Hevoseton nainen on huoleton nainen

Uudella tallilla heinä on hyvää ja sitä saa riittävästi.

Varoitus! Luvassa on pitkä tarina ja henkilökohtaista avautumista!

Otsikko mukailee vanhaa tuttua sanontaa. Allekirjoitan. En muuta odottanutkaan.

Hevosen omistajan parhaat kaverit ovat hyvä kengittäjä, hyvä eläinlääkäri ja hyvä valmentaja. Minulla on valmentajan kanssa käynyt tuuri: M on helmi. Hän auttaa ja konsultoi minua kaikessa, ja kertoo mielipiteensä oli sitten kyse kengityksestä tai harjan letittämisestä. Lisähaaste tulee vieraalla kielellä toimimisesta. Täällä tulee tutuksi esimerkiksi hevossairaudet, joiden englannin-, saati suomenkielisestä nimestä en ole satavarma. Googlesta onkin tullut kaveri.

Hevosen muutosta kertovassa postauksessani sanoin, etten lähde erittelemään syitä tallin vaihdolle, mutta nyt kun aikaa on kulunut, ja hysteerinen hevosenomistaja hieman rauhoittunut, voin tilannetta hieman valottaakin. Ja ennen kaikkea hevonen voi tämän hetkisen tiedon mukaan hyvin (sitä saa tässä puuhassa oppia siihen, että kun yhdestä pulmasta selvitään, seuraava odottaa nurkan takana).

Ikinä ei voi tietää, mistä mikäkin vaiva tai sairaus on saanut alkunsa, mutta kaikkea pientä, eikä ihan niin pientäkään alkoi tulla hieman liikaa niiden kolmen kuukauden aikana, kun vanhassa paikassa hevosta pidin. Noin puolentoista viikon jälkeen hevosen sierainten tienoon sametti muuttui kuivaksi ja hilseileväksi. Diagnoosi: pälvisilsa, tarttuu toisista hevosista. Viikon Nizoral-kuuri ja ohje käyttää vain hevosen omia harjoja ym välineitä. En yllättynyt, sillä olin jo kerinnyt kiristellä hampaitani, kun hevostani harjailtiin milloin milläkin lähimmällä käteen osuvalla harjalla. (Tallipojat yrittivät aluksi laittaa hevoseni valmiiksi, kunnes tajusivat, että kiitos, mutta ei kiitos. Tajusin jossain vaiheessa, että alkuun ystävällisyydeksi ja palvelualttiudeksi tulkitsemani avuliaisuus oli vain tapa yrittää saada hevosenomistaja mahdollisimman aikaisin kotiinsa, kun se ei tuunaa ja puunaa hevostaan kolmea varttia ennen ja jälkeen ratsastuksen.)
Pälvisilsasta päästiin onneksi helposti ja nopeasti eroon. Tallin vaihdon yhteydessä hysteerinen hevosen omistaja muuten pesi ja desinfioi kaikki omat ja hevosen tavarat…

Eräänä sunnuntaiaamuna ratsaessani aloin ihmetellä, kun hevonen pysähtyi vähän väliä virtsaamaan, mutta sai aikaiseksi vain lirautteluja. Valmentajani M huomasi asian myös, ja pyysin häntä, että selittäisi tilanteen unkariksi tallinomistajalle, jotta tämä kutsuisi paikallisen eläinlääkärin paikalle. Tallinomistajan mielestä hevosessani ei ollut mitään vikaa, ei syytä kutsua eläinlääkäriä (!) Vasta kun minä itse pyysin häntä kutsumaan eläinlääkärin, hän suostui sen silmiään pyöritellen tekemään. Todennäköisesti mutisi unkariksi jotakin hysteerisistä naisista ja hevosista. Eläinlääkärin ohje puhelimessa oli tuoda hevonen välittömästi sisälle karsinaansa ja loimittaa se. Kun olin taluttanut hevoseni karsinaan, se sitten pissasikin aivan järjettömän määrän kerralla ja näytti hyvin helpottuneelta. Eläinlääkäri tuli ja tutki hevosen, kuunteli keuhkot ja sydämen ja otti verikokeen, ja arveli, että hevosella oli lievä ähky, ja että mykkyrällä oleva suoli oli painanut sen virtsarakkoa, mikä vaikeutti virtsaamista. Hän myös muistutti ruoka-aikojen säännöllisyydestä. (Ihan kuin minä siihen jotenkin voisin vaikuttaa.) Tämä tilanne siis laukesi ihan itsestään ja parin päivän karsinalevon jälkeen hevonen oli entisellään.

