Liian kiltti madjaariksi

Asioin vastikään apteekissa. Astuin sisään, ja aivoni rekisteröivät automaattisesti montako asiakasta sisällä siinä vaiheessa oli, montako naista ja miestä, ja asetuin pisteeseen, jossa olin mielestäni selvästi odottamassa asiontiluukulle pääsyä, mutten kuitenkaan kiusallisen lähellä luukulla olevia. Itse asiassa huomasin astuneeni täsmälleen sen ”odottakaa vuoroanne tässä, olkaa hyvä” lattiatarran päälle.

Lopulta kävi niin, että kaksi unkarilaista kiilasi ohitseni, ja kolmaskin yritti, mutta siinä vaiheessa sain jo tiskin takaa apua farmaseutilta, joka oli huomannut tilanteeni. Miksi näin kävi? Ei suinkaan siksi, että unkarilaiset olisivat keskimäärin ilkeämpiä ja tai typerämpiä, vaan kulttuurieron takia. En mennyt tarpeeksi nopeasti tarpeeksi lähelle palvelutiskiä.

Ja miksi en? Koska unkarilainen kestää lajitoverin lähellä oloa huomattavasti luontevammin kuin pohjoismaalainen. Täällä todella huohotetaan edellä asioivan niskaan, oli sitten kyseessä pankkiautomaatti, supermarketin kassajono tai liikenneruuhka. Minä pidin edelläni asioiviin omasta mielestäni kohteliasta etäisyyttä ja annoin vaarien rauhassa ottaa lääkepussukkansa ja poistua. Unkarilainen taas tulkitsi pitämäni etäisyyden merkiksi, että en ole jonossa seuraava tai että luovuin vuorostani. Ja kun en hillittynä pohjoismaalaisena alkanut äänekkäästi protestoida tai vähintään pyöritellä silmiäni ja huokailla ensimmäisestä kiilaajasta, olin ikään kuin hyväksynyt toiminnan.

Juttelin sattumuksesta ruotsalaisen ystäväni kanssa, ja hän oli kokenut Unkarissa aivan samanlaisia tilanteita! Pohjoismainen yksilö rekisteröi välittömästi monentena ja kenen jälkeen oma vuoro tulee, ja tarkkailee tilannetta eikä kenenkään tarvitse avata suutaan. Kaikille on selvää, kenen vuoro on. Jopa turkulaiset osaavat ajaa vetoketjuna poistuessaan jäähallin parkkipaikalta. Jos Suomessa joku kiilaa, ja yrität pitää kiinni vuorostasi, saatat jopa saada kollektiivista tukea kanssajonottajilta – ”kyllä tämä rouva tässä oli ennen teitä”. Niin tärkeätä oikea järjestys meille on!

Samalla tulin miettineeksi, miten kauan vieraassa maassa tulisi asua, ennen kuin sopeutuisi niin hyvin, että alkaisi toimia kuten paikalliset tai ainakin lakkaisi päivittäin ärsyyntymästä erilaisuudesta. Kaksi vuotta on siihen selvästi aivan liian vähän – entä viisi? Ulkomailla pitkään (yhtäjaksoisesti yli 6 vuotta) asunut, vastikään Suomeen paluumuuttanut ystäväni kertoi kavereidensa järkyttyneen hänen ehdotuksestaan ajaa pari pysäkinväliä pummilla. Eihän Suomessa tehdä niin!

Tai missä vaiheessa alkaisin käyttäytyä itsetuhoisesti auton ratissa tai lakkaisin käyttämästä ratsastaessa kypärää? Missä vaiheessa kurkkuun ei enää tulisi palaa, kun näkisin jatkuvasti yliajettuja eläimiä kylän raitilla?

Yhdessä asiassa olen jo antanut periksi. Ostin juoksumaton. Reilun vuoden viitsin lähteä säkkipimeään, osittain asfaltoituun puistoon juoksemaan, vaikka olisi ollut millainen savusumu ilmassa. Kun vielä molempina talvina olen ollut enemmän tai vähemmän tukkoinen ja köhäinen koko ajan, motivaatiota on todella kysytty. Onneksi rakastan juoksua. Nyt kuitenkin kärsivällisyys loppui ja hölkkään olohuoneessani, valoisassa, lämpimässä ja voin samalla katsella tv:tä. Näin unkarilainen tekisi!

