Liian kiltti madjaariksi, osa 2

Yhteiskuntia voitaneen määritellä ulottuvuudessa ”villi & röyhkeä” vs. ”järjestäytynyt & sääntöjä noudattava”. Lukijan ei liene vaikeata arvata kummalle puolelle janan keskipistettä Suomi sijoittuu: selkeästi siihen päähän, jossa sääntöjen noudattaminen on tärkeätä. Koska en ole asunut muissa maissa kuin yhtä järjestäytyneessä Ruotsissa, ja nyt Unkarissa, en osaa sanoa mihin kohtaan janaa Unkari sijoittuisi, mutta melko kauas Suomesta kuitenkin. Vaikka eihän tämä nyt mikään täysin hobbeslainen Leviathanissa kuvattu luonnontilakaan ole, vaikka siltä joskus tuntuukin.

Viimeksi kirjoitin röyhkeästä ja niskaan huohottavasta meiningistä apteekissa. Eilen kävi samantapainen tilanne huoltoasemalla. Ajoin tuttuun tapaani asemalle, pysäköin auton parkkipaikalle, kävelin sisään, sekä ostin ja maksoin autopesuohjelman (ainoa pesuluola-automaatti tässä pikkukaupungissa). Ystävällinen kassa näytti, että kollega auttaa ohjelman käynnistämisessä. Näytön tekstit ovat pelkästään unkariksi ja automaatin käyttö on kuulemma hankalaa paikallisillekin. Ilahduin, kun olisin pääsemässä pesuun heti seuraavana.

Mutta kuinka kävikään. Luolan suulle oli ajanut kytikselle toinen auto, joka edellisen pesussa olleen ajettua ulos, suhasi sisään. Kuski otti lompakosta setelin, tyrkkäsi sen huoltispojan käteeen ja odotti, että tämä käynnistää ohjelman. Poika levitteli käsiään minulle ja pyyteli anteeksi ja pyöritteli silmiään ja sanoi ”5 minuuttia”.

En voinut välttyä hihittämästä sisäänpäin, koska tilanne on niin äärimmäisen tyypillinen Unkarissa! Täällä vallitsee edelleen viidakon lait ja elämää eletään kirjoittamattomin säännöin. Automaatin seinässä toki luki (unkariksi) miten pesulan kanssa pitäisi toimia: mennä sisälle, valita ja maksaa ohjelma ja sen jälkeen ajaa auto luolaan ja käynnistää ohjelma. Sinänsä huvittavaa, että sääntöjä noudatti tässä(kin) tilanteessa se henkilö, joka joutui tavaamaan säännöt jollakin muulla kuin omalla äidinkielellään. Aivan kuten apteekissa vain minä osasin seisoa ”odota tässä ole hyvä” -tarran päällä.

Toki automaattipesulat ovat vielä harvinaista ylellisyyttä täällä maaseudulla, eivätkä ihmiset ehkä ole tottuneet asioimaan niissä. Pelkästään tottumattomuudesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan mukana on myös ihan silkkaa röyhkeyttä ja kanssaihmisistä piittaamattomuutta. Kiltteydestä ei ole mitään hyötyä yksilölle, kun muut eivät toimi samoin. Kiltin arki on monesti yhtä odottamista ja jonottamista, kun muut tunkevat ohi hinnalla millä hyvänsä. Toki liikenteessä se hinta on joskus kova. Vaikka empaattinen hentomieli olenkin, en valitettavasti tuntenut kovinkaan suurta myötätuntoa, kun taannoin näin 5 minuuttia aiemmin minut (ja 6 muuta autoilijaa) kamikaze-tyyliin ohittaneen Audin ojassa.

Keskimäärin yhteiskunnassa kaikilla sujuisi arki jouheasti, jos enemmistö noudattaisi sääntöjä. Mahtoiko kommunismin jälkeinen vapautuminen johtaa jonkinlaiseen liiankin korostuneeseen individualismiin – jokainen on oman onnensa seppä, heikot sortuu elon tiellä. Yhteiskunnan järjestäytyminenhän perustuu lopultakin yksilön haluun rajoittaa omaa vapauttaan, mutta vain jos kaikki suostuvat siihen. Tasapaino ja sujuvuus muodostuu siitä, että yksilö kokee kannattavaksi luovuttaa toisille vapautta, mutta vain sen verran kuin on valmis rajoittamaan omaansa. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi se, että pysähdyin kerran päästämään risteävältä tieltä suman ensimmäisen kääntymään vasemmalle. Kun sieltä tulikin kahdeksan seuraavaakin, moinen kohteliaisuus jäi osaltani viimeiseksi tässä maassa. Suomalaisena olin valmis luopumaan omasta vapaudestani mennä, yhden auton osalta, mutten yhdeksän.