Kesäkuu meni murheitta. Heinäkuun alussa hevonen sitten oli tiputtanut laitumella toisen etukenkänsä, jolloin toinenkin otettiin pois kengittäjää odotellessa. Häntä odoteltiinkin sitten viikko, mutta kengät jäivät laittamatta, kengittäjä teki vain vuolun ja totesi sädemätää toisessa etukaviossa. Lääkkeeksi kuparisulfaattia ja uudet kengät vasta kun kaviot ovat kokonaan parantuneet. Vajaan vuorokauden kuluttua hakiessani hevosta laitumelta, huomasin välittömästi, että nyt ei ole kaikki kunnossa, kun hevonen arkoi molempia etujalkojaan, todella pahasti. Pöyristyttävintä oli tässä tilanteessa se, että tallin omistajan poika kysyi meinaanko ratsastaa, ja kun vastasin, että tänään ei tosiaan taideta ratsastaa, kun hevonen hädin tuskin pystyy kävelemään, niin hän totesi että juu näin on. Hän oli siis huomannut ontumisen, muttei ollut tehnyt asialle yhtään mitään. Esimerkiksi ilmoittanut omistajalle.

Valmentajani M:n avulla sain seuraavan päivän illaksi paikalle toisen sepän paikkaamaan kollegan jälkiä. Hän oli sitä mieltä, että hevosen kaviot on vuoltu pieleen pahasti. Hän kaivoi huolellisesti kaiken mädän pois, ja laittoi rautatöppöset kaikkiin neljään. Seppä teki työtään todella rauhallisesti ja varmasti, ja tuntui aidosti pitävän hevosista. (Samaa ei voi sanoa kaikista eläinten kanssa työskentelevistä täällä.) Lisäksi aloitettiin Kerabol-kuuri kavioiden vahvistamiseen ja kasvattamiseen. Tilanne alkoikin parantua hyvin nopeasti. Viikon verran kaviot lämpöilivät vaihtelevasti, ollen jonain päivänä ihan normaalit, sitten seuraavana taas lämpimät, ei kuitenkaan koskaan kuumat. Täyslepoa tuli 10 päivää, sitten vielä vajaa viikko vain liinassa juoksutusta. 7 viikon kuluttua sepän seuraavalla käynnillä tilanne oli parantunut jo huomattavasti!

Sädemätä on maaperässä elävä bakteeri, jonka tarttumista voi edesauttaa myös märät kuivikkeet. Nyt kun vertaan vanhaa ja uutta tallia, niin uudella käytetään pahnoja selvästi enemmän ja olkipeti on tehty oikeaoppisesti. Eikä hevonen taida pahnoillaan juuri seistä, sillä se oleskelee useimmiten pihaton puolella. Sädemätä-sairasloman aikana hevonen sitten muutti uuteen paikkaan nelisen kuukautta sitten, ja uudella tallilla se on pysynyt koko ajan täysin terveenä. Koputetaan puuta 😉 Lisäksi se on saanut reilusti lisää lihasta, ehkä ihan pikkuisen vararavintoakin. Yhtenä päivänä ihmettelin kenen hevonen seisoo omani karsinassa, kun näin vain ison, tummanruskean takamuksen, mutta se olikin omani, onpahan vain saanut lihaa luiden ympärille. Uusi talvikarvakin on hieno, tuuhea ja kiiltävä! Nenämääräisesti arvioiden heinän laatu vaikuttaakin paremmalta.

