Hra Hankala

Kieriminen on kivaa!

Myönnettävä se on: kohtalo on arponut minulle hevoslotossa ns orimaisen ruunan. Mikä varmaankin kosmisessa mielessä on minulle aivan oikein, kun olen aina korostanut ruunien ylivertaisuutta käyttöhevosena ja manannut miten mahdottomia etenkin tammat oikkuineen ovat.

Dáriuszin passissa on rasti ruudussa ruunauksen kohdalla, päivämäärän kohdalla ei lue mitään. Ostotarkastuksen tehneen eläinlääkärin mukaan ruunausajankohdasta ei pysty sanomaan muuta kuin että sitä ei ole tehty vastikään, sillä ei ole tuoreita leikkausarpia. (Hevonen on nyt 10-vuotias.) Orivarsathan yleensä ruunataan ennen kolmea ikävuotta, jos niitä ei ole tarkoitus käyttää jalostukseen. Myöhäisemmällä iällä ruunatut ovat monesti ehtineet kehittää ori-persoonallisuuden jolloin hevonen saattaa käyttäytyä loppuelämänsä orimaisesti, vaikka pallit on viety.

Useampikin ihminen on kuvitellut hevostani oriksi, kunnes asia on tullut puheeksi tai hän on tullut katsahtaneeksi nivusiin, jossa ei killukaan mitään. Hevoseni ulkonäkö ei minun mielestäni ole erityisen orimainen, sillä on sirohko kaula ja muutenkin se on hoikka honkkeli, eikä ollenkaan massava tai orimaisen jytky. Kokoa sillä on vain vertikaalisessa ulottuvuudessa (säkäkorkeus 173 cm). Tosin, näiden viiden kuukauden aikana kun se on minulla ollut, lihasta on alkanut tulla. Eräs ystäväni, joka ei ollut hetkeen nähnyt hevosta, totesi, että etenkin ryntäissä on selvästi lisää nahan täytettä ja muutenkin hevosen yleisolemus on lihaksikkaampi.

Mutta se käytös… Edellisellä tallilla meillä oli ongelmia tammojen kanssa laiduntamisessa, Dárius rakastui erityisesti yhteen vamppitammaan, ja suojeli ja pörhenteli kuin mikäkin perheen pää. Lauman luota maastoon lähteminen ei onnistunut ollenkaan, Dáriusz hyppi pystyyn ja käännähti takajaloillaan 180 astetta, laitumelle huudeltiin kentältäkin. Kyseisen viettelijättären lähdettyä se alkoi flirttailla pikkuisen welsh-ponitamman kanssa ja omi sen morsiamekseen. Tosin tämä romanssi ei koskaan kehittynyt yhtä kiihkeäksi kuin balatonfüredläisen herasilmän kanssa koettu affair.

Ja sama toistuu uudella tallilla. Dáriusz vietti kuusi viikkoa vain pihatto-boksissaan, sillä kengittäjä oli sitä mieltä, että edelliset, heinäkuun puolessa välissä laitetut kengät piti saada pysymään jaloissa hinnalla millä hyvänsä mahdollisimman pitkään (ja tarhaan tai laitumellehan ne kengät yleensä ennen aikojaan hukataan). Siispä ruunani käyskenteli vain yksiössään, naapureinaan toisia ruunia. Keskittymisongelmat ratsastaessa olivat tipotiessään.

Tällä viikolla ruunani pääsi tarhaan. Ne ovat muuten todella kivat uudella tallilla, ei mitään kuraisia postimerkkejä, vaan ihan kunnollisen kokoisia, kuivia, ruohikkoisia hiekkatarhoja. Mutta tarhanaapurina oli mitä hemaisevin pieni gidran-tamma, jonka kanssa alkoi heti ns synkkaamaan. Hakiessani hevosta tarhasta sekä Dáriusz että tämä tamma hirnuivat toistensa perään, tamma juoksi omassa tarhassaan vierellämme kun talutin hevostani talliin. Maneesissa Dáriusz kulki erittäin kauniissa muodossa, mutta kuikuili koko ajan maneesin ovesta ulos, ja päätinkin siirtyä työskentelemään isolle ympyrälle maneesin toiseen päätyyn. Siellä sitten hevonen kävi treenin loppua kohden niin ylivireäksi, että ravi pompsahteli passagena ja laukkaa oli vaikea pitää koottuna ja kontrolloituna. (Huom, hevoseni koulutustaso ei todellakaan sisällä korkean koulun liikkeitä, siis esim passagea, enkä itsekään osaisi sitä ratsastaa, mutta valehtelematta, passagea me mentiin!)