Advertisements
Kategoria(t): arki, Suomi, Unkari Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Liian kiltti madjaariksi

  1. S sanoo:

    Alkaa olla jo lähes koomista, miten paljon samankaltaisia asioita unkarilaisessa kulttuurissa on virolaisen kanssa. Tää jonotusasia on Virossa prikulleen sama! Muistan bloganneeni tästä joskus kahden Viron-vuoden jälkeen, jokseenkin samoin sanoin kuin sinä nyt.

    Minulla 4 vuotta on alkanut riittää. Osaan jo pitää paremmin puoleni, menen jonossa iholle ja joskus jopa huokaillut ja mulkoillut 🙂

    • ferrugo sanoo:

      Vau! Teetkö sitä ihan tietoisesti, vai alkaako tulla luonnostaan? Mun on länsisuomalaisena todella vaikeata mennä iholle, etenkin tuollaisessa paikassa kuin apteekki, jossa haluaisi olla erityisen hienotunteinen edelläasioivia kohtaan. Liikenteessä taas röyhkeys voi maksaa hengen tai vähintään peltiä. Nyt kun aloin tätä miettiä, kerran olen noussut mekastamaan ja kiroilemaan autostani perään liimautuneelle alkuasukkaalle, tein sen kaiken lisäksi suomeksi primitiiviraivossa, mutta unkarilainen ei ollut moksiskaan, vaan ymmärsi heti mistä on kyse. Täällä siis todellakin tuommoinen rajumpi tunnepurkaus ei tarkoita kasvojen menetystä, vaan on monesti asioiden sujumisen edellytys…

  2. Amalia sanoo:

    Voivoi, tähänkö ne sitten tyssäs ne mun haaveet ulkomaille muuttamisesta? Mä niin en pärjäis tuommoisessa kulttuurissa. Varmaan lopulta lähtisin apteekista kotiin tyhjin käsin. Ja toivoisin, ettei kukaan olisi huomannut, että olisin oikeasti halunnut ostaa jotain…että katselemassahan mä vain siellä olinkin 🙂

    • ferrugo sanoo:

      Ei ne ehkä tyssänneet, mutta ehkä kannattaa valita maaksi jokin muu kuin itäblokki/Balkan/Välimeren maat, joissa elämässä selviää terävillä kyynärpäillä ja nopeilla reflekseilla 😉 On tässä mullakin aika lailla ihmettelemistä, länsisuomalainen kun olen ja vielä hyvin hillitysti käyttäytyväksi kasvatettu. Aikaisemmin olen asunut Ruotsissa, ja sitä en kyllä edes ulkomaaksi laske, kun kulttuuri ja yhteiskunta on niin samanlainen.

      • Amalia sanoo:

        Jotenkin mä veikkaan, että mun vaihtoehdoiksi jää Pohjoismaat ja Kanada, vaikka ideana olis nimenomaan hakeutua johonkin lämpöiseen 🙂 Mutta tää nyt on tällainen eläkeunelma eli onhan tässä vielä vuosia aikaa parkkiinnuttaa nahkaansa ja teroittaa kyynärpäitään 😀

  3. Anni sanoo:

    Sisarellani oli Unkarista samat muistot. Jos jono meni kauppatilan poikki, hän oli aina se, jonka edestä ihmiset halusivat jonon läpi kulkea. Vaikka hän olisi mielestään seissyt miten kiinni edellisessä.

    • ferrugo sanoo:

      Minulle käy aivan samoin… onneksi täällä sentään monessa paikassa on vuoronumeroautomaatit, jotta pysyy joku tolkku oikeasta järjestyksestä. Muuten en varmasti esimerkiksi ruuhkaisessa pääpostissa pääsisi luukulle koskaan 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s