Bodausta unkarilaisittain

Kuten uskollinen lukija ehkä muistaa, käyn kaupungin trendikkäimällä kuntosalilla. Se on kaiken kaikkiaan melko hämmentävä paikka.

Asiakaskunta koostuu pääasiassa 11 – 21 -vuotiaista pojista. Kyllä, nuorimmat wannabe-arskat ovat esiteinejä, mikä kieltämättä osoittaa saliyrittäjältä jonkinlaista vastuuttomuutta. (Useimmilla kuntosaleilla Suomessa taitaa olla ikärajana 16, joillain jopa 18 vuotta.)

Siinä missä täkäläiset tytöt tuntuvat tapaavan toisiaan kahviloissa, pojat kaveeraavat salilla. Keskinäinen hengailu tuntuu olevan päätarkoitus ja treenaaminen toissijaista. Yksikseen ähiseviä körmyjä ei näy. (Ellei minua lasketa.) Itse asiassa, kukaan ei juurikaan ähise kovaäänisesti. Ja toisin kuin Suomessa, miesten välinen koskettaminen on luontevaa, ja yllättäen kukaan ei kyttää naista peilien kautta (tai sitten ne tekevät sen todella taitavasti).

Taistelijapari saattaa käyttää penkkipunnerrukseen hyvinkin toista tuntia, ennen kuin molemmat ovat saaneet samat sarjat tehtyä, ja välillä on tietysti istuskeltu, tepasteltu ympäri salia, hörpiskelty urheilujuomapullosta ja vaihdettu muutaman kerran radiokanavaa tai levyä. Hyvää musiikkia kyllä soittavat, aina tuntuu soivan etenkin Nightwish, mutta myös HIM. Hyvä Suomi!

Kaiken kaikkiaan salilla tuntuu käytettävän todella paljon aikaa: kun itse lähden, samat pojat jäävät treenaamaan, jotka olivat salilla jo tullessani.

Ja tosiaan penkkipunnerrus on SE juttu. Lisäksi panostetaan hauiskääntöihin. Jalkoja ei treenaa kukaan: kyykkytelinettä ei edes ole, ja jalkaprässi pölyttyy nurkassa. En tiedä miten paikalliset sankarit saavat lihaksia jalkoihinsa – tosin en ole koskaan nähnyt kenenkään jalkalihaksia, sillä alavartalonsa he verhoavat hyvin löysiin, pitkiin verkkareihin. Niiden pariksi on kuitenkin puettu niukka, hiaton treenitoppi. Salityylin kruunaa solariumrusketus ja kännykkä, jota ei voi jättää edes treenin ajaksi pukukaappiin. Ja kyllä, siihen käydään välillä myös puhumassa. Pitkäänkin.

Mainokset
Kategoria(t): arki, Unkari, urheilu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s