Possujuna Unkarin, halki kiitää maneesin…

Nyt kun hevoseni asuu ratsastuskoululla, pääsen havainnoimaan millaista ratsastuksen opetus on Unkarissa. Maaseudun puskatallissa meininki oli kaikkea muuta kuin ammattimaista…

Ratsastuksen alkeisopetus tapahtuu käytännössä aina yksityisopetuksena liinassa. Joskus satulan ja jalustinten kanssa, mutta usein myös pelkän juoksutusvyön ja ”kauhukahvan” avulla. Näin jatketaan melko pitkään, ja tavoitteena on kehittää ratsastajan tasapainoa eri askellajeissa, ennen kuin opetellaan käytännössä mitään muuta. Suomessa jo taloudelliset realiteetit tulisivat vastaan – hevosen lisäksi yksi ihminen saa näin vähintään sen puoli tuntia opettajan aikaa, käytännössä enemmän, ja käyttää yksin puolikasta maneesia.

Alkeisopetuksen jälkeen päästään ratsastamaan ryhmässä. Silmiinpistävin ero Suomeen verrattuna on ”possujunassa” ratsastus, olen nähnyt sitä täällä muuallakin kuin omalla tallilla. Ratsukot siis kulkevat toistensa hännässä yhtenä pötkönä. Suomessahan korostetaan jo alkeistunneilla, että ”pois toisen hännästä, käännä voltille!” ja pyritään siihen, että ratsukot ovat tasaisesti jakautuneena ympäri kenttää tai maneesia. Tällöin kaikki pystyvät ja joutuvat tekemään tehtävät itsenäisesti, eikä vain junan veturi, jonka perässä muut tulevat. Ja tietenkin on turvallisempaakin, etteivät hevoset kulje liian lähellä toisiaan. Samalla opitaan väistämissääntöjä.

Voi olla, että täälläkin possujuna hajotetaan, kun tunnilla on edistyneempiä ratsukkoja. En ole kuitenkaan koskaan nähnyt todella edistyneiden ratsastajien tunteja. Joku aika sitten eräällä tunnilla kaksi ratsukkoa kulki itsenäisemmin (ja eri kierroksessa) kuin possujuna, mutta olivat kuitenkin samalla tunnilla ja tekivät samoja tehtäviä.

Ilmeisesti täällä Keski-Euroopassa on yleistä, että jos ratsastusharrastuksessa haluaa kehittyä, oma hevonen on käytännössä ainoa vaihtoehto. Näin minullekin oikeastaan täällä kävi 😉 Vaihtoehtoina täällä on juurikin possujunatunnit tai maastoon lähteminen.

Suomessa (ja muissa Pohjoismaissa) on moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna erinomaiset mahdollisuudet harrastaa ratsastusta tavoitteellisestikin, ilman että tarvitsee investoida rahaansa ja aikaansa omaan hevoseen. Ja harvallahan siihen on mahdollisuus, niin Suomessa kuin Unkarissakin.

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Possujuna Unkarin, halki kiitää maneesin…

  1. heidi sanoo:

    Tuo liinassa opetus on minunkin havaintoni Unkarista. Sillä tallilla jolla itse olen käynyt se oli erittäin yleistä. Tätä pidän kyllä hyvänä juttuna, kun ensin opetellaan vain tasapainoa ja hevosen liikkeeseen mukautumista. Aloittelijallahan aluksi se suurin työ on siinä että saa hevosen kulkemaan suunnilleen sinne minne on tarkoitus, eikä siinä oikein muuhun pysty keskittymään, joten varmasti on hyvä kun alussa ei tarvitse huolehtia hevosen ohjaamisesta. Uskoisin että liinassa ratsastus on muualla Euroopassa Pohjoismaita lukuunottamatta ratsastuksenopetuksessa yleistä. Jopa Wienin Espanjalaisen Ratsastuskoulun oppilaat ratsastavat aluksi vain liinan jatkeena, joten tehokas opetusmuotohan tuon täytyy olla kun sitä tuollakin tasolla käytetään.

    Itse olen joutunut aluksi ihan kieliongelman vuoksi ratsastamaan toisen perässä koska olisin itsenäisesti ratsastaessa vain sekoillut ympäri maneesia kun en ymmärtänyt kunnolla opettajan ohjeita. Mutta ratsastustunteja seuratessani en ainakaan sillä tallilla havainnut possujunassa ratsastusta enkä muutenkaan erityisiä eroja meikäläiseen ratsastustuntiin. Riippunee siis tallista, itse olen kauan sitten joutunut possujunaan Suomessa…

    • ferrugo sanoo:

      Kyllähän tuo liinatyöskentely on ihan ylivoimaista! Itsekin menin muutaman ekan tunnin liinassa, kun aloitimme täällä työskentelyn valmentajan kanssa, ja se kyllä teki todella hyvää istunnalleni. Tässä ehkä olisi kehitettävää suomalaisessa opetuksessa, että alkeistunteja voitaisiin pitää pienryhmissä ja liinassa edes muutama eka kerta! Muistan myös vuosikymmenien takaiselta ponialkeiskurssiltani, että eniten piti keskittyä ponin ohjailuun ja siihen että se ylipäätään eteni eikä oikonut ihan hirveästi kulmissa 😉

      Se on kyllä totta, että jonon jatkeena on ainoa vaihtoehto, jos ei kieltä osaa 😉 Toki tämä on yleistys, että täällä possujunaillaan, ei tässä kuitenkaan ole kokemuksia kuin puolen kymmeneltä tallilta. Mutta kaikissa on menty toisen hännässä.