Pörhentelyn ja mahtailun lisäksi Dáriusz testaa kovasti johtajuuttani joissakin tilanteissa, tosin ei aina. Se ei ole johdonmukainen hankaluudessaan. Joskus se on aivan flegmaattinen pullapolle, toisinaan taas aivan mahdoton ”mut kun mä EN haluu” -uhmaikäinen pikkupoika.

Tänään taistelimme taas pesupaikalla. Kuvittelin jo, että oho, tämähän kävi tänään helposti. Mutta kun kumarruin vääntämään hanasta vettä tulemaan, hevonen nykäisi valtavalla voimalla irti riimunnarusta (paniikkilukko antoi periksi…) ja minä löysin itseni istumalihaksiltani pesupaikan betonilta. Kyynärpäät verillä ja ylähampaat haukkasivat huuleen niin, että hieman huolettaa näytänkö viikonlopun jälkeen perheväkivallan uhrilta.

Hevonen singahti heinäkatoksen antimille, tallin palkolliset sattuivat molemmat olemaan lähettyvillä, ja ottivat tilanteen haltuunsa. Siinäpä sitten katselin kun kaksi unkarilaista miestä pisti elukkaa ruotuun… Dáriusz protestoi maltillisesti, mutta alistui kohtaloonsa ja lerputti korviaan kuin oltaisiin teuraaksi viemässä.

Kun viime aikoina olen ollut natsimpi, hevonen on ollut selvästi kuuliaisempi, mutta näköjään joka hetki saa olla pomottamassa ankaramman päälle. Mikään pikku läpsiminen ei valitettavasti tunnu riittävän, vaan hevosta joutuu ojentamaan aika voimalla, että se käyttäytyy hevosiksi.

Sen sijaan ratsastaessa ongelmia on vähemmän (ainakaan silloin kun keskittymistä ei häiritse naishuolet). Dáriusz on erittäin yritteliäs, vaikkei sen koulutustaso ole kovin korkea (karkea arvio että Helppo B). Kun vain ratsastajalla kunto ja tsemppi riittää, myös Dáriusz työskentelee erittäin hyvin ja on kuulolla avuille, mikään automaatti se ei ole. Se ei myöskään kovin helposti väsähdä eikä osoita mieltään yhtään, vaikka treeni venyisi pidemmäksikin. Pikemminkin vaativammat tehtävät saavat sen keskittymään olennaiseen ja sen ratsastaminen on erittäin palkitsevaa. Se todella yrittää loppuun asti! Emme ole vielä aloittaneet varsinaista estevalmennusta, mutta vielä ei myöskään ole tullut vastaan (rata)estettä, jonka yli se ei hyppäisi, se ei ole kieltänyt yhtä ainutta kertaa, kun olen sillä hypännyt (erittäin matalia toistaiseksi).

Kavioliittomme on sen verran nuori, että paha sanoa, miten nuo ”orimaisuudet” talttuvat. Mitään todella vaikeaa käytösongelmaahan se ei ole osoittanut, se ei myöskään ole vihainen eikä pure eikä potki, kunhan diivailee. Maailman lutuisinhan se on minulle silti, ja täysin vastustamaton, kun se lepuuttaa turpaansa olkapäälläni ja puhaltelee korvaani (ja hän taitaa itsekin tietää olevansa vastustamaton: ”Kaikki daamit, toi ihminenkin, tykkää musta kun mä oon niin hyvännäkönen jätkä!”)