Tässä piileekin yksi nyky-Unkarin pahimpia noidankehiä – se, mikä on minulta pois, sataa suoraan jonkun toisen laariin, eikä yhteiseksi hyväksi. Tästä ajattelutavasta irtautuminen tuntuu olevan täysin mahdotonta unkarilaiselle.

Unkarilainen kovin mielellään syyttää muita omasta tai maansa ahdingosta: naapureita, EU:ta, monikansallisia yrityksiä, romaneita, Ranskaa, Saksaa, kommunismia, Neuvostoliittoa, säätä. Unkari vastaan muu maailma on Unkarin Suuri Kertomus, johon unkarilaiset uskovat ja jota he jatkuvasti toistelevat. Koska kaikki mahdolliset voimat ja muut ihmiset joka tapauksessa punovat juonia pääsi menoksi, on pelkästään oikein olla varmuuden vuoksi röyhkeä ja kusettaa kanssaihmisiä koko rahan edestä.

Parhaiten unkarilaisia yhdistävätkin yhteiset viholliset. Esimerkiksi poliisi nähdään edelleen varsin ymmärrettävästi yhteisenä vihollisena. Olen huomannut, että liikenteessä eniten aggressioita unkarilaisissa aiheuttaa sääntöjen mukaan ajaminen, esimerkiksi yleisrajoituksesta poikkeavien hidastusten noudattaminen. Saat ajaa vaikka kolmeakymppiä maantiellä, silloin olet vain nössö körottelijä, mutta älä herran tähden hidasta ysikympistä kuuteenkymppiin, kuten rajoitusmerkki ohjeistaa. Silloin olet porukan luopio. Esimerkiksi oma, ns taloudellinen ajotapani, jossa vauhti nostetaan rivakasti taajamanopeudesta korkeimpaan sallittuun matkanopeuteen + 1 – 2 km/h, tuntuu olevan useille unkarilaiselle sietämättömän ärsyttävä ajotyyli, joka aiheuttaa todella dramaattista mielenosoittamista.

Mainokset
Kategoria(t): arki, Unkari, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Liian kiltti madjaariksi, osa 2

  1. Näin on. Unkarissa ronski machoilu yhtyy feodalismin perinteisiin, ja feodalismiinhan puolestaan kuuluu, että a) säännöt eivät ole kaikille samat vaan ilman muuta niillä, jotka kynnelle kykenevät, on etuoikeuksia; b) systeemi ei ole ihmistä palvelemassa vaan estämässä tyhmempien etenemistä, kun fiksummat ja röyhkeämmät etsivät siitä kaikki mahdolliset porsaanreiät. Epäluottamus systeemiä kohtaan johtaa röyhkeyteen ja kusettamiseen, ja näin oli totisesti laita jo sosialismin aikoina — kommunismin sortumisella on tämän kanssa tekemistä vain sen verran, että nyt myös sosialistisen järjestelmän voi liittää syntipukkien ja Unkarin vihollisten sankkenevaan joukkoon, niihin tekosyihin, joilla röyhkeää kusetusta perustellaan.

    • ferrugo sanoo:

      Ronski machoilu – niinpä! Unkarissa tätä yleistä öyhötystä ja kusetusta tuntuvat harrastavan voittopuolisesti nimenomaan miehet. Unkari on vähän sellainen juuri pippelinsä löytänyt pikkupoika, jolla selityksiä riittää, kun jää kolttosista kiinni: ”oli siellä muitakin”, ”en mä sitä aloittanut” jne. Unkarilaisilla naisilla tuntuu olevan monesti paljon raikkaampia, muutoshakuisempia ajatuksia, miehet tarrautuvat toisaalta menneeseen ja toisaalta fantasiaan, jossa länsimaisuus tarkoittaa sitä, että jokamiehellä on oikeus Pepsi-tölkkiin, Ray-Baneihin – ja myös Bemariin.

