Hevosen elämää

Dáriusz huhtikuussa tyttöystävänsä ja tämän äidin kanssa. Onpa se ollut hoikassa, siis lihaksettomassa kunnossa!

Dáriusz muutti uuteen talliin kolmisen kuukautta sitten, ja vain yksi asia on uudessa paikassa heikommin kuin entisessä. Vanhassa paikassa hevonen sai ulkoilla valtavilla laitumilla päivät pitkät tai kesällä yöt pitkät, mutta uudella tallilla ulkoilumahdollisuudet eivät valitettavasti ole yhtä hyvät. Siinäpä se ”kaupunkilaistallin” ja maalaistallin ero tuppaa kai yleisemminkin olemaan. Vaikka tarhat ovat hyviä, niitä on hevosmäärään nähden vähän, joten tarhausajat ovat jääneet lyhyiksi, ja pahimmillaan jonain päivänä hevonen on jäänyt kokonaan ilman tarhausta.

Olen huomannut sen hevosen käytöksessä. Se muun muassa on alkanut tuhota pihattonsa tiilipohjaa, ja suoriutuu siitä kahdessa päivässä, joten pohjaa joudutaan korjailemaan tämän tästä. Dáriusz asuu englantilaisessa karsinassa, jossa sillä oma mini-pihatto, joten se helpottaa vähän, mutta eipä siinä kovin montaa askelta yhteen suuntaan voi ottaa, vaikka se normikarsinaa parempi vaihtoehto onkin.

Koska naapurikarsinan ruunan kanssa välit tuntuvat olleen koko ajan hyvät, rohkenin ehdottaa naapurin omistajille ja tallille, että näitä kahta alettaisiin tarhata kavereina. Kaikki voittaisivat: molempien tarhausajat pitenisivät ja kaverin kanssa tarhaus olisi hevoselle lajinomaista elämää. Hevosemme olivat aina tervehtineet ja hörähdelleet toisilleen, joten suhtauduin kokeiluun optimistisesti. Kummallakaan ei myöskään ollut historiaa ongelmallisena tarhakaverina. (Paitsi että Dáriusz ei sovellu seurustelemaan tammojen kanssa, ja sekin oli lähinnä omistajan ongelma, kun naishuolet veivät ratsuni keskittymiskyvyn.)

Ja hyvinhän kokeilu onnistui, ei mitään ongelmia! Olen todella tyytyväinen, sekä enempiin ulkoilutunteihin, että hevosen saamaan mahdollisuuteen toteuttaa lajinomaista elämää lajitoverin kanssa. En ole omin silmin nähnyt, sillä kaverukset menevät tarhaan heti aamupalan jälkeen, mutta täytyypä joskus tähdätä aikaisin tallille viikonloppuaamuna.

Pari päivää sitten kävin yksin maastossa (kuten yleensäkin käyn), ja tallia lähestyessäni kuulin hirnuntaa kentältä, vaikkemme vielä olleet edes näköyhteydessä. Dáriusz hirnui kovaan ääneen takaisin, ja vuoropuhelu jatkui, kunnes saavuimme tallin pihaan. Ja kukas muu se siellä kentällä oli kuin uusi kaveri. Samaan tapaan Dáriusz hirnui friisiläiskaverilleen myös vanhalla tallilla.

Olen kovin iloinen molempien hevosten puolesta. Kun kuulen hevoseni hirnuvan toiselle hevoselle, se elää silloin sitä hevosen ikiaikaista elämää, jota on kiehtovinta seurata. Siihen elämään minulla ei ole pääsyä, Kahlil Gibrania lainaten, ei edes unieni kautta. Yksikään ihminen, edes se oma luotettu johtajaihminen, ei voi päihittää lauman ja lajitoverin tukea ja turvaa hevoselle.

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Hevosen elämää

  1. Amalia sanoo:

    Olipas koskettava loppu! Ihanaa, että Dáriusz on saanut uuden bestiksen 🙂
    Oikein odotan ja toivon, että se päivä koittaisi, jolloin huomaisin mun hepan ja sen tarhakaverin tykästyneen toisiinsa samalla tavalla.

    • ferrugo sanoo:

      Toivottavasti teilläkin aletaan kaveerata! Kyllä se kieltämättä lämmittää, kun a) huomaa, miten hevonen on paljon ”hevosempi”, jotenkin tervepäisempi ja perusrauhallisempi, kun sillä on kaveri, ja b) tuntee hevosensa jo niin hyvin, että huomaa, mitä se kaipaa (lisää ulkoilua), ja osaa arvioida sille sopivan tarhauskaverin. Vaikea selittää, mutta hevonen on koko viikon ollut kaiken kaikkiaan helpompi ja mukavampi kaveri: ei ole testaillut, se on käyttäytynyt karsinassa moitteettomasti, ei ole säikkyillyt maastossa ja on ollut helpompi ratsastaakin ja se on kulkenut tosi kauniisti! Lisäksi kaveri on varmasti hyvä juttu naapurillekin, se on juuri tuo ”naapurikarsinan murheenkryyni”, josta kirjoittelin aiemmin.

      • Amalia sanoo:

        Oi, entistä ihanampi juttu, että kaveri on se naapurikarsinan ressu – on sitten edes yksi elämänalue mallillaan.

        Mä uskon myös vahvasti siihen, että hevosten pitää saada olla hevosia, vaikka se sitten sisältääkin sen riskin, että ehkä vähän todennäköisemmin voi tulla tarhassa jotain vammaa ja loimet saattavat joutua koville. Toki pitää osua kemiat sillä tavalla kohdilleen, ettei päivittäinen tarhailu ole jommalle kummalle jatkuvaa piinaa.

        Mietin vielä sitäkin, että voisi kuvitella joissakin tapauksissa onnettomuusriskinkin jopa pienenevän kaverin kanssa tarhatessa, kun ei sitä pöllönergiaa välttämättä kerry ihan samalla tavalla. Ja joka tapauksessa, nothing ventured nothing gained 🙂

        • ferrugo sanoo:

          Olen samaa mieltä, etenkin kun tämän parivaljakon ulkoilu sujuu niin sopuisasti! Ehkä oli hyväkin, että saivat ensin pari kuukautta nuuhkia toisiaan viereisissä bokseissa. Juuri tuo turha pölhöily jää pois, kun hevonen saa pikkuisen riehua kaverin kanssa. Ja vaikka hevoseni on toki minulle mielettömän tärkeä ja ”kultaakin kalliimpi”, ei se kuitenkaan ole mikään miljoonaratsu, jota pitäisi varjella kaikilta kuviteltavisissa olevilta loukkaantumisriskeiltä.

          Tuo on kyllä hassu hevonen tuo Dáriusz. Tyttöjen seurassa sitä ollaan niin herraa ja hidalgoa ja pörhistellään, mutta jätkäporukassa hengaillaan vaan rennosti 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s