Varustepostaus: Passier Fortuna & Sprenger Dynamic RS

Oma mallimme oli vielä sen verran talvikarvainen, että käytimme kuvauksissa stunttia. (Kuva: dovelsaddlery.com)

Olen hemmotellut hevosta uusilla, mukavilla suitsilla, sikäli kuin suitset nyt voivat olla hevoselle ”mukavat”. Passierin Fortunat ovat itse asiassa valmentajani M:n valitsemat, annoin hänelle budjetin ja nettikauppasivuston, josta valita hevoselleni sopivimmat. Vaatimuksina hevosystävällisyys, hyvälaatuinen nahka ja pikkuisen bling-blingiä, muttei liikaa. Kuitenkin miehekäs mies kyseessä, joten joku raja kimalluksellakin.

Samoin valmentajan suosituksesta hankittiin uusiin suitsiin uudet kuolaimet, jotka ovat Sprengerin Dynamic RS -mallia eli klassikkomalli KK Ultran tavoin taivutetut. Kuolainosa on Aurigania ja renkaat ruostumatonta terästä.

Tähän asti olimme pärjänneet ihan hyvin Horzen perussuitsilla ja kolmipala-kuolaimilla, mutta k o suitsien nahka tuntuu aika kovalta, tosin kestävän oloiselta. Perusteellisen puunauksen ja rasvauksen jälkeen ne olivat pehmeät pari päivää, mutta sitten taas kovat korput. Kolmipalat litteällä keskiosalla ovat myös toimineet aitojen sisällä hyvin, ja kovemmalle jarrulle olisi ollut tarvetta lähinnä pari kertaa maastossa. Taidan ostaa perusnivelet vanhoihin suitsiin ja siirtää ne palvelemaan maastokäytössä.

Ei ehkä ole kaikkein fiksuinta pistää kaikkea uusiksi kerralla, jos haluaa todella analysoida, miten jokin uusi varuste vaikuttaa. Me saimme samaan aikaan sekä uuden koulusatulan, suitset että kuolaimet, enkä malttanut olla ottamatta niitä kaikkia heti käyttöön.

Fortunat ovat olemukseltaan juuri sellaiset kuin halusin: tyylikkäät, viimeistellyt, ja nahka tuntuu ihanan pehmeältä. Kun laitoin ne ensimmäisen kerran Dáriuksen päähän uusien kuolainten kera, se oli hyvin tyytyväisen näköinen ja makusteli uutta Aurigan-kuolainta rauhallisen oloisena. Ennen se on aina ”irvistellyt” hetken aikaa suitsien pukemisen jälkeen, mutta nyt se on jäänyt pois. Tiedä sitten tuntuvatko uudet kuolaimet niin paljon miellyttävämmältä, että tarvetta minkään sortin haukottelulle ja suuhun asettelulle ei ole.

Uuteen satulaan istumaan oppiminen ottaa aikansa, joten parhaiten sain tuntumaa miten uudet suitset ja kuolaimet toimivat, kun laitoin estevalmennukseen vanhan este/yleissatulani. Kun siinä satulassa osaan jo istua paremmin, enkä huonolla istunnalla häirinnyt hevosta, havaitsin paljon selvemmin että Dáriusz hakeutui aivan ”itsestään” peräänantoon eikä vastustellut tuntumaa lainkaan. Lopullisen todisteen kuolainten toimivuudesta sain, kun juoksutin hevosta niillä ensimmäisen kerran ja kiinnitin myös sivuohjat, joiden antama tuntuma lienee paljon tasaisempi kuin omat käteni. Ennen Dáriusz ei juoksuttaessa hakeutunut muotoon ennen kuin lopussa, nyt se sen sijaan kulki oikein heti kun pyysin sen liikkeelle! Jokin taika niissä Sprengereissä sitten on!

Viikko sitten uudet suitset olivat käytössä ensimmäistä kertaa estevalmennuksessa, ja en tiedä johtuiko suitsista vai mistä, mutta esteille lähestymiset sujuivat erittäin hyvin, ja ponnistuspaikat osuivat (yhtä lukuunottamatta) just eikä melkein kohdallalleen. Lisäksi hevonen tuntui kääntyvän ketterämmin. Tosin ensimmäistä kertaa olin kiinnittänyt myös alaturparemmin, vanhojen suitsien kanssa en käyttänyt sitä (en enää muista miksi en.) Alaturparemmiä muuten kutsutaan Unkarissa ”ruotsalaiseksi turparemmiksi”!

Olen muutoinkin mieltynyt Passierin brandiin, vaikka jotkut väittävät sen olevan ylihinnoiteltua vanhaalla maineella ratsastavaa (sic!) peruslaatua. Aika ja käyttö osoittaa, miten kestävät nuo Fortunat ovat, mutta toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen. Myös paikallisessa hevostarvikeliikkeessä ainoa (!) myynnissä ollut kouluhuopa oli Passier-merkkiä, ja täytyy sanoa, että yksikään muu huopa, ei kallis eikä halpa ole sopinut Dáriuksen selkään ja säkään niin täydellisen hyvin! Millaisia kokemuksia muilla on Passierin tuotteista? Entä kiinnostavatko varustepostaukset ylipäätään? (Tämä kysymys lähinnä niille, jotka lukevat tätä hevosblogina.)

Passier Fortunat Calevon sivuilla. Suitset ovat saatavana myös ruskeana (Havanna).

Sprenger Dynamic RS -kuolaimet Calevon sivuilla.

Mainokset
Kategoria(t): hevoset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Varustepostaus: Passier Fortuna & Sprenger Dynamic RS

  1. Noora sanoo:

    Passierin tuotteista ei itsellä ole oikein kokemusta, mutta noihin Sprengerin Dynamic RS-kuolaimiin olen ollut tyytyväinen ja hevonen tuntuu tykkäävän niistä enemmän kun entisestä tavallisesta kolmipalasta.

    Itse olen löytänyt parhaat satulahuovat Equilineltä. Hyvin muotoiltuna istuvat hevosen selkään, ja ovat pitkänkin käytön jälkeen todella jämäköitä. Ulkomaalaisissa nettikaupoissa Equilinen huopia ei vaan usein näe, omat olen ostanut paikallisesta ratsastustarvikeliikkeestä Suomesta.

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos vinkistä, Equiline on mulle toistaiseksi tuntematon merkki, en ole sitä täälläkään nähnyt. Yksi täällä hyvin suosittu merkki on italialainen Tattini, sen tuotteista pidän kovasti, erityisesti riimut ovat hyviä ja kestäviä ja metalliosat tosi jämäköitä.

  2. Nora sanoo:

    Varustepostaukset yleensä eivät kiinnosta. Tämä oli piristävä poikkeus ja oikeasti mielenkiintoinen.

    • ferrugo sanoo:

      Kiitos kommentista! Täällä vieläkin odottelen, että Passier ottaa yhteyttä ja tarjoaa meille (omaksi) varusteita, joista voin kirjoitella blogiin 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s