      Olen monesti miettinyt, että olisi mielenkiintoista asua myös jossain toisessa entisessä sosialistimaassa, Tsekissä, Puolassa, Virossa tms ja yrittää analysoida mitkä asiat todella ovat kommunismin perintöä, mikä ehkä ”pan-itäeurooppalaisuutta” (unkarilaiset toki saisivat slaagin jos heidän niputettaisiin itäeurooppalaisiin) ja mikä yksinomaan ”unkarilaisuutta”.

      Siinäpä tuhannen taalan kysymys, miten muutos lähtisi täällä käyntiin toden teolla. Minun mielestäni pitäisi tarttua juuri tuohon ”yhteinen hyvä on eri suuri kuin yksilön tappio”. Tässä tosi mainio postaus mainiosta blogista, tämä pitäisi jokaisen unkarilaisen lukea: http://kaloczit.posterous.com/nem-az-a-baj

      • Olipa tosiaan mainio blogi. Komppaan koko orkesterin leveydeltä.
        Jotenkin kyllä uskon, että kaksi tekijää selittää suuren osan sekä liikenne- että apteekkikokemuksistasi. Feodalismi ja reaalisosialismi, eli suuri epäluottamus systeemiin ja se ajatus, että säännöt on tehty (fiksumpien) rikottaviksi. Tuo feodalismin perintö pätee myös ei-ex-sosialistisessa eteläisemmässä Euroopassa. Huvitti, kun monta kymmentä vuotta Itävallassa asunut suomalainen täti kertoi kesälomalla olleensa koti-Suomessa joissain juhlissa, joista sitten ei voinutkaan ajaa kotiin. ”Kun [silmien pyöritystä, hämmentynyt äänensävy] Suomessa oikeasti ollaan niin tarkkoja siitä, ettei ajeta jos on otettu.”
        Ja toiseksi machoilu, eli ne sukupuoliroolit. Miesten kuuluu öykkäröidä. Tätäkin sosialismi vain pahensi: kun saarnattiin sukupuolten tasa-arvosta ja naiset kävivät (pienipalkkaisissa) töissä ja ajoivat traktoria (vaikka tulivat sen jälkeen kotiin palvelemaan sohvalla makaavaa miestä), niin ”naisten oikeuksista” tuli vain yksi systeemin valheista, joita kaikki oppivat inhoamaan. Ja sosialismi erityisesti nöyryytti miehiä, naisethan aina pärjäävät, mutta miehiltä riistettiin itsekunnioitus ja ihmisarvo… (Virolaiset miehet muuten ovat kehittäneet tästä marisemisesta oikean taiteen.)

        • ferrugo sanoo:

          Aah… niinpä tietenkin. En ole tullut ajatelleeksi, että sosialismi todellakin kuohitsi nimenomaan miehet, kun mahdollisuuksia röyhkeilyyn ja ulkoisiin fallos-artefakteihin ei ollut. Eikä siinä mitään, näinhän se toimii luonnossakin, mitä pörheämmät sulat, sen kovempi kukko 😉

  2. Vulqan sanoo:

    Unkarilaisilla on tapana syyttää sosialismia kaikesta pahasta. Se on helppoa, koska kukaan ei oikein tunnusta puolustavansa sosialismia. Valitettavasti öykkäröinnin ja selkäänpuukottamisen juuret ovat syvemmällä. Maassa on historian aikana ollut sellaisia suurmiehiä kuin István Széchenyi ja Pál Teleki (joista jälkimmäinen tosin on kiistelty hahmo juutalaisvastaisuutensa tähden). Molemmat alittoivat itsensä peliin maansa puolesta ja joutuivat lopulta maanmiestensä pettämiksi. Széchenyi maksoi omasta pussistaan Budapestin ketjusillan, perusti maan ensimmäiset pankit ja Tonavan laivayhtiön. Teleki yritti pelastaa maan tuhoisalta sodalta, mutta hänet petettiin omien taholta molemmat päätyivät itsemurhaan.

