Tunnustuksia!

Madjaarien maille on satanut viime kesänä tunnustuksia, joista jokaisesta olen tietysti aivan pähkinöinä🙂 Kiitos kaikille ja anteeksi viive reagoinnissani! Hämeestä, nääs. (Mikä ihana tekosyy aina kun ei viitsi/jaksa/ehdi/pysty.)

Kotirouva Saksasta, eli finn for life antoi minulle ”Pokaalin”, ja pelin henki on tunnustaa itsestään kahdeksan asiaa. Koska joskus aiemmin tunnustin jo seitsemän, teen nyt vain muutaman Unkariin liittyvän tunnustuksen, eli ”top-8 ärsytyksen aihetta Unkarissa ja/tai expatriaattina elossa”.

1. Tunne ulkomaalaisuudesta. Luulen sopeutuvani mihin vaan, suht helpostikin, mutta inhoan olla ulkomaalainen. Tämä tietysti korostuu pikkukaupungissa, jossa ulkomaalaisuuteni on kaikkien tiedossa. Tämä tunne ei poistu, vaikka asuisi Ruotsissa, joka kuitenkin on systeemeiltään niin samanlainen kuin Suomi.

2. Kova vesi. Joku täällä sanoi, että sitten olet asunut Unkarissa tarpeeksi kauan, kun et enää välitä kalkkitahroista. En tiedä kuinka kauan joutuisin asumaan täällä, jotta lakkaisin välittämästä. Riehun etikan kanssa kylpyhuoneessa edelleen joka toinen päivä. Vähintään.

3. Tuijotus! Joskus tekisi mieli kirkua suomeksi ”hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!”, kun unkarilainen seuraa katseellaan.

4. Liikennekuri(ttomuus). Edes risteysalue ei ole pyhä. Unkarissa liikenteessä voi koska tahansa tapahtua mitä tahansa.

5. Maantierosvot. Eivät ole saaneet minua kiikkiin kertaakaan, mutta yritetty on. Ärsyttävää. Kuinka tyhmäksi ne minua oikein luulevat?

6. Kerjäläiset. Röyhkeitä ja sinnikkäitä, ja kun tokaiset, ettet ymmärrä unkaria, alkaa kerjäläiseltä löytyä huomattavan hyvää kielitaitoa, saksaa yleensä.

7. Vihamielisyys. Selitän tätä hieman. On totta, että missään muualla en ole kohdannut niin paljon avuliaisuutta ja ystävällisyyttä, mutta missään muualla ei myöskään päälleni ole syljetty kadulla keskellä kirkasta päivää. (Vahvistaa kohtaa 1.)

8. Ruoka-annosten koko. Hävettää ja surettaa aina jättää ruokaa lautaselle.

Businesswomanin blogi on yksi harvoja seuraamiani tyyliblogeja. Bisnesnaisen tyyli on ihana, ja häneltä sain ”The adorable blog” -tunnustuksen! Kyllä nyt kelpaa!

Pokaali pitäisi jakaa kahdeksalle ja adorable blog viidelle eteenpäin, mutta en millään enää keksi kolmeatoista lemppariblogia, jolle en olisi jo jotain tunnustusta jakanut😉

Sitten vielä Anun tunnustus ”You have a lovely blog”. Yli-ikäistä hevostyttöilyä -blogin Anu on kohtalotoverini, hänelläkin on orimainen, sädemädästä ja vetopaniikista kärsivä ruuna. Tehtävänä on kertoa lempiasioistaan:

1. Lempiruoka: olen kissa Karvisen heimoa, himoitsen lasagnea! Fiinimmästä menusta valitsen yleensä lohiruuan.

2. Lempimakeinen: salmiakki! Hollantilaiset käyttävät erilaisista mustista nameista nimeä ”Dropjes”, ajavat mainiosti saman asian.

3. Lempiluettava: näitä on niin paljon, että mainostan tuoreinta lukemaani romskua. Aravind Adigan ”White Tiger” on Booker-palkinnon saaja parin vuoden takaa. Se on käännetty suomeksikin, tässä arvio, jonka perusteella ainakin minä tarttuisin kyseiseen kirjaan!

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: olen poropeukalo, minulla ei ole lainkaan kädentaitoja millään alueella, joten vastaan tähän, että mieluisinta on, kun joku muu tekee ja minä katselen😉

5. Lempielokuva: klisee, mutta Schindlerin lista. Mitä tahansa siitä sanoisinkin, se kuulostaisi banaalilta tai naiivilta, joten en sano mitään.

Lovely blog pitäisi jakaa edelleen viidelle, joten kerron teille seuraavaksi suosikki-hevosblogini tunnustuksen antaman Anun blogin lisäksi.

iDing – Dressagea Dingolla
Brooken elämää
Tumpelompaa ratsastusta
Pollet
500 kiloa lihaa

This entry was posted in arki, bloggaaminen, Unkari. Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Tunnustuksia!

  1. Johanna sanoo:

    Onnea tunnustuksista!

    Tässä on samoja asioita kuin minulla. Ainakin tuo, että edelleenkin tunnen itseni ulkomaalaiseksi, kun suuni avaan. Aksentista ei pääse yli, ei ympäri.

    Ja kova vesi! Mun hiukset eivät ole täällä koskaan näyttäneet samalta kuin Suomessa😦

    • ferrugo sanoo:

      Mulla oikeastaan kieli ei ole enää se merkittävä ”ulkomaalais-markkeri”. Menen ihan täydestä niin kauan kuin pysytään fraasi-tasolla, ja opin koko ajan lisää, mutta en usko, että kielen täydellinen osaaminenkaan riittäisi poistamaan tunnetta ulkomaalaisuudesta. Esimerkiksi täkäläiset juhlapäivät eivät merkitse minulle mitään. Kun olen tilaisuudessa, jossa unkarilaiset laulavat sinänsä hienoa kansallislaulua, ”Himnuszia”, minä en tunne mitään, ei sykähdytä, tietenkään, koska en ole unkarilainen. Tällaisina hetkinä koti-ikävä vähän kirpaisee. Minulla ei ole muistoja eikä lapsuudenkokemuksia tästä maasta. En tiedä enkä ymmärrä byrokratian kiemuroita, jotka ovat unkarilaisille kyseenalaistamattomia. Minulta saatetaan pyytää enemmän forintteja samasta palvelusta kuin paikallisilta. Minusta saatetaan puhua unkariksi vaikka mitä, ihan pokkana, vaikka olen kuuloetäisyydellä, eivätkä ne asiat yleensä ole positiivisia.

      Hiusten kunto vaihtelee😉 Mun hiukset ovat kumma kyllä tykänneet Unkarista, mutta nyt on iskenyt jonkin sortin sulkasato…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s