Vanhalla tallilla oli myös muutama hiuksia nostattava turvallisuusongelma – hevosia pidettiin tallissa lukittujen ovien takana. Ovet suljettiin painavilla salvoilla ja riippulukoilla. Tulipalon sattuessa naapurikaan ei olisi voinut tehdä mitään pelastaakseen hevoset. (Omistajat eivät asuneet tallin läheisyydessä.) Kesällä hevoseni vietti suurimman osan ajasta laitumella, mutta ilmojen kylmettyä en olisi nukkunut öitäni hyvin, kun olisin murehtinut lukkojen takana olevaan hevostani. Unkarissa, ilmeisesti erityisesti maaseudulla, esiintyy ikävän yleisenä ihmistyyppi, joka antaa mielummin omaisuutensa kuolla tai vahingoittua, kuin ottaa riskin, että joku varastaa sen. Sähkölangoissa oleva jännite oli myös järkyttävän korkea – todennäköisesti niin korkea, että se olisi Suomessa laiton. Jos sitä vahingossa hipaisi, sai ihan kunnon jytkyn. Pihassa vesipiste oli asennettu niin, että vesi suihkusi suoraan sähkölangan päälle. Tallin hygienia ei ollut kummoinen, ja ihmistenkin vessa välillä pöyristyttävässä kunnossa.

Ehkä suurin syy tallin vaihtoon oli kuitenkin se, että pääsin käymään tallilla erittäin rajoitetusti. Käydessäni tutustumassa talliin, kysyin onko paikalla aina joku, ja minulle valehdeltiin kirkkain silmin ”kyllä”. Totuus paljastui toisenlaiseksi: tallilla oltiin käytännössä vain aamutallin ja iltatallin aikaan, eli noin puoliseiskasta yhdeksään, sekä iltapäiväneljästä kuuteen. Muulloin ovet olivat lukossa, ja kesällä hevoset useimmiten ulkona. Olisin tietysti voinut roudata hevosen tavaroita jatkuvasti auton takakontissa, jotta olisin voinut käydä harrastamassa oman aikatauluni mukaisesti, mutta silloin olisin maksanut käytännössä pelkästä laidunpaikasta. (Toista oria pidettiin ”kentällä” ulkoilemassa, eli en olisi päässyt edes kentälle ratsastamaan.)

On paljon mahdollista, että tallinpitäjä huokaisi helpotuksesta, kun pääsi minusta eroon. Ehkei hän ollut osannut kuvitella, että joku käy ratsastamassa kuutena päivänä viikossa ja haluaa hoitaa hevosensa hyvin. Asenne hevosten hyvinvointiin oli välinpitämätön. Esimerkiksi ötökkämyrkkyäni kauhisteltiin: ”me emme käytä”. Kun halusin pestä hevoseni ja kyselin letkun asentamista vesipisteeseen, sain ihmettelevän kysymyksen miksi hevonen pitää pestä. ”Koska se on niin likainen”, aiheutti silmien pyörittelyä. Kun alussa minulla ei vielä ollut ihan kaikkia hevosen tarvikkeita, kyselin olisiko tallilla lainata suojia, edes etusiin, sain vastaukseksi ”hevosesi ei tarvi sellaisia”. (Sen jälkeen kun ostin ne, oli helppo huomata kulumisjäljistä, kuinka tarpeelliset ne ovat.)

Yksi omistajien oma hevonen käytännössä kuoli silmieni edessä. Hoiperteleva hevonen vain talutettiin laitumelta karsinaan, lukittiin sinne eikä kutsuttu eläinlääkäriä – ennen kuin muutaman päivän kuluttua, jolloin se oli jo myöhäistä. Se oli ehkä viimeinen pisara – en kerta kaikkiaan kestänyt enää katsella huonoa eläinten kohtelua, vaikkei kyseessä tässäkään tapauksessa ollut edes oma hevoseni. Tai no, ihan viimeinen pisara oli, kun minulle selvisi, että minulta peritään 8 000 HUF kuussa enemmän kuin muilta vuokralaisilta. Mahdollisesti sen takia, kun minusta oli eniten vaivaa, kun kävin niin usein.