  2. champagne sanoo:

    Ratsastus on kyllä kallista puuhaa Suomessa ilman omaa hevostakin, jos ei ole omaa hevosta niin käytännössä ainakin nuorilla tytöillä on yksi tai kaksi hoidokkia. Täällä Hollannissa en vielä tiedä miten asia on mutta eiköhän se kohta paljastu kun vanhempi tyttö on nyt sen ikäinen että voi jo kokeilla. Pitääkin alkaa katsomaan missä ratsastusta voi harjoitella.

    • ferrugo sanoo:

      Jep, kallistahan se on kaikissa tapauksissa. Ja vaikka perheessä ratsaisi useampi, tunneilla käyminen on silti halvempaa kuin oman ostaminen. Oman hevosen hankinta on jo sitten isompi elämäntapavalintakin rahanmenon lisäksi.

      Hollannin ratsastusmahdollisuudet eivät ole mulle tuttuja, mutta iso hevosmaahan se on! Toivottavasti löytyy mukava paikka harrastaa!

  3. Tiina sanoo:

    Kultaisella 70 luvulla harrastuksen aloittaneena voin sanoa että kyllä se silloin oli myös possujunassa menoa. ”Osasto raviin mars” – ”osasto seis” käskyt muistan vieläkin. Tyttäreni aloitti samalla tallilla nyt 9 v. sitten ja possujunasta ei tietoakaan – opettaja saa heti kilarit jos toisen hännässä mennään. Niin ne ajat muuttuu… Kiva käydä lukemassa heppajuttuja Unkarista. Vaikka itse olenkin nykyään vain wannabe ratsastaja mutta sitäkin aktiivisempi maneesin reunalla istuja 🙂 niin hevoset kiinnostaa aina.

    • ferrugo sanoo:

      Niinhän ne hevoset kiinnostaa koko loppuelämän kun niille kerran on pikkusormensa antanut! Juu, varmaan 70-luvulla mentiin vielä armeijan tyyliin ”osastona”. Oman alkeiskurssini kävin 80-luvun puolella, ja silloin jo hännässä meno oli hyi-hyi! Tosin silloin ei vielä puhuttu possujunasta – missäköhän ja kenen toimesta se termi onkin keksitty? 😉

  4. heidi sanoo:

    Itse olen ollut yllättynyt siitä että vaikka Pohjoismaat eivät ole varsinaisia hevoskulttuureja niin ratsastuskoulujen yleinen taso on täällä ilmeisestikin varsin hyvä muualle Eurooppaan verrattuna. Olen kuullut että esimerkiksi Saksassa ei tavallisilla ratsastuskouluilla ole useinkaan opetusta muille kuin aloittelijoille. En tiedä onko tämä totta mutta näin olen kuullut, että siellä kuulemma jokainen joka vain pystyy ostaa oman hevosen ja valmennusta. Vaikka kyseessä on niinkin tunnettu hevosmaa niin meillä on ilmeisestikin ainakin tasa-arvoisemmat mahdollisuudet harrastaa vaikkei omaan hevoseen olisikaan varaa. Onkohan se sitten Unkarissakin noin, en tiedä. Itse onnistuin Unkarissa lomaillessani löytämään varsin hyvän ratsastuskoulun, siellä sai kyllä ihan kunnon opetusta, mutta isossa hevosmaassa lienee jos jonkinlaista tallia. Se mikä minusta oli mielenkiintoista oli se mitä eräs saksalainen tyttö minulle kertoi Unkarin ja Saksan tallikulttuurin eroista. Hän tuli aina muutaman kuukauden välein Unkariin ratsastamaan, Saksassa hän ei enää harrastanut. Syy oli kuulemma ilmapiirissä. Hän sanoi että Unkarissa ilmapiiri on tavallista harrastajaa kohtaan suvaitsevampi, Saksassa häntä oli tallilla häirinnyt ihmisten ylimielisyys ja välineurheilu.

    • ferrugo sanoo:

      Juuri näin se taitaa olla, itse olen jutellut joidekin ruotsalaisten kanssa aiheesta, ja Ruotsissa on meno hyvin samanlaista kuin Suomessa. Hienoahan se on, että Pohjoismaissa on tasa-arvoiset mahdollisuudet jopa kehittyä tässä lajissa! Vaikka huipulle ei taida olla mahdollisuuksia ilman suuria omia tai sponsorin rahoja.

