Viszontlátásra, Magyarország!

Kaksi vuotta vieraassa maassa on ohi. Vaikka minusta ei varsinaisesti Unkari-fania tullut, maa kyllä piirsi jäljen sydämeeni. Tänne jää muutama rakkaaksi tullut unkarilainen ystävä, ja heidän puolestaan suren, missä jamassa Unkari on. Köyhyys, epätasa-arvo, korruptio, turvattomuus, välinpitämättömyys, epäluottamus, vastuun välttely, ahneus ja katkeruus kukoistavat. Näihin asioihin valitettavasti törmäsin itsekin, eikä tasapainottavia, positiivisia tekijöitä ollut tarpeeksi, jotta voisin sanoa viihtyneeni maassa erityisen hyvin.

Työpaikalla myös tapahtui kesällä 2011 asioita, joista en ole blogissa kirjoittanut, enkä tule kirjoittamaankaan, joiden takia aloin laskea aamuja kotiinpaluuseen. Näiden ikävien tapahtumien vuoksi menetin parin kuukauden sisällä kolme parasta ja oikeastaan myös ainoaa ulkomaista ystävääni. Yhtäkkiä olin yksin, vailla sosiaalista elämää ja arjen turvaverkkoa, joita ystävien olemassaolo oli tarjonnut. (Mutta nämä tapahtumat eivät toki liittyneet mitenkään Unkariin.)

Joihinkin ärsyttäviin asioihin totuin, joihinkin en. Lakkasin välittämättä kalkkipitoisen veden pintoihin jättämistä jäljistä – minulla ei ollut aikaa päivittäiseen puunaukseen. Arvaamattomaan liikennekulttuuriin tavallaan totuin, mutta joka kerta ratin taakse istuessani pelotti, kun näki ja koki niin paljon läheltä piti -tilanteita.

Tuijottamiseen en tottunut ikinä – erityisesti kykyni parkkeerata hankaliin paikkoihin sai päivittäin paikallisten suut hämmästyksestä ammolleen (usein kirjaimellisesti). Rajusti vaihtelevaan säähänkään en tottunut – minulla oli usein liian vähän tai liian paljon päällä, kun en kerta kaikkiaan tajunnut, että lämpötila voi nousta tai laskea parissa tunnissa kolmattakymmentä astetta.

Kun minulta on kysytty viihdyinkö, tai olenko iloinen lähtiessäni kotiin, vastaan aina, että olen iloinen, että tulin, ja olen iloinen, että lähden pois. Erilaisessa kulttuurissa eläminen on läksy, joka lopulta opetti kaikkein eniten itsestäni, ja kouli ja kovetti luonnetta. Kun työpaikallani oli 12 kansallisuutta, samalla tutustuin myös 10 muuhun, en pelkästään unkarilaisiin. Suurin yllätys oli ehkä se, miten erilaisia yhdysvaltalaiset ovat meihin eurooppalaisiin verrattuna. Huomasin usein, että minulla on enemmän yhteistä romanialaisen tai bulgaarin kanssa, puhumattakaan ruotsalaisista, norjalaisista, virolaisista ja hollantilaisista, joiden tapa elää ja toimia muistuttaa omaamme.

Merkittävin yksittäinen onnen lähde täällä oli tietenkin hevoseni. Vaikka jouduin vaihtamaan tallia huonon hoidon takia peräti kahteen kertaan, ja koin monia epätoivoisia hetkiä, opin hevosen hoidosta ja ratsastuksesta valtavasti.

Päätös tuoda hevonen viimeiseksi kahdeksi kuukaudeksi valmentajan luokse osoittautui erinomaiseksi. Tänä aikana hevonen on muun muassa oppinut seisomaan kiinnisidottuna (ei sillä mitään vetopaniikkia ole, ainakaan enää) ja menemään veteen eli vesikauhukin on tiessään. Olen saanut paljon ammattilaisen niksejä eri tilanteissa toimimiseen.

Nyt vain suretti viedä pois hevonen laumasta, johon se ehti tottua ja kiintyä yksin kököttämisen jälkeen. Jos olisin pitänyt sitä loppuun asti edellisessä paikassa, päällimmäinen tunne lähtiessä olisi todennäköisesti ollut helpotus.

Vaikka podin ankaraa koti-ikävää puolisentoista vuotta ja laskin aamuja kotiinpaluuseen, viimeisenä lauantai-iltanani Unkarissa kyyneleet alkoivat valua. Taluttelin Dáriuszta ”yötarhaan” ja annoin sen vielä syödä mehevää ruohoa. Katselin alas lähiniityille, jonne alkoi leijailla kevyt usva ja kokoontua kolmikymmenpäinen metsäkaurislauma. Aurinko oli juuri laskenut, mutta oranssi kajo sekoittui vielä hämärään.

Joskus on pakko lähteä, jotta voi palata takaisin.

”Magyarország!
Te vagy a szívembe írva.
Magyarország!
Te vagy a lelkemre bízva.

Magyarország,
ahol az arcodban láttam
a magam arcát.”

Advertisements
Kategoria(t): arki, hevoset, Suomi, Unkari, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Viszontlátásra, Magyarország!

  1. pacolady sanoo:

    Tervetuloa Suomeen! Itsekin aikoinani viehätyin, mutta toisaalta harmistuin vierraassa kulttuurissa. Kaikkeen tottuu, mutta koti on aina koti, Mihin päin Suomea muuten sijoitutte ja jatkuuhan blogin kirjoittaminen 🙂

  2. Inka sanoo:

    Tuohon biisiin joskus törmäsin ja mietinkin, että mistäköhän siinä puhutaan. Paitsi no Unkarista. Osaatko briiffata? 🙂

    Ja vielä tervetuloa takaisin Suomeen!

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos, mukavaa on olla taas Suomessa 🙂

      Tuo biisi Unkarista ei kerro mistään kovin konkreettisesta, Unkarin kansa tulee taas näkemään nousun ja valon niin edespäin. Mutta kauniisti ilmaistuna, tuo kohta jota olen siteerannut, kääntyy näin (suurin piirtein):

      ”Unkari!
      Olet kirjoittanut sydämeeni.
      Unkari!
      olet jättänyt jäljen sieluuni.

      Unkari,
      jonka kasvoissa
      näin omat kasvoni.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s