Takaisin satulaan!

En tiedä olisinko koskaan lähtenyt expatrioitumaan paikkaan, jossa ei voisi harrastaa ratsastusta. Siksikin päätös Unkariin lähdöstä oli helppo tehdä, sillä arvelin voivani jatkaa hevosharrastusta myös täällä. Asettumisessa meni oma aikansa, eikä ratsastus ole samalla tavalla talvilaji kuin Suomessa – kovilla pakkasilla ei juuri ratsastella eikä läheskään kaikilla talleilla ole maneeseja. Joten pääsin takaisin satulaan, kun kolkutellaan jo kevättä. Tai pitäisi ainakin – vaikka viikko sitten hikoiltiin talvitakissa +20 C ° :ssa, nyt lämpötila on romahtanut nollaan!

Szépalma eli Kaunis omena sijaitsee Bakony-kukkuloilla keskellä ei mitään. Linnun tietä se on hyvinkin lähellä Unkarin kotiani, ja teitäkin pitkin vain noin 50 kilometrin päässä, mutta matkanteko kesti yllättäen puolitoista tuntia. Navigaattori halusi nimittäin välttämättä opastaa minut polulle, josta olisi voinut kulkea ratsain tai polkupyörällä, mutta ei missään tapauksessa autolla. No, minähän en vähästä hermostu, joten löysin valtatielle numero 82, jota kautta löysin oikeaan paikkaan. Eksyminen oli sikäli onnekas, että ajamani reitti tarjosi todella upeita maisemia, tien varrelle jäi muun muassa jylhä Csesznekin keskiaikainen rauniolinna.

Kuten näette, maassa on LUNTA.

Ohjelmassa piti olla maastoratsastusta, mutta sää pilasi suunnitelmat – kukkuloilla riehui talvimyrsky, ja vuoroin tuli vettä, vuoroin lunta ja vuoroin jotain siltä väliltä vaakatasossa. Onneksi Szépalmassa on hyvä, joskin pieni, maneesi, joten pääsin sentään hevostelemaan sisätiloihin. (Ja ilmeisesti viikon päästä lähden sinne maastoilemaan, joten stay tuned.)

Ensimmäinen ratsuni oli ”Rami”, 12-vuotias Unkarin puoliverinen, jonka säkäkorkeus oli selvästi yli 170 cm. Kokoa oli muutenkin, todella jyhkeä ruunikko. Rami oli yhteistyöhaluinen, isoliikkeinen ruuna, joka oli erittäin herkkä painoavuille. Se oli myös todella kuuliainen eikä lintsaillut kulmia – se olisi varmaan juossut seinää päin, ellen olisi sitä kulmassa kääntänyt! Olen ratsastanut enimmäkseen tavallisilla ratsastuskouluhevosilla, joten oli todella virkistävää, kun alla oli hevonen, joka kuunteli ratsastajaa mitä pitää tehdä ja mihin mennä, eikä vain tee sitä, mitä se on ennenkin tottunut tekemään.

Seuraava ratsu, vasta 6-vuotias Kisbérin puoliverinen ”Stefan” kuitenkin vei sydämeni😉 Kuten ihmissuhteissa, myös hevosmaailmassa se menee niin, että joidenkin kanssa ei suju oikein mikään, jotkut ovat ”ihan kivoja”, ja joidenkin kanssa tiedät heti, että ”tää on mun”, vaikkei hän kaikilta ominaisuuksiltaan olisikaan täydellinen ja haasteitakin on. Stefan oli minulle sopivan kokoinen, säältään 160 cm – vaikka isot hevoset toki ovat komeita, kuten isot autotkin, niin semmoinen omiin mittasuhteisiini sopivampi keskikokoinen tuntuu kuitenkin luontevimmalta.