    Unkarilaiset pettivät slovakit vuosien 1848-1849 kansannousussa ja muidenkin naapurien kanssa on välit sössitty vuosisatojen aikana. Tämä muistettiin Trianonissa 1920 surullisenkuuluisin seurauksin. Hiukan ennen Trianonia maan hallitus oli lyönyt hanskat tiskiin ja jättäneet estradin Béla Kunille ja kumppaneille, mistä ei hyvää seurannut. Samaan tyyliin oli käynyt talonpoikaiskapinassa 400 vuotta aiemmin kun György Dózsa mellasti maassa, jonka seurauksena feodaali-isännät ryhtyivät koviin vastatoimiin ja lopulta Unkari heikkeni niin ettei kyennyt enää torjumaan ottomaaneja.

    Unkarissa on ollut monia tiedemiehiä ja insinöörejä jotka ovat tehneet merkittäviä keksintöjä. János Csonka oli toinen kaasuttimen keksijöistä (Donát Bánkin kanssa) ja hänen suunnittelemansa autot olivat ajanmukaisia ja kestäviä. Csonkalla ei itsellään ollut mahdollisuutta valmistaa autoja, mutta myi valmistuslisenssejä sellaisille yrityksille kuin Röck István, Ganz vállalatok, MÁG sekä Magyar Vagon- és Gépgyár. Hän halusi kehittää unkarilaista autonvalmistusta, mutta pieleen meni; konepajat alkoivat riidellä keskenään ja kaikki meni läskiksi. Kateus vie kalatkin vedestä.

    Sosialismi on vain sivujuonne Unkarin surkuhupaisassa historiassa.

    • ferrugo sanoo:

      Mukavaa lukea paremmin historiaan perehtyneiden kommentteja! Moni väittää suomalaisten olevan erityisen kateellista kansaa, mutta olen aika eri mieltä nähtyäni unkarilaisten keskinäisen kateuden! Siitähän on kummunnut se kuuluisa vitsikin, jossa unkarilaisia porisevalle padalle helvetin lieskoissa ei tarvinnut asettaa pikkupiruja vartijoiksi, koska unkarilaiset pitivät itse huolen siitä, että kukaan kanssakärvistelijä ei päässyt padasta karkaamaan!

      • Vulqan sanoo:

        Olen täysin samaa mieltä unkarilaisten kateellisuudesta. En ymmärrä miksi suomalaisia pidetään kateellisina. Oman tuntumani mukaan saksalaisetkin ovat kateellisempia, autot hankitaan näyttävyyden mukaan. Suomalaisissa arvostan erityisesti sitä, että omaa egoa ei nosteta niin kovasti esille vaan asiat laitetaan toimimaan. Vitsi on hauska ja kuvaa mielestäni hyvin unkarilaista luonteenlaatua.

        Pidin unkarilaisia aikaisemmin isänmaallisina, mutta käsitykseni on sittemmin muuttunut. Széchenyi oli poikkeuksellinen unkarilainen, sillä hän teki henkilökohtaisia uhrauksia maansa eteen. Unkarilaiset ovat luonteeltaan aika päinvastaisia – he rakastavat maataan kuin kirput koiraansa. Kaikki irti mikä suinkin lähtee. Ylpeys unkarilaisuudesta on oman egon pönkittämistä.

        Tämä on kovin sääli, sillä toisaalta pidän maasta ja sen ihmisistä hyvin paljon.

        • ferrugo sanoo:

          Myös minulla on viha – rakkaus -suhde Unkariin, mutta toisaalta maakin on kovin kahtiajakautunut sisäisestikin. Maassa on aitoa kauneutta ja minulle monta tärkeää ihmistä, mutta nämä varjopuolet tekevät olon välillä hyvin surulliseksi.

          Välillä tuntuu, että suomalaiset voisivat vähän enemmän hehkuttaa. Suomalainen tekee hyvän tuotteen, muttei osaa markkinoida sitä (tai ainakin tarvitsee karjalaisen tekemään sen). Tai ei meinata uskoa Pisa-tuloksia tms, että miten ihmeessä tämä nyt muka näin on, että me ollaan ykkösiä, miten tämä on tutkittu? 😉 Ulkomaalaisille kerrotaan pimeydestä, kylmyydestä, juroudesta ja juoppoudesta, ei kannata tulla, ei täällä ole kuin mäntymetsää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s