Jotain rajaa hei

Tämän päiväinen ratsastukseni alkoi todella lupaavasti. Maneesi tyhjeni jo alkukäyntien aikana, ja hetken aikaa nautiskelin kokonaisesta maneesista ylhäisessä yksinäisyydessä.

Dáriusz oli poikkeuksellisen hyvän tuntuinen, ihan super-polle. Tempoa ja energiaa juuri sopivasti, ei hönksötystä eikä matelua. Se napsahti peräänantoon kuin oppikirjasta, ja harjoitusravissakin oli todella miellyttävä ja helppo istua. Normaalisti nihkeämpi oikea kierros tuntui myös hyvältä.

Jossain vaiheessa sain maneesiin seuraa tallin ainosta länkkäriratsukosta. Yhdestä ratsukosta ei yleensä ole haittaa, joskus tuntuu että pikemminkin päinvastoin. Hevonen on rennompi, kun sillä on lajitoveri lähellä.

Niin kauan menikin ihan hyvin, kunnes maneesiin käveli ratsastajan tuttu, jonka kanssa he vuorottelivat hevosen selässä. Ja nyt olen sitten kokenut senkin, että kanssaratsastaja panee tupakaksi hevosen selässä sisätiloissa. Setä ratsasteli piippu huulessa, ja kaiken lisäksi tämä hevosen vakiratsastaja sytytti tavistupakan.

Olen täällä blogissakin kitissyt jokusen kerran tästä unkarilaisten rakastamasta paheesta, ja selväksi lienee käynyt, että inhoan tupakansavua ja -hajua. Baarissa sen vielä jotenkin siedän, sinne se kuitenkin vuosikausia kuului, mutta tupakointi urheilutiloissa ylittää ymmärrykseni. Eihän tuo maneesissa polttaminen eroa mitenkään siitä, että panisi sätkän palamaan kuntosalilla tai zumba-tunnilla.

Ratsastus muuttui kuin taikaiskusta. Tuskin hevonen tupakoinnista järkyttyi, mutta oma kiukkuni takuulla jäykisti kroppani niin, että hevonen tunsi sen samantien ja sekin muuttui jäykäksi koohottajaksi. Ajattelin, että olkoon, tupakoikoot nyt sen viisi minuuttia, mutta niinhän siinä kävi, että parivaljakko poltti ketjussa kun kerran alkuun pääsivät.

En ole koskaan aiemmin nähnyt kenenkään polttavan maneesissa, kentällä kyllä. Sattumoisin samat ratsastajat, jotka polttavat, eivät myöskään käytä kypärää. Itsetuhoisuus siis esiintyy monin eri tavoin. Maneesin oviaukolla on tupakoinnin kieltävä kyltti, mutta kun paikalla ei näkynyt henkilökuntaa, eikä ketään muutakaan, paitsi se ulkomaalainen, niin hieman tuntui siltä, että nämä tupakoijat käyttivät tilannetta hyväkseen.

Jos olisin ollut Suomessa, olisin ilman muuta sanonut, että ”anteeksi, tuo häiritsee, voitteko tumpata”. (Toisaalta en pysty kuvittelemaan, että Suomessa kellään olisi pokkaa polttaa maneesissa, jossa on muita paikalla.) Mutta ulkomailla ei voi ikinä varmaksi tietää käytöskoodia – olisiko aivan ennenkuulumattoman törkeätä pyytää toisia olemaan polttamatta, vieläpä itseä vanhempia ihmisiä? Siksi yritin niellä kiukkuni ja pysytellä vain mahdollisimman kaukana savun lähteistä.

Mutta kylläpä harmitti, etenkin kun kaikkien aikojen parhaiten alkanut ratsastus ”meni pilalle”, kun raivostuin, enkä pystynyt enää rauhoittumaan. Tuli niin paha mieli, että loppujen lopuksi minua taisi savuakin enemmän häiritä välinpitämättömyys.

Advertisements
Kategoria(t): arki, hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s