielä antanutkaan. Dáriusz oli kuitenkin jo lämmittelyssä todella rento ja kuuliainen, ja verryttely meni kevyen viikon jäljiltä nappiin.

Ainoastaan laukannostoissa Dáriusz vähän pukitti/ryntäsi, mutta muutoin se oli näpeissä, oikeastaan paremmin kuin harjoituksissa ikinä. Pohkeenväistö vasemmalle ei meiltä oikein suju. Veikkaan, että syy löytyy satulan päältä, sillä olen todella vahvasti oikeakätinen ratsastaja, ja kaikki oikeaan kierrokseen tai oikealle tehtävät liikkeet sujuvat minulta paljon varmemmin.

Katrilli oli seuramme puurojuhlan avausnumero, johon jokainen ratsukko esiteltiin ennen katrillin alkua. Dáriusz taisi ottaa nokkiinsa siitä, että se esiteltiin kouluhevosena, sillä se pääsi näpäyttämään ratsastajaansa leikkimielisesssä ”kaksintaistelu” -estekisassa. Eli meni tuhatta ja sataa ja imi esteelle siihen malliin, mitä se ei ikinä ole treenatessa esittänyt. Kuski hämmentyi, kun hevosta pitikin pidätellä, eikä ajaa eteen, ja unohti siinä sivussa sitten ohjatakin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis seurasi…

Ihan tyypillistä Dáriuszta kuitenkin: treenaaminen on tylsää, mutta radalla on kivaa. Koulu on tyhmää. Juoksuttaminen se vasta tyhmää onkin, Dáriusz kun osaa jo juosta ympyrällä. Se on johdonmukaisesti alisuoriutuja kaikessa, mitä sen kanssa tekee. Mitä vaativampi tehtävä, sitä enemmän se innostuu. Pitäisi varmaan pistää musiikki soimaan ja palkata yleisöä treeneihinkin 😉

Advertisements
Kategoria(t): hevoset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s