Orhini mun

09122012071Olen muutamaan otteeseen kertonut ruunani pörhentelyistä – se on sellainen ”orimainen ruuna” mitä suurimmassa määrin. Viimeisessä Unkarin kodissa se sai paimentaa tammalaumaa sydämensä kyllyydestä, ja ensimmäisinä viikkoina oli erittäin haasteellisia saada se rauhoittumaan, kun sen haki laitumelta pois muiden joukosta ratsastusta varten. Dáriusz keuli, kiljui ja steppasi rauhattomasti. Muutaman riimun ja narun verran tuli tappioita, kun herra oli sitä mieltä, että hänellä on nyt parempaakin tekemistä kuin satuloitavana olo, nimittäin naisten suojeleminen. Muutaman viikon jälkeen se valitsi yhteistyön ja alkoi seisoa rauhallisesti hoitaessa ja satuloidessa.

Samaa steppaamista Dáriusz harrasti jo ensimmäisellä tallilla, kun se sai jonkin aikaa olla samalla laitumella parin tamman kanssa. Jos seurana on ollut vain ruuna, tai se on tarhannut yksin, mitään pölhöilyä ei ole esiintynyt, mitä nyt joskus jotain tammojen häntiin liimaantumista maneesissa esimerkiksi loppukäyntien aikana.

Dáriusz on saanut passin 5-vuotiaana, ja silloin se on ollut vielä ori. Ruunaamisesta on kyllä rasti ruudussa, muttei päivämäärätietoa. Kun taannoin tutkin hevosen passia tarkemmin, kävin läpi mitä laboratoriotestejä siitä on otettu. Unkarissa kilpahevosilta otetaan säännönmukaisesti testit räkätaudista ja näivetystaudista, ne samat mitkä muka piti testata maasta vietäessäkin, mutta yksi laboratoriotesti herätti kummastusta. Vuonna 2009, silloin 8-vuotiaalta Dáriukselta on testattu astumatauti. Kyseinen erittäin vakava tauti on harvinainen Unkarissakin, eikä sitä ole koskaan tavattu Suomessa. Se tarttuu vain astuessa, joten tämän tiedon perusteella on syytä epäillä, on heposeni on päässyt tositoimiin kotimaassa, jolloin ei olisi mikään ihme, että se käyttäytyy vieläkin orimaisesti.

En ole koskaan nähnyt, että Dáriusz yrittäisi tammoja astua, se vain kosiskelee, esiintyy ja suojelee. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko sillä jälkeläisiä Unkarissa. Jos rekisteröityjä jälkeläisiä on, ne löytyvät tietysti Unkarin hevosrekisteriä ylläpitävästä virastosta. Taidanpa lähettää kyselyn matkaan, olisihan se mielenkiintoista tietää😉

This entry was posted in hevoset and tagged , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Orhini mun

  1. Anu sanoo:

    Äijä!❤

    • ferrugo sanoo:

      Oiskin äijä, mutta kun poika on lähinnä sellainen hysteerinen ensirakastaja, jolle jokainen uusi Suurien Tunteiden kohde on se Elämän Suuri Rakkaus😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s