En missään tapauksessa ole mikään kyrakyrklund, joten tuntui aika messeältä, kun ”Steffi” hakeutui hyvin helposti peräänantoon, kulki korvat hörössä, otti takapäätä alle ja opettajankin mukaan oli avuilla, tyytyväinen ja rentoutunut. Joko se on se kemia, tai sitten pieni ratsastustauko on tehnyt minulle hyvää. Esim tietyt virheasennot saattavat ”jäädä päälle”, jos ratsastaa jatkuvasti useita kertoja viikossa. Toki maksavaa asiakasta pitää kohdella nätisti, mutta sain kehut kauniista, ryhdikkäästä istunnasta ja rauhallisesta kädestä ja yleisestä rauhallisuudesta. Ooh🙂 Stefan oli myös todella energinen nuorukainen, ei mikään ”istu kyytiin” -automaatti, mutta sen kanssa ei tarvinnut ratsastaa jokaista askelta itse – pitkillä sivuilla ajoin sitä eteen, annoin rullata ja hevonen nautti vauhdista (minä myös). Kaiken kaikkiaan Stefan muistutti erittäin paljon Suomen vakiratsuani Venlaa, jolle sanoin haikeat jäähyväiset lokakuussa.

Loppukäynti pitkin ohjin.

Stefan on muuten myytävänä😉 Myynnin syy kuulemma on se, ettei se sovellu kokemattomammille eikä lapsille, jolloin se soveltuu liian harvalle asiakkaalle. Eli a) ei tienaa kaurojaan eikä b) saa tarpeeksi liikuntaa, kun henkilökuntakaan ei ehdi ratsastaa sillä tarpeeksi. Hyppäsin sillä muutaman esteenkin, ei hullumpi kokemus! Energiaa ja kapasiteettia Stefanissa oli kuin pienessä kylässä, mutta ratsastajan täytyi olla tosi topakkana ja itsevarmasti kertoa mihin ollaan menossa. Jos näin ei tehnyt, tuli hevonen epävarmaksi ja kielsi herkästi esteen sivuun. Tuttu juttu…😉

Kolmas ratsuni, ”Mese”, olikin sitten jännä tuttavuus ja ehdottomasti suurin hevonen, jonka selässä olen koskaan ollut: säkäkorkeutta oli 180 cm. Mesen ravi oli aivan taivaallisen ihana istua. Jos harjoitusravi tuntuu houkuttelevammalta kuin kevyt ravi, niin siitä voinette päätellä, että eipä pompottanut, ei sitten yhtään! Koottu ravi löytyi helposti, ihan pikkuisen vatsalihaksia jännittämällä.

Muttamutta, klassisesti: jos ravi on ihana, on laukka hankala (tai yhtä usein toisinpäin). Laukka piti valmistella todella huolellisesti eikä ylävartalo saanut taipua senttiäkään etukumaraan ja sisäohja piti olla tosi lyhyenä ennen kuin laukka nousi. Ja sitten kun se nousi, ei saanut hellittää hetkeksikään tai Mese siirtyi raviin. Keskityin istumaan tosi rentona, etten pusertaisi Mesestä vauhtia pois, mutta tuntui, ettei sekään auttanut. Tämä hevonen ei yksinkertaisesti toiminut minulla, tai minä en toiminut tällä hevosella. Mitenkään ulkopuolisia tekijöitä syyttämättä, Meselle tuntui olevan erityisen hankalaa pitää laukkaa yllä katsomon sillä kohdalla, jossa laitaan nojasi nainen auringonkeltaisessa toppatakissa. Sillä kohtaa se alkoi muutenkin mennä kylkimyyryä eli tahatonta pohkeenväistöä😉 Hienoliikkeinen, komea hevonen. Jollekin toiselle.

Yleisesti ottaen: Szépalman hevoset olivat ystävällisiä, uteliaita, ihmisrakkaita ja sosiaalisia. Mitään luimimista ja temppuilua en nähnyt. Yhdelläkään hevosella ei käytetty mitään ”ylimääräistä”, ei martingaaleja tai gramaaneja, ja turparemmikin oli yksinkertaista mallia. Valoisassa tallissa niillä oli todella tilavat karsinat, ja osasta oli yötä päivää uloskäynti pihattoon.

Kevyttä istuntaa harjoiteltiin paljon, ja ainakin näillä hevosilla tärkein laukannostoapu oli istunta. Tosin eivät ne hämmästyneet ulkopohkeestakaan (sisäpohkeen lisäksi tietysti), eli sikäli ne olivat itäeurooppalaisen koulukunnan kasvatteja. Laukanvaihtoja diagonaalilla en muista harjoitelleeni kuin joskus juniorina, mutta ilmeisesti hevoset olivat täällä niin hyvin koulutettuja, että tällainen perustumpelokin niissä onnistui.

