(Ainakin) kaksi Unkaria

Lähes kaikki, mitä tähän mennessä olen tähän blogiin kirjoittanut Unkarista, koskee aika pitkälti (Länsi-)Unkarin maaseutua. Hevoseni muuton myötä suurehkon (Turun kokoluokkaa) kaupungin laitamille, olen saanut tutustua aivan toisenlaiseen Unkariin ja unkarilaisiin.

Merkittävin ero on varakkuus, mitäpä sitä kaunistelemaan. Pienessä maaseutukaupungissani kuulun varakkaimpaan yhteen prosenttiin, mikä kieltämättä on toisinaan erittäin kiusallista. (Huom, Suomessa olen tukevasti keskiluokassa.) Köyhyys, kateus ja kyräily on käsinkosketeltavaa. (Amerikkalainen ystäväni on kirjoittanut omaan blogiinsa aika osuvan kuvauksen tämän kaupungin ilmapiiristä, linkitän sen tähän luettavaksenne hänen luvallaan.)

Mutta nyt, kun ajan kaupunkilaistallin pihaan, en olekaan se ”The Rich Bitch”, vaan ihan tavallinen ja samanlainen kuin kaikki muutkin. Parkkipaikalla on taatusti hienompia ja kalliimpia autoja kuin omani. Muillakin hevosilla ja ratsastajilla on myös niitä vähän parempia (ja kalliimpia) varusteita. On Passierin satuloita ja Pikeurin pöksyjä.

Vieraiden kielten taito on myös huikean hyvällä tasolla – toki varmasti myös varakkuus ja koulutus ja siten kielitaito kulkevat käsi kädessä. Lähes kaikki hevosten omistajat puhuvat joko saksaa tai englantia, useat puhuvat molempia. Ja minulle puhutaan oma-aloitteisesti näitä osaamiani kieliä 🙂 Jopa ne, jotka eivät hallitse vieraita kieliä, ymmärtävät minun puhumaani änkkäävää ja kieliopillisesti yksinkertaista unkaria. Pääsen siis tutustumaan ihan oikeisiin unkarilaisiin (muihinkin kuin muutamiin työkavereihin), ja voin kommunikoida heidän kanssaan sujuvasti pintaa syvemmälle menevistä aiheista. Tätä olen todella kaivannut.

Myös tietty modernius ja menneisyyteen tarrautumattomuus leimaa näitä fiksuja ja koulutettuja kaupunkilaisia. Historiasta ja menneistä valloittajista ja sortajista voi keskustella kiihkottomasti ja ilman katkeruutta: heidän fokuksensa on tulevaisuudessa. Kukaan ei paasaa miten kommunismi tuhosi kaiken, eikä parannusta ole näköpiirissä, kukaan ei muistele Trianonin sopimusta. Nämä ihmiset ovat optimisteja. Tiedä sitten, luoko varakkuus optimismia vai optimismi varakkuutta?

Ja sitten on vielä köyhä Itä-Unkari, jossa en ole vielä edes käynyt. Ilmeisesti se on täysin oma maailmansa, jossa romanien ja valtaväestön kohtaamiset ovat enimmäkseen väkivaltaisia (täälläpäinkin romaneja on paljon, mutta merkittävää vähemmistöön tai sen kanssa hankauksessa oleviin ääriliikkeisiin liittyvää rikollisuutta ei ole.)

Lisäksi Budapest: pääkaupunki on kaikkialla oma mikrokosmoksensa. Jos olet käynyt Budapestissa, et ole nähnyt Unkaria.

Pinta-alaltaan pieneksi maaksi Unkari on siis erittäin monikasvoinen maa. Pittoreskit maalaiskylät ovat kaikkialla pinnalta katsoen aika samannäköisiä, mutta ihmiset ja heidän elinolosuhteensa näissä kylissä vaihtelevat rajusti. Minulla on vielä paljon Unkaria näkemättä ja kokematta, mutta olen iloinen, että olen nyt nähnyt myös optimistisia ja valistuneita unkarilaisia. Muutoin olisi kokemukseni Unkarista jäänyt hyvin yksipuoliseksi ja vaikutelmakseni olisi jäänyt takapajuisten ja pessimismissä kierivien maalaisten Unkari.

Mainokset
Kategoria(t): arki, Unkari, yhteiskunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s