Kolmiulotteisen muovikassin paluu

Totta se on! Siinä on pohja! (Madjaarien mailla pahoittelee kuvan heikkoa laatua.)

Muistatteko vielä oodin kolmiulotteiselle muovikassille? Ulkosuomalaista harmitti, kun täkäläisissä muovikasseissa ei ollut pohjaa, ja tavallisiin viikko-ostoksiin piti ostaa sen seitsemän pikkulättänää kassia, johon mikään ei sopinut, ja jotka kaatuilivat kun ne laski maahan ovea avatessa.

Alkuun ostiin säännöllisesti aivan liian vähän muovikasseja ostoksilleni. Suomessa olin tottunut pärjäämään yhdellä, maksimissaan kahdella. Täällä kasseja tärvääntyi aivan älyttömästi. Ainoastaan Lidlin kasseissa oli vähän yritystä.

En tiedä koska tämä tarkalleen tapahtui, mutta yhtäkkiä minulla oli koko ajan liikaa kasseja. Toki ostin liiskapusseja yläkanttiin, mutta yhtäkkiä niitä alkoi jäädä pari kolmekin yli. En kiinnittänyt asiaan sen paremmin huomiota, kunnes kasseja kerran jäi neljä yli.

Ja voi hyvä ihme, niin se kehitys kehittyy – täkäläiseen muovikassiin on tullut pohja! Siihen mahtuu leveä megamurolaatikko! Sen voi pakata järkevästi! Se vetää, ja vetää ja vetää! Se pysyy pystyssä! Se ei edes hajoa enää! Paikallisista hyper-marketeista Tescon itävaltalais-valmisteinen kassi on yliveto, mutta Inter-Sparinkin ihan siedettävä.

Vaikkei kassi päihitä K-ketjun muovikassia, jonka pohjalle voi asetella vaikka piirakkavuoan, asteikolla ykkösestä kymppiin, tämä parannus kyllä kohentaa ulkosuomalaisen elämänlaatua ainakin kasin arvoisesti!

Advertisements
Kategoria(t): arki, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kolmiulotteisen muovikassin paluu

  1. Wulkan sanoo:

    Ne Tescon ja Coran ohuet ja pienet muovikassit ovat kurjuuden huipentuma, eivät kelpaa edes roskakasseiksi.

    • ferrugo sanoo:

      Juuri niitä tarkoitin noilla vanhoilla littanoilla, ne olivat tosiaan aivan kamalia. Tiedä sitten jos huonoilla muovikasseilla on ollut tarkoitus ohjata ihmisiä käyttämään kestokasseja, ne TESCO:n kestokassithan ovat todella hyviä ja tilavia, mutta kertakassiksi tietysti aika hintavia.

  2. Marietta sanoo:

    Ahaa! Nyt ymmärrän, miksi eräät itäblokin tuttavat hamstrasivat muovikasseja mukaansa vieraillessaan meillä Suomessa. 😀

    • ferrugo sanoo:

      Niinpä! Harvoin sitä tulee ajatelleeksi, että muovikasseissakin voi olla niin suuria eroja, ja että suomalainen muovikassi on erittäin funktionaalinen kapistus 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s