Hiljaa hyvä tulee

Dáriusz ja minä olemme jatkaneet tutustumista toisiimme suht koht onnistuneesti. Viime viikonloppuna kävimme maastoilemassa reilun tunnin kevyellä lenkillä, vaikka pari kunnon peltolaukkapätkääkin otettiin. Hepo käyttäytyi lauman uutena jäsenenä todella mallikelpoisesti, vaikka kova hinku olikin päästä porukan kärkeen. Intoa sillä kyllä tässä vaiheessa on enemmän kuin kuntoa 😉

Se myös suhtautui puskasta pöllähtäviin fasaaneihin ja lähistöllä loikkiviin metsäkauriisiin yhtä hermoilematta kuin kaikkeen muuhunkin: uteliaasti, mutta pelottomasti. Maastoirrottelu ja pitkät kävelypätkät tekivät sille hyvää, sillä seuraavana päivänä sain ratsastaa rennolla ja yhteistyöhaluisella hevosella. Ja kun hevonen toimi kuin unelma, niin tuli tehtyä ehkä hiukan liian pitkä ja raskas treeni. Seuraavana päivänä nimittäin se rento ja yhteistyöhaluinen hevonen oli kadonnut kuin taikaiskusta. Tilalle oli tullut pää pystyssä koohottava höyryveturi. Ehti käydä jo mielessä mitä oikein olen mennyt ostamaan tai että enkö itse osaa yhtään ratsastaa, kun mikään ei tuntunut sujuvan. Mutta taisi kyseessä olla vain tilapäinen ylirasitus. Polleparka!

Kaksi myrskypäivää osuivat hyvään saumaan, sillä lepopäivät tulivat nyt hevoselle tarpeeseen. Tänään se rento ja yhteistyöhaluinen nimittäin oli tullut takaisin 😉 Maltoin verrytellä pitkään: vartin käyntiä ja muutama kierros (kenttä on ISO) kevyttä ravia, ennen kuin aloitin varsinaisen työskentelyn. Ihan perusjuttuja: voltteja, kolmikaarisia kiemurauria (joita saksaksi nimitetään kätevästi serpentiineiksi), vähän lisäyksiä. Dáriusz kirjaimellisesti hörisi mielissään ja haki kaulaa kaarelle kuin paraskin kouluhevonen. Ongelmia tuotti lähinnä pitää ulko-ojan tuki. Kun kentän ulkopuolella oli koko ajan jotain kiinnostavaa vilkuiltavaa, niin aina kun hevosen pää kääntyi ulos, en kerinnyt reagoimaan ja ulko-ohja tipahti pitkäksi.

Huolellinen lämmittely on jotain, mihin ratsastuskoulussa ei oikein koskaan ole tilaisuutta, kun tunti on vain tunti. Lämmittely on tärkeää myös ratsastajalle. Jos singahtaa suoraan töistä tallille, on helposti vielä ihan ylitehokkaassa työntouhumoodissa kun pitäisi olla rento ja keskittynyt. Tänään huomasin konkreettisesti miten paljon enemmän sain sekä itsestäni että hevosesta irti, kun maltoin käyttää suurimman osan ajasta verryttelyyn!

Tosin olin tänään vaihtanut hevoselle uuden, yhtä kokoa isomman kuolaimen, joten saattoi silläkin joku vaikutus olla. Kolmipalalla mennään, ja se vaikuttaa hyvältä. Dáriusz ei ole suustaan millään tavalla ongelmallinen.

Tänään näytin hevoselle myös ensimmäisen kerran raipan. Huom, näytin, en käyttänyt. Ensinnäkin, hevosen tulee sietää sitä, että ratsastajalla on raippa mukana. Viime vuonna ratsastin vakituisesti hevosella, joka ei sietänyt 20 cm pidempää tikkua, joten en ollut ikuisuuksiin pitänyt ratsastaessa oikeaa raippaa kädessä. Se on sikälikin kätevä apuväline, että etenkin pitkän kouluraipan kanssa pystyy tarkkailemaan pysyykö käsi rauhallisena, vaikkei olisi aikomustakaan edes käyttää sitä.

Advertisements
Kategoria(t): hevoset, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Hiljaa hyvä tulee

  1. heidi sanoo:

    Tuo maastoilumahdollisuus on kyllä yksi niitä hienoimpia juttuja hevosenpidossa Unkarissa, Suomessa taitaa olla aika paljon talleja joiden läheisyydessä ratsastukseen sopivaa maastoa on hyvin vähän ja täällä taitavat usein myös maanomistajat pyrkiä estämään hevosten liikkumisen maillaan.

    Unkarilaiset hevoset lienevät ihan yleisesti hyvin maastovarmoja. Minusta oli suorastaan hämmästyttävää kuinka tyynesti hevoset suhtautuivat hevosia yleisesti pelottaviin asioihin kuten juuri noihin metsäkauriisiin ja fasaaneihin, yllättäviin rasahduksiin pusikoista, taloja ohittaessa kovan rähinän aloittaviin vahtikoiriin ja erilaiseen talojen pihoilta tulevaan meluun. Jos jouduimme ylittämään tien oli helpottavaa huomata että hevoset vähät välittivät ohittavista autoista vaikka ne olisivat olleet hirveää räminää ja kolinaa pitäviä isoja kuorma-autoja.

    • ferrugo sanoo:

      Valitettavan sama käsitys minullakin suomalaisista maanomistajista, hevosten läpikulku omilla mailla nähdään jonain ihan hirveänä asiana. Heh, minullakin on kokemuksia noista rähisevistä koirista, kun ollaan ratsastettu kylän läpi, jossa jokaikisellä pihalla haukkuu koira ja parhailla pari kolmekin. Mieletön meteli, mutta hevoset ovat tottuneet siihen(kin). Ne seisovat myös tosi luotettavasti paikoillaan vaikkei kukaan pitelisi ohjista/riimusta. Meillä on tallilla tietty kohta, jossa noustaan ratsaille/ratsailta, ja hevoset seisovat siinä kohdassa tottelevaisesti, vaikkeivat ole missään kiinni eikä ole aitojakaan ympärillä. Pikku hiljaa alkaa Dáriuszkin tottua siihen eikä höntyile muualle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s