(Nykyään maksan 7 000 HUF enemmän kuussa, ja siihen lisähintaan saan maneesin, ison, pehmeän ja valaistun kentän, pesupaikan hevoselle, asialliset sosiaalitilat ihmisille, lukittavat varustekaapit, ja voin käydä tallilla 24/7. Lisäksi maastot ovat hienot!)

Vaikka minulle oltiin aluksi hyvin ystävällisiä, tyyli muuttui aika nopeasti passiivis-aggressiiviseksi. En tuntenut oloani mukavaksi, minua, hevostani ja tekemisiäni arvosteltiin, valmentajaani inhottiin (liian pätevä nuoreksi naiseksi), ja iltaisin ratsastuksen jälkeen paikalta olisi pitänyt poistua saman tien. Minulle on tärkeää hoitaa hevonen ja sen varusteet hyvin, ja kaiken lisäksi pidän siitä puhastelusta, mutta nyt tunsin olevani tuli hännän alla, että sain edes tärkeimmät asiat hoidettua. Erään valmennustunnin jälkeen kävin nopeasti autolla maksamalla valmentajalle, ja sillä aikaa (muutama minuutti) tallin ovet oli lukittu ja hevoseni viety laitumelle. Kaviot hoitamatta, tavarat olivat jääneet levälleen tallin käytävälle, kuolaimet pesemättä jne. Jossain vaiheessa otin sen linjan, etten kiirehdi, mutta voi sitä kellon katselua ja huokailua… Pari kertaa kävi niin, että suitset riipaistiin kädestäni, ja kiitin, kun luulin, että ne pestään ja viedään paikoilleen, mutta vain jälkimmäinen oli tapahtunut, kuten seuraavana päivänä sain huomata raaputellessani kuivunutta töhnää kuolaimista.

No, tässä ei nyt vain kysyntä ja tarjonta kohdanneet, kaikki olisi varmasti sujunut auvoisasti, jos olisin käynyt tallilla vain pari kertaa viikossa. Mutta en tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin, kun minulle valehdeltiin muutamissa olennaisissa asioissa. Lisäksi talli oli ensi kertaa käydessäni paljon siistimpi, se alkoi repsahtaa pikku hiljaa kesän edetessä. Kokemus oli toisaalta opettavainenkin, sillä nyt tiedän hyvin, mihin asiohin tallin valinnassa kiinnitän huomiota sitten Suomessa. Eräs tuttavani arveli, että minussa tai hevosessani ei ollut mitään vikaa, päin vastoin, ehkäpä vanhan kansan miehiä vain hieman kirpaisi, kun (ulkomaalainen) nainen tuli talliin ulkomaisine tapoineen ja oli osannut ostaa ihan kelpo hevosen, vieläpä ensikertalaisena. Huomasin sen myös suhtautumisessa valmentajaani, jolla on ”pohjoismaista horsemanshippia” ja on toki erinomainen ratsastaja ja kouluttaja. Häntäkin arvosteltiin kovasti, ja M muun muassa kieltäytyi jatkamasta erään heidän nuoren hevosensa ratsuttamista, kun kuulemma pilaa hevosen…

Mainokset
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Hevoseton nainen on huoleton nainen

  1. Mari Oksanen sanoo:

    Voi karmeaa… Hyvä, että vaihdoit tallia! Itsekin olen kaikenlaiseen kummalliseen ihan kotimaassa törmännyt, mutten sentään tuollaiseen. Toivottavasti tästä eteenpäin menisi kaikki putkeen!