PS Aiheeseen löyhästi liittyen, tsekatkaapa Marin hevosten myynti-ilmoitussanasto… (”orimainen = hankala”)

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Hra Hankala

  1. Anu sanoo:

    I feel you. xD Täytyypä tunnustaa, että olen oman hurmurini tapauksessa päätynyt ajoittain surffailemaan ruunaukseen liittyvistä komplikaatioista, ja että kuinka todennäköistä on, että päällisin puolin onnistuneesta operaatiosta olisi sittenkin jäänyt jotain hörhöhormoneja erittäviä elimiä putkien päihin kitumaan ja vaikeuttamaan talliarkea.

    Nykyisin olen kyllä päässyt aika vähällä. *kop kop* Hapis on tyytyväinen, kun saa pihatossa paimentaa mummeliaan mielin määrin, ja tyytyy muutoin vain huokailemaan muiden perään ja ulkoiluttamaan tuhkam******a ihan varalta vain sopivissa olosuhteissa (tammojen lähettyvillä siis).

    Tarkkana saa kyllä olla noiden johtajuusasioiden kanssa meilläkin päin. Ruunis livahtaa samantien niskan päälle, kun antaa sille milliäkään löysää (”kuvannollisesti siis”:) ). Esim. antaa sen ängetä omaan tilaan kutsumatta tai kiilata ohi kävellessä tai ”tulla syliin” tms. Meillä tehdäänkin viikottain erikseen maastakäsin väistö/peruutus/talutus-pysäytys yms. harjotuksia kaiken normikäsittelyn lisäksi, ettei kaverille varmasti jää semmoinen mielikuva, että tämä meidän yhteisö olisi missään mielessä demokratia.

    Et ihan kohtuullisen rauhallista on kyllä ollut nyt, kun olen reipastunut ja alkanut äijäilemään. Tosin ens viikolla muuttaa uusi tamma pihattoon, ja kuulosti olevan semmoinen hempukka, että saas nähä kuin sekasi siellä on taas koko lauma. xD

    Tsemppiä teille! Me ollaan hengessä mukana!

    • ferrugo sanoo:

      Tsemppiä teillekin! Kuulostaapa tosi tutulta, ja tulikin mieleen, että maastakäsittelyä mun pitäisi tehdä enemmän, meillä myös ollut tuota ”syliintuloa” ja talutettaessa koohotusta (tosin vähentynyt). Äijänä tosiaan saa olla, ja jännintä on se, että ekat kaksi viikkoa hevonen käyttäytyi kuin ihmisen ajatus, mutta se on kuulemma ihan tyypillistä, että uudessa paikassa ja uuden ihmisen kanssa hevonen on aluksi hissuksiin ja kunnolla, varmuuden vuoksi.

      Onhan noi wannabe-orit aika liikkiksiä kuitenkin 😉

  2. tom sanoo:

    Olette varmaan taitojanne esittelemassa http://vagta.hu/menu/1/kezdolap?

    • ferrugo sanoo:

      Olisin ilman muuta ollut katsojan ominaisuudessa paikalla, ellen olisi työmatkalla ihan toisella puolen maanosaa 😦

  3. Anu sanoo:

    Blogissani on tunnustus. Kiitos ihanasta blogista ja anteeksi ketjukirjeiden välittämisestä. Teen tämän vain kerran. 🙂

  4. AnnemariKo sanoo:

    Tervehdys! Kuulostaapa tutulta tuo flegmaattinen pullapolle ja sitten taas uhmaikäinen. Tahvo vaan ei tässä kolmen vuoden aikana ennemmin ole näyttänyt tulisia orimaisia piirteitä ennen kuin nyt kun vahvasti kiimassa oleva tamma on viereisellä laitumella niin.. Hohhoijaa.

    • ferrugo sanoo:

      Mua nykyään lähinnä jo naurattaa ruunan uhmailut. Hra kilahtaa ihan täysin, jos jää kentälle yksin kun viereisistä tarhoista viedään tammat sisään. Poikittaa, kiemurtelee ulospäin asettuneena, tahmaa… Vaikka olisi hetkeä aiemmin kulkenut kuin unelma 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s