Csillagok

”Joka katselee tähtiin, lyö usein varpaansa.” En ole lyönyt varpaitani, mutta kertaalleen pudonnut ojaan puistolenkillä, kun olen vaihteeksi tuijotellut Unkarin tähtitaivasta. Se on upea. Kirkkaana yönä näkisi lukea tähtien ja kuun valossa.

Olen koko ikäni asunut Etelä-Suomen suurimmissa asutuskeskittymissä, joissa valosaastetta on niin paljon, että tähtitaivas latistuu. Unkarin maaseudulla on todella pimeätä, sillä paikkoja joissa ei oleskele ketään, ei valaista. Katuvalaistus on paikoin heikko, ja välillä huomaa ajavansa läpi kylän, jossa ei pala ainutkaan katulamppu – kunnan sähkölasku maksamatta.

Mikäpä siis katsellessa taivaalle, jossa tähdet näyttävät muka kirkkaammilta, ja niitä on paljon. Tähtikuviot eivät ole ihan just siinä paikassa taivaankantta, josta olen niitä tottunut etsimään, tai siltä ainakin tuntuu.

Tähtien tuijotus on aina kuulunut lempihuveihini. Pienenä osasin tähtikuviot ulkoa ja kiusasin aikuisia kysymyksilläni avaruudesta ja äärettömyydestä. Tutut tähdet ja tähtikuviot luovat kummallisen tunteen kodista – katselinhan samaa maisemaa Suomenkin kamaralla.

Mikään valokuva ei tee oikeutta unkarilaiselle tähtitaivaalle, muttei tarvikaan. Se on näkymä, jonka haluan tallentuvan verkkokalvoilleni loppuelämäkseni.

Advertisements
Kategoria(t): Unkari, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Csillagok

  1. tikitys sanoo:

    Ooh, olen kateellinen. Täälläpäin olen päässyt vain pari kertaa tänä syksynä suhteellisen valosaasteettomaan paikkaan tähtiä katsomaan, ajaa piti 200 kilometriä. Se on sillä viisiin, että valosaasteen ikävyyttä ei oikein voi ymmärtää, ennen kuin on oikeasti nähnyt tähtitaivaan pilkkopimeänä yönä kaukana häiritsevistä valoista.

    • ferrugo sanoo:

      Naulan kantaan, enpä ollut ikinä tajunnut miten upea voi olla valosaasteettomampi tähtitaivas, ennen kuin sen näin. Täällä Karpaattien altaassa talvet ovat valitettavan sumuisia, mutta silloin kun taivas on kirkas, se on todella kirkas.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s