    • ferrugo sanoo:

      Uusi talli on toistaiseksi vaikuttanut suht ”pohjoismaiselta”, eikä mitään yllätyksiä ole tullut.
      Tuossa edellisessä paikassa ehkä tiivistyi se, miten vähän aikaa Unkarissa on eletty markkinataloutta kommunismin jälkeen. Siis että ei juuri ymmärretä asiakaspalvelun tai bisneksen päälle. Rahat otetaan, jos ne helpolla tulee, ja jos asiakas menee muualle, sen annetaan mennä.

  2. Heidi sanoo:

    Huh, johan on ollut menoa! Ihan kuin Marikin, itsekin olen Suomessa törmännyt jos jonkinlaiseen talliin, mutta kyllä tuollainen aika absurdilta kuulostaa…

    Tuon ”huoleton on hevoseton” -lausahduksen voin kyllä täysin allekirjoittaa! 😀 Kun olin viime vuoden vastuussa Kopusta (vaikkei se oma ollutkaan) vanhenin varmasti viidellä vuodella! Se oli tallilla, joka oli kyseenalaisuuden rajamailla: ruokinta-ajat vähän miten sattuu, hevosia survottu yhteensä neljään eri rakennukseen, vähät tarhatkin oli pieniä, ja varsinainen tallirakennus, vanhaan navettaan tehtynä, oli matala, hämärä ja sokkeloinen. Mutta toisaalta, se oli vain talven yli tuolla tallilla, ja sinä aikana hermoheikosta tammasta tuli jo hevosmainen hevonen, joka mm. suostui kulkemaan ovista, ja luikkukroppa alkoi olla jo aika tuhdissa kunnossa, eli periaatteessa hoidossa ei sitten ollut omalla kohdalla valittamista.

    Onneksi tuo uusi tallisi nyt sitten on hyvä! Toivottavasti sieltä ei enää ilmene yhtäkkiä mitään yllätyksiä. Ja toivottavasti tietenkin löydät myös Suomesta sitten aikanaan hyvän tallin!

    Hauska muuten tuo Taavi-nimi! 🙂 Oma eka hoitohevonen oli Dolli, ja se puolestaan muuttui vanhojen patujen suussa Rollikaksi, sillä D – tuo tamperelaisille mahdoton konsonantti… 😀

    • ferrugo sanoo:

      Hih! Tosiaan, jos heppa alkaa D:llä, siitä tulee tamperelaiselle joko R tai T 😉

      Tuo vanha talli oli kyllä niin absurdi paikka… joitain asioita olisi voinut vielä niellä, mutta tuossa kasaantui niin paljon kaikkea, että oli mahdotonta jatkaa hevosen pitoa siellä. Tuo ovien lukitsemine ehkä pahimpia, sekä tietysti jos siellä oli huono hygienia.

      Toivotaan tosiaan, että Suomessa löytyy sitten hyvä talli, nythän kun EU-määräykset sopivasti astuvat voimaan, niitä kehnoimpia loukkoja ei enää ole toiminnassakaan. Onneksi mulla myös on hyvä ystävä Turussa, joka hoitaa ”maastontiedustelun” tallien osalta, hänellä on ollut omia hevosia, ja luotan häneen arviointikykyynsä täydellisesti. Itsehän en omin silmin oikein pääse paikkoja toteamaan.

  3. ferrugo sanoo:

    Täytyy muuten vielä lisätä, että hevosenpidon alkuaikoina sitä mietti aika usein, että voi juupeli, tätäkö tämä todellakin on ihan koko ajan, että jotain sairautta podetaan melkein koko ajan. Ja toisaalta taas syyllistin itseäni, että miksi olen mennyt hommaamaan hevosen kun en näköjään osaa sitä edes hoitaa niin, että se pysyisi terveenä 😦 Toki kaikkea voi sattua, ja silloin kulut juoksevat, huoli on suuri eikä ratsastamaan pääse lainkaan, kyllähän siihenkin pitää varautua. Mutta uudella tallilla ei ole eläinlääkäriä tarvittu toistaiseksi kuin rokotuksiin 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s