Huimausta Esztergomissa

Olen nähnyt Unkarin pyhimmän paikan, Tapani Pyhän kaste- ja kruunauspaikan, eli Esztergomin. Alkuperäinen kappeli tahi kirkko on moneen kertaan tuhottu Habsburgien, turkkilaisten ja ties kenen toimesta, mutta paikalla seisoo nykyään upea kuparikupolinen katedraali. Muodosta ja väristä tulee mieleen Pannonhalman benediktiiniläisluostari ja Helsingin tuomiokirkko. Esztergom on vajaan tunnin ajomatkan päässä Budapestista luoteeseen.

Esztergom kuului viimeisiin ”pakko nähdä” -kohteisiin Unkarissa, ja se totta vie oli näkemisen väärti. Katedraali itse on rakennettu vuonna 1820 ja on perinteinen klassinen basilika, monumentaalinen pönötys-temppeli, jonka sisällä on kullattua ja prameaa, mutta minkälaiselle paikalle se onkaan rakennettu! Se seisoo ylväänä korkealla kalliotörmällä Tonavan rannassa – vastarannalla on Slovakia ja Esztergomin sisarkaupunki, Štúrovo (unkariksi Párkány).

Lisää aiheesta Wikipediassa.

Olen aina mielelläni kiivennyt mihin tahansa kupoleihin ja näkötorneihin, aerobinen kuntoni on hyvä, enkä ole koskaan potenut korkean paikan kammoa. Esztergomissa kävi toisin. Jaksoin kyllä hengästymättä ylimmälle näköalatasanteelle kupoliin, mutta siellä iski huimaus, enkä halunnut nauttia näköaloista pitkään. Kaiteet näyttivät epäilyttävän hennoilta ja ruostuneilta, siellä täällä oli (muka) löysä pultti.

Kaksi vuotta Unkarissa on tehnyt tehtävänsä. Minusta on tullut säikky. En ole ikinä pelännyt mitään, en korkeita, ahtaita tai avoimia paikkoja, en ukonilmaa, sähköiskuja enkä autolla ajamista, mutta nyt olen henkisesti koko ajan valmistautunut pahimpaan.

Kun vähintään viikottain on joutunut liikenteessä lähellä-piti -tilanteeseen (ja kerran kolahti oikeasti), kun vuodessa käy kolmesti rengasrikko, kun vessanrenkaat lipeävät alta ja ovenkahvat jäävät käteen – en vain enää luota mihinkään. Perusturvallisuuteni järkkyi lennähdettyäni lintukodosta kehitysmaahan. Nämä irrationaaliset fobiat ovat alkaneet vaivata silloinkin, kun niille ei ole mitään järjellistä perustetta. Kuten viime yönä, kun en pystynyt nukahtamaan ukonilmassa pelätessäni salaman osuvan juuri minun talooni.

Mainokset
Kategoria(t): arki, matkustaminen, Unkari, yhteiskunta Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s