Hevonen ist Pferd

Jostain syystä Dáriusz näyttää tässä kuvassa aika pulskalta. Kuvakulma ja talviturkki hämää, mutta on sille kyllä muotojakin tullut.

En olisi ikinä osannut etukäteen veikata, että tulen täältä takaisin kotiin saksan kielen ja hevosen kanssa. Näin siinä kuitenkin käy, ja nämä kaksi elementtiä ovat oikeastaan kulkeneet käsi kädessä viimeisen 10 kuukauden ajan.

Kun Unkarissa vihdoin pääsin takaisin satulaan lähes viiden kuukauden ratsastustauon jälkeen, edessä piti olla ratsastusviikonloppu Bakony-kukkuloiden kauniissa maastoissa, joissa ei pahemmin kielitaitoa tarvitsisi. Lumimyrsky kuitenkin sotki suunnitelmat, mutta pääsin ratsaille maneesiin ja edessä oli viikonloppu yksityisopetusta. Hotellissa ei juuri englantia osattu, itse en ollut käyttänyt saksaa sitten kouluvuosien. Reipas nuori nainen, A, kuitenkin urhoollisesti opasti minua ei hänkään kovin kummoisella saksalla, joten mikäs siinä… En vain tiennyt hevossanastoa saksaksi lainkaan – en edes askellajeja. Onneksi ratsastustauko ei ehtinyt kriittisen pitkäksi, joten pystyin keskittymään myös opettelemaan hevosasiaa uudella kielellä.

A:ta itse asiassa saamme syyttää/kiittää siitä, että taloon on tullut hevonen. Taisin ääneen haaveilla omasta Kisbér-hevosesta, ja kuinka ollakaan, viikko visiittini jälkeen A soitti minulle ja kertoi löytäneensä minulle tosi kivan hevosen! Olinkos minä ostamassa hevosta?

No, kokeileminenhan ei vielä tarkoita mitään (kuuluisat viimeiset sanat), joten hyppäsin seuraavana viikonloppuna autoon, teimme treffit Zircin Tescon parkkipaikalle ja huristimme Unkarin slovakkikylien läpi Fejérin lääniin, Mórin kaupunkiin. Siellä meitä odottaisi 9-vuotias Unkarin urheiluhevosruuna.

Quito oli aivan ihana hevonen – jollekin toiselle. Kaunis ja jyhkeä punaruunikko, mutta tunsin jo käynnissä, että tämä ei ole minun hevoseni. Viimeistään ravi vakuutti minut asiasta. Tuntui, että kahden raviaskeleen välissä olisi ehtinyt syödä välipalan, niin jäyhä ja isoliikkeinen Quito oli. En muista kokeilinko edes laukkaa. Olin salaa vähän ylpeäkin itsestäni, kun en noin vain hurahtanut hevosenostokuumeeseen.

Mutta olimme tulleet hevosdiilerin luo, joten jos tämä ei miellytä, haluaisiko rouva kokeilla yhtä toista? No, mikäs siinä. Ravailin vielä vähän Quitolla, ja sillä aikaa minulle laitettiin valmiiksi hra Dáriusz.

Ja yhtä selvästi kuin tiesin Quiton minulle kahdessa sekunnissa hra Vääräksi, tiesin Dáriuksen yhtä varmasti hra Oikeaksi. Apua! Se oli energiatasoltaan juuri sopiva. Kulki omalla moottorilla, mutta V8 puuttui. (En halua ratsastaa V8:lla, rajansa se on minunkin huimapäisyydellä.) Innostuin hyppäämään kentällä olleet pari pientä estettä, ja Dáriuksen hyppyyn oli maailman helpointa päästä mukaan.

Kunnon hevoskauppiaan tyyliin R maalaili minulle mielikuvia muistakin ostajaehdokkaista, mutta sain silti viikon miettimisaikaa. Samalle viikolle tilasin eläinlääkärin käymään tutkimassa hevosen ja terveeksihän se osoittautui (ei röntgeniä). Siispä uudestaan kokeilemaan, tällä kertaa mukana oli kaksi hevosia omistanutta ystävää, joita vannotin pitämään silmänsä auki, etenkin jos itse olisin asettanut vaaleanpunaiset lasit tukevasti nenälleni. Laitoin hevosen itse valmiiksi, ja asia oli toisen koeratsastuksen jälkeen sillä selvä. Tein kaupat, saksaksi. Hevonen saapui kahden päivän kuluttua kotikaupunkiini ja maksoin siitä satoja tuhansia 😉

Tallin omistajien kanssa puhuin saksaa, tallipojat puhuivat vain unkaria. Pikku hiljaa saksan kieli alkoi taas sulaa suussani. Tuttavan avustuksella löysin valmentajani M:n, joka puhuu loistavaa saksaa, mm neljän vuoden Saksassa asumisen jäljiltä.

Tallin vaihto tuli ajankohtaiseksi kesällä. Uuden tallin löysin hevostarvikeliikkeen myyjän avustuksella, kun tulin jutelleeksi niitä näitä – saksaksi – ja hän kertoi paikasta, jossa hänen hevosensa asuu. Tuolla tallilla yhden työntekijän kanssa kommunikoin saksaksi, yhden kanssa unkarin ja suomen sekoituksella (!) ja omistajan aviomiehen kanssa englanniksi ja saksaksi.

Valmentajani M:n jäätyä joulukuun alussa onnellisen perhetapahtuman myötä breikille, mietiskelin tarvetta uudelle valmentajalle, ja sellainen on nyt löytynytkin. Hän on Unkarin ”old school” setävalmentajia – ja puhuu erinomaista saksaa. Ensimmäinen tunti on viikon päästä – jännää! Olen seurannut sivusilmällä hänen pitämiään valmennuksia eräälle teinille, ja vakuutuin sen verran, että rohkenen kokeilla. Raporttia luvassa!

Vaikka ruotsi ja englanti ovat minulle huomattavasti vahvempia kieliä kuin saksa, tuntuu, että hevosista puhun sittenkin mieluiten saksaksi. Ruoste on pyyhkiytynyt pois, mieleen putkahtaa sanoja, joita en muistanut osaavani. Yksi tyttö tallilta luuli aluksi, että olen saksalainen. Mitenköhän sitä osaa enää suomeksi hevostellakaan?

Mainokset
Kategoria(t): hevoset, kieli, Unkari Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s