Sain muuten lisämotivaatiota unkarin opiskeluun – ratsastuksesta olisi saanut monin verroin irti, jos ymmärtäisin ohjaajan käskyt ja ohjeet unkariksi. Nyt minun ja ratsastuksenohjaajan vahvin yhteinen kieli oli saksa, joka on sujuvista kielistäni heikoin, enkä osannut saksaksi juuri lainkaan ratsastus-sanastoa. Mutta nytpä osaan sitäkin vähäsen!

Paikkana Szépalma oli hurmaava: sinne on vaikea tulla (navigaattori ei löydä), mutta vielä vaikeampi lähteä pois. Ilma oli raikasta, vaikkakin nyt vuodenaikaan nähden turhan kirpeätä. Hotellin ruoka oli loistavaa. Yllättäen se ei ole ulkomaisten turistien lomakohde, vaan unkarilaisten. Talleissa on runsaasti esimerkiksi budapestilaisten omistamia hevosia täysihoidossa, ja omistajat tulevat Szépalmaan viettämään viikonloppujaan.

This entry was posted in hevoset, Unkari, urheilu. Bookmark the permalink.

13 vastausta artikkeliin: Takaisin satulaan!

  1. ansku sanoo:

    Kuulostipa ihanalta reissulta, vaikka osa olikin hebreaa kun en näitä hevossanastoja tiedä. Hevosista tykkään mutta en ole juurikaan olut tekemisissä, kauniita ja uljaita eläimiä. Luettuani tämän teki melkein mieli ”hypätä ratsaille”.🙂

    • ferrugo sanoo:

      Ihanaa tosiaan oli ja odotan jo innolla seuraavaa kertaa ja ylipäätään maastoratsastusta, jossa hevoset ovat eniten elementissään. Jos sinua kiinnostaa päästä fiilistelemään luonnonhelmaan, niin suosittelen lämpimästi Luomajärven Hevoskievaria Ikaalisissa, he järjestävät rauhallisia metsäkävelyitä pomminvarmoilla Suomenhevosilla myös sellaisille, jotka eivät koskaan ole hevosen selässä istuneet. Itse olen ollut siellä kolmesti maastoleirillä, upeat maastot Hämeenkankaan liepeillä, loistava ruoka ja tosi sympaattiset hevoset. http://Www.hevoskievari.fi.

  2. Vitsi mikä yhteensattuma, mäkin kirjoitin tänään blogiini ratsastusharrastuksen jatkamisesta. Sitten tulin vierailemaan blogiisi – ja juttu samasta aiheesta. Telepatiaa🙂 Onnea ratsastusharrastkukseen, meininkin kuulostaa todella hyvältä! Vau, osaat laukanvaihtojakin… Mä kävin ratsastustunneilla joskus pienempänä, mutta en ikinä saanut edes etuosakäännöstä onnistumaan. Ja niinpä päätyin fiilistelemään maastoratsastusta. Onko tuon kyseisen tallin lähellä hyvät maastot, eli pääseekö siellä menemään rauhassa?

    • ferrugo sanoo:

      Uskomaton sattuma! Issikat ovat suloisia, Suomessa kävin Mynämäellä Jaakkolan tallilla muutaman kerran issikoimassa, ja yllättävän kovia menijöitä ne pienet karvapallot ovat😉 Täällä Unkarissa kyllä aistii vuosisataisen hevosmiestaidon, meininki miellyttää minua! Szépalman maastot ovat mitä parhaimmat, toivottavasti ensi viikonloppuna pääsen ne kokemaan ihan ratsailta. Syrjäinen sijainti takaa sen, että metsäpolkuja ja -teitä piisaa, vaihtelevissa maastoissa.

      Siis mähän en itsekään tiennyt osaavani (varsinkaan enää) niitä laukanvaihtoja😉 etenkään, kun olen enemmän hypellyt esteitä kuin vääntänyt totista koulua. Hevonen osasi, mä lähinnä ajattelin laukanvaihtoja, joten ehkä ne jutut jostain selkärangasta tulevat yli 15 vuoden takaa. Tai sitten se hevonen toimi ajatuksen voimalla😉

  3. Riikka sanoo:

    Olipa kiva lukea kokemuksiasi näin hevosihmisenä🙂 Odotan jo innolla seuraavaa kertomusta. Heh, ymmärrän tuon kieliongelman..olen täällä ollut sekä englanniksi että sveitsinsaksaksi pidetyillä tunneilla ja siltikin väillä toivoin, että saisko saman suomeksi, kiitos.
    Itsekin haluaisin jo takaisin tallille, viime syksynä meni selkä niin huonoksi, että olen ollut tauolla siitä asti. Maastoonkin olisi mahtava taas päästä!

