Juuri kun opin lajittelemaan…

… ja jopa nauttimaan siitä.

Arvasitte oikein. Täällä Unkarissa ei lajitella jätteitä. Ei mitenkään. Lasi, metalli, bio, pullot, paperit, kartongit, ongelmat – kaikki yhteen ja samaan pönttöön.

Jossain elämäni vaiheessa en vaivautunut juuri lajittelemaan. Vetosin yhden ihmisen talouden jätteiden vähyyteen. En muista, miksi aloin syyllistyä lajittelemattomuudesta, mutta muutama vuosi sitten aloin ihan hard core -lajittelijaksi. Tosin osansa saattoi olla sillä, että muutin taloon, jonka pihassa oli erilliset pöntöt kaikelle. Homma oli siis tehty erittäin helpoksi.

Ennen kaikkea lajittelu tyydytti järjestelmällisyyttäni: miten ihanaa, kun jopa erilaisille jätteille oli oma paikkansa! Myönnän kuuluvani niihin ihmisiin, jotka saattoivat siirtää MUIDEN jättämiä väärään laatikkoon eksyneitä jätteitä oikeaan laatikkoon (tiedän, todella vinksahtanutta).

Toki ekologisuus ja planeetan pelastamistalkoisiin osallistuminen lämmitti myös. Jos käyttökelpoinen materiaali saadaan uudelleen kiertoon ja kaatopaikkajätevuoret kasvavat hitaammin, eivätkös kaikki voita? Pidän muuten paljon enemmän ruotsin kielen sanasta ”återvinna” kuin ”lajitella”. ”Återvinna” kertoo juuri sen olennaisen pointin, miksi ylipäätään lajittelua kannattaa harrastaa. Ei siksi, että se on kilttiä, ja niin kuuluu tehdä, ja kaatopaikkajätettä syntyy vähemmän, vaan myös siksi, mitä kierrätetyistä materiaaleista voidaan tehdä uudelleen, åter.

Joten tämä lajittelemattomuus tuntuu aika hurjalta. Joissakin marketeissa kerätään tölkkejä ja muovipulloja, mutta siinäpä se sitten onkin. Lisäksi puutarhajätettä ei saa laittaa muun jätteen sekaan, siitä huolehtii minun pihassani ”näkymätön mies”. Hän on jonkin sortin talonmieheni, jota en ole koskaan nähnyt. Päätellen roskien katoamisesta, hän kuitenkin käy säännöllisesti. Täällä päin jätteet häviävät siten, että pönttö nostetaan kadulle keräilyauton käyntiä edeltävänä päivänä. Eri kaduilla on tietenkin eri päivät.

Advertisements
Kategoria(t): arki, Unkari. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s