      Hieman se vaikuttaa kuitenkin siltä, että täällä Unkarissakin harrastajat jakautuvat aloittelijoihin ja hevosen omistajiin. Toisaalta, täällä taas on niitä puskapolleja tiheämmässä, joten ainakin maaseudulla on usealla vähemmänkin varakkailla lapsilla mahdollisuus päästä hevosen selkään ja ponia paijamaan.

      Voin kyllä allekirjoittaa tuon, että Unkarissa on hevospiireissä parempi henki, ainakin vielä tällaisella ”paremmalla harrastajatasolla”, tiedä sitten puoliammattilaisista – itse olen ainakin saanut aivan mahtavan vastaanoton, kenenkään varusteille, hevoselle tai taidoille ei naureskella selän takana, ihmiset tervehtivät toisiaan. Olen kuullut, että Belgiassa ja Hollanissa on vähän tuota Saksan meininkiä, merkkivarusteet ovat tärkeitä ja tallille tullaan täydessä tällingissä. Meille todellakaan ei!

  5. heidi sanoo:

    Kyllä minustakin tuolla isolla tallilla jossa kävin oli todella hieno henki hyvinkin erilaisten ihmisten välillä. Oli tavan harrastajia ja vakavasti kilpailevaa, hevosenomistajia ja tunneilla kävijöitä, lapsia ja aikuisia. Ketään ei katsottu nenänvartta pitkin eikä kentänlaidan besserwissereitä ollut juoruamassa. Kun joskus ihan suomalaisia hevosaiheisia keskustelupalstoja lukee niin tuntuu että monen omasta mielestään vakavastiotettavan hevosihmisen mielestä kaikki jotka eivät kilpaile pitäisi suorastaan häätää tämän lajin parista pois. Se on todella ikävä asenne. Unkarissa ehkä on vähemmän sitä asennetta että tavisharrastaja on rupusakkia.

    • ferrugo sanoo:

      Joo, samanlaista on meillä. Ikähaarukka alle kouluikäisestä vaariin, meillä on pari sellaista harmaapäistä herrasmies hevosenomistajaa, jotka käyvät lähinnä maastoilemassa, ihania setiä! Muutama suht vakavasti harrastava, ei kuitenkaan taida olla ketään ihan kansallisen tason kilpailijaa. Ja tässä maassa on se hauskaa, kun kaikki eivät ole naisia/tyttöjä, vaan lajin parissa on todella paljon poikia ja miehiä kaikissa rooleissa, alkeisratsastajana, hevosenomistajina ja vakavemmin harrastavina, työntekijöinä sekä tietenkin ”innokkaina isinä”.

      Täytyy kyllä myös sanoa, että talli, jossa viimeksi kävin Suomessa, oli myös tosi kiva, ja etenkin toisen viikkotuntini ryhmän kanssa syntyi mahtava tiimihenki. Kyseisellä tallilla ei ole lainkaan hevosenhoitajia, ei myöskään poneja, joten se teki siitä leimallisesti aikuisten harrastajien tallin. Sen sijaan lapsuuteni tallilta muistan ankaran tallityttöhierarkian, pienenä tyttönä suurin piirtein pelkäsin niitä isompia, jotka kikattelivat kentän laidalla.

      Ja kuten olen kirjoitellut, ratsastustaito ei ole hurjan korkealla tasolla keskimäärin, joten jos suurin piirtein osaat istua kauniisti ja hevosesi menee ainakin välillä peräänannossa, niin pidetään varmaan hyvänä ratsastajana… vaikea tosiaan kuvailla, mutta itsekin alussa vähän jännäsin niitä kentänlaidalla katsojia, mutta täällä ne eivät tosiaan ilkeile eivätkä arvostele.

  6. Kävinpä pitkästä aikaa taas lukemassa kuulumisiasi, upea asenne!
    Elämä on haasteellista kun joutuu selviämään vieraalla kielellä vieraassa kulttuurissa ja pärjäämisen tunne on riemastuttava. Pitkän Unkarissa oloni aikana en anna vastoinkäymisten (niitä muuten rittää) lannistaa itseäni. Oikealla asenteella nautin todella elämästäni Unkarissa.
    terveisin Merja, http://www.budapesthome.net

    • ferrugo sanoo:

      Olet ihan oikeassa, asenne ratkaisee. Toki alkuvaiheessa aikaa ja voimavaroja ”selviytymiseen” meni todella paljon. Siinä mielessä pidempiaikainen maassa asuminen antaisi varmasti vielä enemmän, kun jo tuntisi kuviot, niin voisi keskittyä maan hyvistä puolista nauttmiseen! Joita Unkarissa kyllä riittää, jossain määrin ne kyllä pitää itse löytää 😉 Tähän astisen kokemuksen perusteella parasta tässä maassa on ihmiset ja unkarin kieli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s