    • ferrugo sanoo:

      Voi harmi selkääsi! Tosiaan tuo kielimuuri on sellainen, että sen ylittämiseksi on hyvä syy opetella unkaria. Täytyy sanoa, että entistä enemmän nostan hattua kuulovammaisille ratsastajille, jotka käyttävät viittomakielen tulkkia tunneilla ratsastaessaan. (Mun tallilla Suomessa kävi heitä muutamia.) Minulla sentään kaikki aistit toimivat, enkä joudu katseella lukemaan tulkkia. Vieras kieli tuntuu siihen verrattuna helpolta!

  4. Mäkin oon käynyt Mynämäellä🙂
    Ihana kuulla noista maastoista… Siellä on varmaan vähän miellyttävämmät kevätilmatkin jo kuin täällä, joten maastossa meneminen on varmasti ihanaa.

    • ferrugo sanoo:

      Jep, kevät on jo ovella, tosin tässä maassa sää voi muuttua todella nopeasti. Mikään ei vielä kuki, mutta aurinko alkaa jo lämmittää.

  5. Heidi sanoo:

    ”hevoset olivat ystävällisiä, uteliaita, ihmisrakkaita ja sosiaalisia. Mitään luimimista ja temppuilua en nähnyt.”

    Juuri tämä oli myös minun kokemukseni unkarilaisella ratsastustallilla!

    ”Yhdelläkään hevosella ei käytetty mitään “ylimääräistä”, ei martingaaleja tai gramaaneja, ja turparemmikin oli yksinkertaista mallia”

    Samantyyppinen havainto oli minullakin. Tavallisia rengasmartingaaleja oli, mutta mitään erikoiskuolaimia ei näkynyt, ei myöskään niitä gramaaneja joita meilläkin näkee usein ja joiden olen kuullut esimerkiksi Saksassa olevan ihan vakiovaruste.

    Myös minä huomasin että unkarilaiset hevoset olivat herkkiä ja pienillä avuilla toimivia. Ratsastuksenopetuksessa painotettiin kevyttä tyyliä ja herkkää kättä. Kevyttä istuntaa harjoiteltiin minunkin tunneillani.

    • ferrugo sanoo:

      Kiva kuulla, että tämä ei ollut vain yksittäistapaus, vaan voin yleistää oman kokemukseni perusteella, että tällaista tämä hevostouhu täällä Unkarissa on. En kyllä tiedä miten ne sen tekevät! Hevosia selvästi kohdellaan lempeydellä (esim lapsia vikellyttävä ohjaaja korosti, että hevosta pitää aina kiittää ratsastuksen jälkeen), toisaalta tiukkuudella (eli asioita tehdään niin kauan kunnes ne onnistuvat, toiminta on tarkkaa eikä hevosia päästetä lintsaamaan). Ratsastuksenohjaaja myös käytti paljon ajopiiskaa ratsuni vauhdittamiseen, mutta piiska ei taatusti edes hipaissut hevosta, vaikka sen kavioiden vierestä viuhuikin.

  6. Riikka sanoo:

    Hui, kuulostaa kyllä vaikealta tuo viittomakielen tulkin avulla ratsastaminen. Tarpeeksi haastava laji jo ihan kuulevana ja omalla äidinkielellä. Ehkä pitää sittenkin olla tyytyväinen, että olen sentään löytänyt englanninkielistä opetusta..

    • ferrugo sanoo:

      Ooh, ratsastustunti englanniksi olisi ihan luksusta😉 Saan unkarin opettajaltani käännökset A4:lle kokoamistani perustermeistä (askellajit, istuntojen nimet ym), niillä varmasti myös pääsen alkuun kun opettelen ne unkariksi.

  7. Heidi sanoo:

    Sellaisen asian muuten huomasin myös, että ratsastuksen alkeisopetuksessa liinatyöskentelyä näytettin käytettävän paljon enemmän kuin Suomessa. Se onkin varmaan hyvä juttu, kun voi ensin keskittyä tasapainon löytämiseen ja hevosen liikkeisiin mukautumiseen ilman että täytyy miettiä mihin hevonen menee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s