Kahdeksanvuotiaana tiesin, että maailma tuhoutuu

Ultra Bra lauloi 1990-luvulla osuvasti tunteista, jotka lienevät tuttuja monille kylmän sodan ajan lapsille. ”Kahdeksanvuotiaana tiesin, että maailma tuhoutuu kaksintaistelussa suurvaltojen. Kahdeksanvuotiaana etsin kartalta kaukaista paikkaa, joka välttäisi laskeuman.”

Ollessani itse kahdeksanvuotias, Neuvostoliitto miehitti Afganistanin, jolloin aloin ilmeisen aidosti pelätä kolmatta maailmansotaa. Tuon ikäinen ymmärtää jo jotakin ympäröivästä yhteiskunnasta ja maailmasta ollakseen huolissaan muustakin kuin siitä, saiko yhtä monta namia kuin isosisko. Mutta toisaalta ei vielä ymmärrä tarpeeksi osatakseen suhteuttaa asioita oikeaan mittakaavaan. Siispä minulle, kieltämättä pikkuvanhalle 8-vuotiaalle, suurvallan sekaantuminen toiseen valtioon oli ilmiselvä merkki heti huomenna alkavasta maailmanpalosta.

Kylmä sota leijui uhkaavana lastenkin mielissä, niin idässä kuin lännessä. Vaikka Neuvostoliiton Afganistanin retki uutisoitiin todennäköisesti hyvin eri tavalla Unkarissa ja Suomessa, Neuvostoliitto oli kuitenkin molemmissa maissa pelottava mörkö, jota oli syytäkin pelätä historian kokemusten valossa. Tuntuu hämmentävältä, että ikäiseni unkarilaiskollegat ovat eläneet lapsuutensa sosialistisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Ei ole ollut Barbieita eikä Disneyn piirrettyjä.

Mutta joitain yhteisiä lapsuudenkokemuksia meillä kuitenkin on: Nukkumatti! Valkopartainen itäsaksalaishahmo on riemastuttanut myös unkarilaista työtoveriani, ja meidän molempien mieliin on iskostunut vahvimmin kaikki ne erilaiset härvelit, joilla Nukkumatti saapui. Lapset ovat samanlaisia kaikkialla, maasta ja yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta. Elähdyttävä havainto.

Muistinne virkistämiseksi suomalainen Pikku Kakkosen Nukkumatti:

Advertisements
Kategoria(t): Suomi, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kahdeksanvuotiaana tiesin, että maailma tuhoutuu

  1. Hannen sanoo:

    Luin täällä kuin iltasatuja, mutta unesta sitten enää tietoakaan:) Oi, Nukkumatti.. avita vielä, koeviikko vasta alkamassa ja tietenkin haluan oppia ja muistaa jokapikkudetaljinkin. Hyvää yötä Mare Nostrumin (sen meidän meren) taakke kauas…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s