Hei me hypätään!

Tällaisia tilanteita yritämme välttää.

Olen nyt ratsastanut 4 kk M:n ohjauksessa, ja oppinut todennäköisesti enemmän kuin tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Kun ostin hevosen, tähtäimeni oli ilman muuta esteradoilla (harrastelijatasolla toki). Dáriusz on estehevonen, ja rataesteissä sillä on kilpailtu ihan menestyksekkäästikin edellisen kuskin kanssa. Olen Suomessa hypännyt esteitä Unkariin lähtööni asti ja joskus junnuna tuli osallistuttua pieniin tallikisoihin. Yleensä unohdin radan 😉

Kerroin M:lle tavoitteistani, ja mikäs siinä, tehdään tavoitteista totta, mutta sitä ennen on paljon töitä tehtävänä ihan sileällä. Ei esteen estettä, ennen kuin perusratsastus on riittävän hyvää, ennen kuin hevosen peruskunto on rakennettu uudestaan, ja ennen kuin ratsukkona tunnemme toisemme riittävän hyvin.

Hieman haikeana olen seurannut muiden hyppimistä, mutta purrut hammasta, ja opetellut sinnikkäästi niitä perusasioita. Istunnassa on ollut paljon tekemistä ja on edelleen, käteni oli aivan liian kevyt jne. Ja oikeassahan valmentaja toki on. Ei ole mitään järkeä käydä hakemassa kilparadoilta kehnoja suorituksia, jotka vain jättäisivät huonoja muistijälkiä ja maneereja ja pilaisivat mahdollisuudet hyviin suorituksiin pitkäksi aikaa.

M onkin lohduttanut, että jos Unkarissa joku sanoo kilpailleensa esteillä, se ei kerro ratsastajasta mitään muuta kuin että hän on kyennyt maksamaan lähtömaksun 😉 Pikku hiljaa olen huomannut sen olevan totta, kun olen muutamia kisoja katsellut. Vaikka Suomessakin näkee ratsukkoja, jotka eivät vielä kuuluisi kisoihin, kyseiset ratsukot pysyttelevät enimmäkseen pikkuluokissa.

Unkarissapa ei 😉 Täällä näkee 100 – 120 cm luokissa niin pelottavan ja vaarallisen näköistä menoa, että oksat pois! Kilpailutulokset vielä tällä tasolla ovat aikamoista arpapeliä, kun vain osa osallistujista osaa oikeasti ratsastaa. Jos käy hyvä tuuri, voi saada ruusukkeen ja pääsee kunniakierrokselle Radetzky-marssin tahdissa, vaikkei osaisikaan ratsastaa. Karmeimpia kamikaze-suorituksia näkee täällä suosituissa puissance-luokissa, jollainen kuuluu todella monen aluetason kisan ohjelmaan.

Mitä enemmän olen nähnyt huonoa ratsastusta, sitä vähemmän olen enää hinkunut hyppäämään! Olen jo tilannut koulusatulankin (mitoilla, tietenkin) ja olen löytänyt itsestäni orastavan wannabe-kouluratsastajan. Dáriuszkin kulkee välillä niin upeasti muodossa, ettei ole ollenkaan sanottu, etteikö ensimmäinen kisamme yhdessä voisi sittenkin olla kouluratsastuksen puolella.

Olen puolitoista viime viikkoa ratsastanut ajatuksen kanssa, enkä ole löysäillyt yhtään silloinkaan, kun opettaja ei ole ollut paikalla armottoman tarkan silmänsä kanssa. Ja tuleehan sitä tulosta kun yrittää – eilen hevonen kulki koko tunnin kuin ihmisen ajatus, ei nostanut oikeassa kierroksessa kertaakaan väärää laukkaa (normitunnilla tätä käy tämän tästä), muoto pysyi kasassa. Ja tunnin edetessä oma istuntanikin parani huomattavasti. Sitten mentiin muutama ravi- ja laukkapuomi, ja kun nekin menivät mallikkasti, pääsimme hyppäämään – kavalettia, mutta kuitenkin!

Olin oikeastaan jo lakannut ajattelemasta ”koska me hypätään” ja pyrkinyt vain kehittymään ratsastajana, ja todennut hyppäämisen tulevan sitten kun sen aika on. Siksi olinkin oikeastaan iloisesti yllättynyt, että sen aika tuli nyt. Dáriusz oli myös iloisesti yllättynyt – voi sitä korvien hörötystä, kun se näki, että ”jeee, mä saan hypätä, tästä mä tykkään”!

Esteet kyllä sytyttävät minutkin – valot sammuu ja näen vain seuraavan esteen. Teimme tosi yksinkertaista harjoitusta, jossa isolla ympyrällä oli toisella puolella puomi ja toisella kavaletti, ja säännönmukaisesti yritin kaahata kavaletilta lyhintä mahdollista lähestymistä puomille. Kun saatiin yksi huippusuoritus, puuha jätettiin siihen, ja isommat esteet seuraavaan kertaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Mainokset
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Hei me hypätään!

  1. Mari Oksanen sanoo:

    Heh, kuulostaa niin tutulta. Meillä valmentaja vähän samalla tyylillä vaativa. Jos hevonen ei kulje hyvin, pysytään niin perustasolla kuin ikinä. Onneksi nyt tehdään jo paljon muutakin, vihdoin 🙂 Mutta tällaisessa valmennuksessa ei pääse lusmuilemaan ja se on ainakin just sitä, mitä minä ”vuoden satulamatkustelija” tarvitsen.

    • ferrugo sanoo:

      Sama juttu, siitähän minä maksan, että oppisin! Opettajan ensi kommentit meistä oli ”schrecklich, ganz schrecklich” 😉 Sittemmin ei olla ihan niin hirveitä oltu, mutta tiukka tyyli hänellä aina on. Mutta hän kehuu myös kun on aihetta, ja paras kehu on aina se, kun lopputunnista tehdäänkin jotain uutta ja vaativampaa, kun ollaan menty niin hyvin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s