Ne eivät puhukaan kiinaa

En ole aikoihin käynyt unkarin kielen oppitunneilla – en vain ole ehtinyt. Sen sijaan opiskelen aktiivisesti sekä kotona oppimateriaaleista, että kuuntelemalla mitä ympärilläni puhutaan ja lueskelemalla unkarilaisia lehtiä ja nettisivuja.

Jaan toimiston kahden unkarilaisen kanssa, ja toinen kollegoista vaihtui viime kesänä. Uusi huonetoveri puhuu ihanaa unkaria – selkeästi artikuloitua ja kauniisti lausuttua. Hetkittäin ymmärrän kaiken, mitä hän puhuu puhelimessa. Tuntuukin, että alussa oli paljon helpompi keskittyä omiin hommiin, kun unkarin polotus oli vain taustahuminaa. Nyt ymmärrän liikaa, ja alan kuunnella mitä he puhuvat, niin oma keskittyminen häiriintyy. Uudelta kollegalta toivottavasti saan vaikutteita omaan ääntämiseeni.

Tallilla ymmärrän lähes kaiken mitä ratsastuksenopettajat ja valmentajat huutavat oppilailleen ja mitä ihmiset puhuvat toisilleen. Alan sanasto on niin tuttua, ja jos jotakin en ymmärrä, pystyn kontekstista arvaamaan – ja näin opin taas uutta. Helpottaa todella paljon ruuhkaisessa maneesissa ratsastusta, kun kuulen opettajan ohjeista, mitä muut ovat tekemässä.

Kaupassa käydessä ihmiset ympärilläni puhuvat aivan samoja asioita mitä ihmiset Suomessakin puhuvat kaupassa: ”muistatko onko kotona maitoa… onko kaupat jouluaattona kiinni… mitä viedään tuliaisiksi Kovácsien uuden vuoden bileisiin… onpas hyvä jauhelihatarjous”. Pieniä asioita, mutta minulle suuria – en tunne itseäni aivan yhtä ulkopuoliseksi muukalaiseksi kuin tullessani, kun en ymmärtänyt sanaakaan. On myös mukavaa ymmärtää kieltä niin hyvin, että tunnistan heti, jos minusta puhutaan. (Perisuomalainen ajattelutapa miettiä ”mitä elefantti minusta ajattelee”.) Enimmäkseen ei puhuta, ja jos puhutaan, niin minua koskevat kommentit käsittelevät vain kansallisuuttani: veikkaillaan olenko unkarilainen vai ulkomaalainen ja jos ulkomaalainen niin mistä maasta. Ostosteni määrä indikoi minun olevan ulkomaalainen (paljon rahaa käytettävissä ostaa paljon kerralla), mutta ulkonäköni on niin yleiseurooppalainen, että voisin olla mistä tahansa Euroopan kolkasta, myös Unkarista. Monesti menen kauppaan suoraan tallilta, joten integroidun maalaisten sekaan paremmin kuin hyvin tallivermeissäni.

Pystyn jopa viljelemään (alkeellista) huumoria unkariksi. Eilen tallilla olimme yksin maneesissa, kun sinne oli tulossa toinen ratsukko seuraksi. Paikallisen etiketin mukaan siihen pyydettiin lupa sanomalla ”helyet kérek!” (”pyydän paikkaa!”), ja hidastin laukasta käyntiin ovien availun ajaksi (niistä lähteä hirveä meteli niin hevonen on parempi rauhoittaa siksi ajaksi). Dáriusz katsoi uteliaasti korvat hörössä kuka tulee, pysähtyi maneesin oven päätyyn – ja väänsi tervetuliaisiksi kakat 😉 Tilanne oli niin koominen, että sanoin ”Dáriusz mondta hogy Isten hozta” (”Dáriusz sanoi että tervetuloa”), ja tulija repesi nauruun. Ehkä hän nauroi tilanteen hauskuudelle, unkarin puhumiselleni tai molemmille – joka tapauksessa tällainen pienikin osallistuminen porukan keskinäiseen vitsailuun merkitsee paljon omalle viihtymiselleni. Tuntee itsensä yhdeksi muista, ei vieraaksi.

Kielitaitoni ehtii kehittyä vielä paljon ennen kuin tulen pois, muttei varmaan vielä sille tasolle, että pystyisin tekemään töitä unkariksi. Se onkin oikeastaan ainoa asia, joka vähän harmittaa pois lähtiessä – kielikylpyni jää kesken. Toivottavasti löydän jotain tapoja edes ylläpitää kielitaitoa – todennäköisesti jatkan unkarin puhumista ainakin hevoselle, jotta sillä olisi edes vähän kotoisa olo uudessa maassa. Lisäksi se ymmärtää selvästi paremmin sanan ”nem!” kuin ”ei!” ja myös juoksuttaminen sujuu paremmin unkarinkielisin komennoin, vaikkei käytettävällä kielellä pitäisi olla merkitystä.

Mainokset
Kategoria(t): arki, hevoset, kieli, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Ne eivät puhukaan kiinaa

  1. Monissa yliopistokaupungeissa pystyy opiskelemaan unkaria. Toivottavasti pystyt pitämään kielitaitoasi yllä 🙂

    • ferrugo sanoo:

      Juu, ja Helsingissä olisi hyviä mahdollisuuksia unkarin opiskeluun… valitettavasti en (Suomessa) enää asu Helsingissä 😦 Pitäisi löytää joku unkarilainen vaihto-opiskelija, jonka ”tukihenkilöksi” voisin ruveta 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s