Myrsky ei laannu

Kiistely uudesta medialaista ei ota laantuakseen. Unkarin pääministeri Viktor Orbán joutui Euroopan parlamentissa esiintyessään melkoiseen grilliin. Myös useiden maiden euroedustajat protestoivat Orbánin puheen aikana teippaamalla suunsa tai nostamalla eteensä unkarilaisten sanomalehtien tyhjiä etusivuja, joiden päälle vedetyssä rastissa luki ”sensuroitu”.

Mediavalvontavirasto NMHH, ulkoministeri, pääministerin tiedottaja ja milloin kukakin selittelevät milloin kenellekin, mitä epämääräisesti kirjoitettu medialaki tarkoittaa ja mitä ei. Nyt on muun muassa kerrottu, että uusi virasto ei voisikaan määrätä toimittajaa paljastamaan lähdettään, vaan jokin muu viranomainen (lähinnä poliisi tai tuomioistuin) olisikin lakitekstissä tarkoitettu ”viranomainen”, jolla tämä oikeus olisi.

Saapa nähdä. Jotkut ovat sitä mieltä, että medialaista pidetty älämölö tuskin saa aikaan lakimuutoksia, mutta lakia ei ehkä tulla panemaan täytäntöön niin herkästi, kun älämölöllä on osoitettu, että ”the world is watching”.

Pääministeri ja Fidesz näkevät taustalla opposition salaliiton, joka on masinoinut koko kohun lokaamaan hallituksen maineen. Jos näin on, täytyy nostaa hattua näille spindoctoreille – erinomaista työtä, bravo zulu!

Samaa sen sijaan ei voi sanoa pääministerin esikunnasta: medialaki valmisteltiin ja lanseerattiin äärettömän huonosti ilmeisesti ilman minkäänlaista viestintästrategiaa. Pääministeriä viedään kuin litran mittaa, ja apupojat sähläävät reaktiivisesti ja antavat vastustajan häärätä pelikentällä täysin vapaasti. Pääministeri vain odottelee seuraavia siirtoja ja uhittelee, eikä tempaa aloitetta omiin käsiinsä tässä mediasodassa.

Medialakia vastustava seuraava mielenosoitus järjestetään Budapestissa viikon päästä torstaina 27.1. niin sanottuna Vainojen uhrien muistopäivänä. Näppärä rinnastus, unkarilaisilla on vahva dramatiikan taju!

This entry was posted in Unkari, yhteiskunta and tagged , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Myrsky ei laannu

  1. tikitys sanoo:

    Älämölö voi tosiaan osoittautua hyväksi strategiaksi, jos sillä saadaan estettyä lain täytäntöönpano edes osittain. Se taas voisi saada aikaan sen, että laista tulee kuollut kirjain, ja se korvataan lopulta paremmalla.

    Mikä muuten on käsityksesi siitä, miten taipuvaisia unkarilaiset viestimet ovat itsesensuuriin, ja miten halukkaita ne ovat haastamaan medialain?

    • ferrugo sanoo:

      Radio- ja tv-kanaviin en osaa ottaa kantaa, sillä kielitaitoni ei riitä niiden ohjelmasisällön arvioimiseen.

      Mutta sanomalehdistön osalta on helppo vastata. Unkarin sanomalehdistö on täysin puolussidonnaista, sitoutumattomia lehtiä ei käytännössä ole. Fidesz’n lehdet ovat olleet aika hissuksiin medialain kritiikistä, sen sijaan vasemmistolaiset/liberaalit lehdet pitävät älämölöä ja harrastavat näitä mielenilmauksia, tyhjiä etusivuja ym. Vasemmistolaisen lehden täällä tunnistaa siitä, että se usein alkaa sanalla ”nép” (=kansa)😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s